Valtio suunnittelee metsitystukea hiilinielujen vahvistamiseksi. Tuen tavoitteena on metsittää ”joutoalueita” osana ilmastonmuutoksen torjuntaa. Tukea jakaisi metsäkeskus, ja ympäristöviranomainen valvoisi ettei luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeille alueille myönnetä tukea.
Suunnitelma saattaa kuullostaa kadunmiehestä järkevältä, mutta näen tuessa useita ongelmia. Ensinnäkin 2020-luvulla istutetuilla puilla ei ole käytännössä mitään merkitystä hiilinieluina; ilmastonmuutosta pitäisi torjua välittömästi, eikä tällainen puuhastelu ole millään tavalla vaikuttavaa. Suomi on yksi maailman metsäisimmistä maista, eikä metsitettäviä joutomaita ole oikeasti kovinkaan paljoa. Lisäksi rehevien peltojen metsitys on kallista ja tulos voi olla epävarma. Samaan aikaan kun etsitään metsitettäviä kohteita, Suomen metsämaa vähenee noin 19.000 hehtaarilla vuodessa. Kieltämättä metsitystuki vaikuttaa jälleen kerran hölmöläisten hommalta: rahoitetaan toimenpidettä jolla ei ole merkitystä, ja samaan aikaan tuetaan toimintaa joka on ilmastolle erittäin haitallista, kuten esim. turvetuotanto.
Toinen metsitystuen ongelma liittyy luonnon monimuotoisuuteen. Monet avoimet alueet ja ”joutomaat” ovat monimuotoisuuden kehtoja. Erityisesti kedot, niityt ja paahdealueet ovat sekä kasvi- että hyönteislajistoltaan arvokkaita. Avoimien elinympäristöjen häviäminen on toiseksi suurin uhanalaisuuden syy Suomessa, heti metsätalouden jälkeen; ja nyt ollaan lisäämässä sekä metsätaloutta että avoimien alueiden sulkeutumista.
Lakiluonnoksessa ollaan laittamassa ympäristöviranomainen valvomaan monimuotoisuustavoitteiden toteutumista. Valitettavasti tiedot joutomaiden luontoarvoista ovat pääosin vähäisiä tai olemattomia, joten ympäristöviranomaiselle suunniteltu rooli on kumileimasin, jolla metsistyshankkeet siunataan. Metsitystuki johtaa väistämättä lajiston uhanalaistumisen kiihtymiseen, kun tukea haetaan esim. hiekkamaiden, niittyjen ja peltoheittojen metsitykseen. Viranomaisten seulaan tulee korkeintaan jäämään edustavimmat perinnebiotoopit.
Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä on merkittävä. Metsien hiilinielu ja -varasto kasvavat, kun hakkuita vähennetään. Tämä kävi hyvin ilmi viime vuonna, kun markkinat eivät vetäneet ja hakkuut vähenivät vuodesta 2018 noin kuusi miljoonaa kuutiota. Metsälobbarit ovat jo ehtineet iloita hiilinielujen kasvusta. Iloon saattaisi olla aihetta, jos hakkuiden väheneminen olisi tietoinen valinta; jos markkinat olisivat vetäneet, olisi viime vuonnakin hätyytelty hakkuuennätyksiä. Muistin virkistykseksi, ennätyshakkuut 2018 johtivat Suomen nettopäästöjen merkittävään kasvuun.
Metsien rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ei saa olla markkinoiden armoilla. Ilmastonmuutoksen torjunnalla on erittäin suuri kiire, siitä kertoo mm. Siperian viikkoja jatkuneet ennätyshelteet, jotka mediassa ohitetaan vain kuriositeettina. Jos ikirouta ja ikiroutaan varastoitunut hiili pääsee vapautumaan valtoimenaan, ihmiskunta ja koko biosfääri ovat valtavassa pulassa. Tuho voi olla peruuttamaton. Siksi todellisilla ilmastotoimilla on kiire. Enää ei voi puuhastella marginaalisten metsitystukien kanssa, vaan Suomessa pitäisi välittömästi mm. pysäyttää metsäkato, turvetuotanto sekä ilmastolle haitalliset tuet. Tämäkin hallitus on tähän mennessä ollut ilmastoteoissaan täydellinen pettymys.