Mikä on uhanalaisin sarvikuono?

Afrikassa elää kaksi sarvikuonolajia: isosarvikuono (vanhalta nimeltään leveähuulisarvikuono tai valkea sarvikuono) ja pensassarvikuono (vanhalta nimeltään suippohuulisarvikuono tai musta sarvikuono). Viime vuosi oli afrikan sarvikuonoille surkea. Sarvikuonojen salametsästys Etelä-Afrikassa on räjähtänyt käsiin, ja vuonna 2014 salametsästäjät tappoivat 1215 sarvikuonoa. Tapettujen sarvikuonojen määrä kasvoi vuoteen 2013 verrattuna 21 %, vuoteen 2010 verrattuna salametsästys on yli kolminkertaistunut, ja kymmenessä vuodessa 120-kertaistunut. Kyllä, vuonna 2004 Etelä-Afrikassa salametsästäjien luoteihin kuoli vain 10 sarvikuonoa. Sarvikuonojen salametsästyksestä Afrikassa on uutisoitu laajalti myös Suomessa, ja hyvä niin.

Muut Afrikan maat eivät julkaise virallisia lukuja salametsästyksestä. Etelä-Afrikassa elää kuitenkin arviolta 80 % Afrikan sarvikuonoista, joten kahden Afrikkalaisen sarvikuonolajin suojelussa maalla on keskeinen asema. Sarvikuonot kuolevat sarvensa takia. Kiinalaisessa lääketieteessä sarvesta jauhetulla jauheella parannetaan monia vaivoja, syövästä lähtien. Luonnollisesti mitään tehoa sarvijauheella ei ole, sen enempää kuin kynsien pureskelulla (sarvet ja kynnet ovat samaa ainetta, keratiinia) Sarvia käytetään myös status-symboleina: sarvikuonon sarven omistaminen on paikoitellen vaurauden merkki. Sarvikuonon sarvien markkinat löytyvät lähinnä Kiinasta ja Vietnamista, ja väestön vaurastuminen alueella on nostanut sarvien hinnan pilviin. Kilosta sarvea saatetaan maksaa kymmeniä tuhansia dollareita. Järjestäytynyt rikollisuus, huimat voitot ja korruptio on ruma yhdistelmä sarvikuonoille.

Afrikkalaisten sarvikuonojen tilanne on kuitenkin toistaiseksi melko hyvä. Isosarvikuonoja arvioidaan olevan kaikkiaan 20 000 yksilöä, eikä lajia enää luokitella uhanalaiseksi. Tilanne saattaa muuttua nopeastikin, jos salametsästystä ei saada kuriin. Pensassarvikuono on selvästi vähälukuisempi, mutta niitäkin arvioidaan olevan noin 5000 yksilöä. Laji on kuitenkin edelleen luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Vielä viime vuosiin saakka molempien sarvikuonolajien yksilömäärä on ollut kasvussa, salametsästyksestä huolimatta.

Afrikan lisäksi sarvikuonoja elää Aasiassa, jossa on kolme sarvikuonolajia. Intiassa ja Nepalissa esiintyvän intiansarvikuonon tilanne on melko vakaa, ja nykyään yksilömäärä on jo yli 3000. Laji on edelleen luokiteltu uhanalaiseksi. Maailman uhanalaisimmat, ja samalla vähiten tunnetut kaksi sarvikuonolajia löytyvät Indonesiasta. Pikkusarvikuonon ja Indokiinansarvikuonon yksilömäärät lasketaan nykyään kymmenissä. Voi olla, että näiden lajien pelastaminen on jo liian myöhäistä.

Indokiinansarvikuono eli jaavansarvikuono

Indokiinansarvikuonon levinneisyys kattoi aikanaan laajan alueen, aina Intista ja Kiinan eteläosista Indonesian saarille saakka. Laji hävisi jo 1800-luvulla suuresta osasta levinneisyysaluettaan, ja Vietnamin sodan seurauksena 1970-luvulla lajin uskottiin hävinneen Aasian mannermaalta. Yllättäen 1988 pieni populaatio indokiinansarvikuonoa, ehkä vain 10 yksilöä, löytyi Vietnamista ja alueelle perustettiin Cat Tien kansallispuisto. Suojelutoimet eivät kuitenkaan olleet riittäviä, ja vuodenvaihteessa 2009-2010 tutkimusten mukaan alueella eli enää yksi sarvikuonoyksilö. Salametsästäjä ampui viimeisen yksilön toukokuussa 2010. Sarvikuonon sarvi oli leikattu pois.

Indokiinansarvikuonon viimeinen populaatio elää Jaavalla, minkä takia lajin aiempi nimi oli jaavansarvikuono. Lajin selviäminen ylipäätään näihin päiviin onkin erikoinen tarina, missä keskeisessä osassa on Krakataun tulivuorenpurkaus vuonna 1883. Purkausta seuranneet tuhkapilvet ja tsunami aiheuttivat suurta tuhoa Krakataun saaren lähialueilla, kuten Ujung Kulonin niemimaalla. Purkauksen seurauksena Ujung Kulonin ihmisasutus jäi hyvin vähäiseksi, ja niemimaasta muodostui indokiinansarvikuonojen viimeinen turvapaikka.

Indokiinansarvikuono on yksi huonoimmin tunnetuista isoista nisäkkäistä. Edes lajin yksilömäärää Ujung Kulonissa ei tunneta tarkasti. IUCN:n arvio on 40-60 yksilöä, mutta yksilömäärä saattaa jäädä alle 40; äärimmäisen uhanalainen indokiinansarvikuono saattaakin olla maailman harvinaisin nisäkäs. Ujung Kulonissa ei ole tällä hetkellä merkittäviä uhkatekijöitä, sillä alue on suojeltu eikä siellä juurikaan ole salametsästystä, mikä kaikkien muiden sarvikuonolajien merkittävin uhkatekijä. Populaatio ei kuitenkaan näytä kasvavan. Huolta aiheuttaa mm. se, että alueelle asennettujen kameroiden ottamissa kuvissa on havaittu selvästi enemmän sarvikuonouroksia kuin naaraita. Pienissä populaatioissa sattuman vaikutuksesta mm. sukupuolijakauma saattaa vääristyä, mikä ennestään heikentää populaation lisääntymiskykyä. Myös sisäsiitos on pienen populaation merkittävä uhkatekijä.

Ujong Kulonin indokiinansarvikuonot ovat lajinsa viimeiset. Lajin yksilöitä ei ole ollut eläintarhoissa yli 100 vuoteen. Lajin uusien populaatioiden löytyminen Thaimaan tai Indokiinan syrjäisiltä alueilta alkaa olla enää houkan toivoa. Indokiinansarvikuono ei ehkä kuitenkaan ole uhanalaisin sarvikuonolaji.

Pikkusarvikuono eli sumatransarvikuono

Pikkusarvikuono on pienin sarvikuonolajeista, vaikka kyseessä ei olekaan mikään varsinainen kääpiö: aikuinen yksilö painaa 700-800 kg. Muista sarvikuonolajeista poiketen pikkusarvikuonon ruumista peittää vaihteleva karvapeita; laji onkin läheisintä sukua villasarvikuonolle, joka hävisi sukupuuttoon noin 10 000 vuotta sitten. Kuten indokiinansarvikuono, pikkusarvikuono on aikoinaan ollut hyvin laajalle levinnyt. Lajia on esiintynyt aina Himalajan juurelta Borneon ja Sumatran saarille ulottuneella alueella. Nykyään lajia elää enää muutamassa pienessä, toisistaan eristyneessä populaatiossa Sumatran ja Borneon saarella; Malakan niemimaalta pikkusarvikuonon arvellaan jo hävinneen. Lajin yksilömäärä on romahtanut nopeasti. Vielä 2008 IUCN arvioi, että pikkusarvikuonoja on jäljellä 220-275 yksilöä. Muutama vuosi myöhemmin arviota laskettiin alle 200 yksilön. Arviot lienevät olleet rankasti ylioptimistisia, sillä alkuvuodesta 2013 pikkusarvikuonoja arvioitiin olevan alle 100 yksilöä. Borneolta laji on jo häviämässä. 1990-luvulta lähtien lajin yksilömäärä on vähentynyt ainakin puoleen, ja pikkusarvikuono on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

Salametsästys on pikkusarvikuonon merkittävä uhkatekijä. Yhtä lailla lajia uhkavat myös laittomat metsänhakkuut ja muu elinympäristön häviäminen mm. leviävän ihmisasutuksen tieltä. Pikkusarvikuonoa esiintyy enää lähinnä vain vaikeakulkuisilla vuoristoalueilla, missä ihmistoiminta on toistaiseksi ollut vähäistä. Pienissä populaatioissa satunnaistekijöiden vaikutus saattaa olla myös merkittävä uhkatekijä, samoin kuin sisäsiitos.

Tietoa pikkusarvikuonoista on selvästi enemmän kuin indokiinansarvikuonosta. Pikkusarvikuonoa on pyritty suojelemaan myös siirtämällä yksilöitä eläintarhoihin ja valvottuihin reservaatteihin. Vuosien 1980 ja 1996 välillä pyydystettiin 40 yksilöä osana suojeluprojektia. Varsinkin projektin alkuaikaa on pidettävä melkoisena katastrofina. Vankeudessa elävien pikkusarvikuonojen määrä romahti selvästi nopeammin kuin luonnossa, ja 90-luvun lopulla 40 sarvikuonosta oli elossa enää alle puolet. Yrityksistä huolimatta lajia ei aluksi saatu lisääntymään lainkaan. Vasta vuonna 2001 Cincinatin eläintarhan pikkusarvikuono synnytti poikasen, ja vuosina 2004 ja 2007 syntyivät toinen ja kolmas poikanen. Vuonna 2012 Indonesiassa syntyi neljäs pikkusarvikuono.

Neljästä syntyneestä poikasesta huolimatta on pikkusarvikuonojen siirtämistä eläintarhoihin ja reservaatteihin pidettävä melkoisen epäonnistuneena yrityksenä suojella lajia. Kustannukset ovat olleet valtavia suhteessa saavutettuihin hyötyihin. Mutta on yrityksessä jotain positiivistakin: tietämys tästä huonosti tunnetusta sarvikuonolajista kasvanut, ja varsinkin lajin lisääntymisestä tiedetään nyt paljon enemmän. Tämä tieto voi tulevaisuudessa olla yksi ratkaisevista tekijöistä lajin pelastamisessa. Projekti on myös tuonut kaivattua julkisuutta tälle äärimmäisen uhanalaiselle isolle nisäkkäälle, sekä varoja varsinaiseen suojelutyöhön.

Kumpi on sitten uhanalaisin sarvikuono: indokiinansarvikuono vai pikkusarvikuono? Molempien lajien tilanne on erittäin huono, mutta vaakakuppi kallistunee jälkimmäisen puoleen. Pikkusarvikuonojen ja niiden elinympäristöjen määrä vähenee edelleen, eikä salametsästystä ole saatu kuriin. Indokiinansarvikuonon tilanne on näiltä osin edes hieman valoisampi, vaikka yksilömäärä onkin toistaiseksi jonkin verran pienempi. On täysin mahdollista, että jo lähitulevaisuudessa pikkusarvikuonojen määrä on helppo arvioida. Arvio tulee olemaan pyöreä nolla.

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): Maailmalta Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Mikä on uhanalaisin sarvikuono?

  1. Paluuviite: Kerrankin hyviä sarvikuonouutisia | Kuudes massasukupuutto ja muuta maailman menoa

  2. Paluuviite: Mitä tehdä sarvikuonojen sarville? | Kuudes massasukupuutto ja muuta maailman menoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s