Vain reilu viikko takaperin blogissa käsiteltiin sarvikuonojen tilannetta. Vielä tuolloin indokiinansarvikuonoja (vanhalta nimeltään jaavansarvikuono) arvioitiin olevan luonnossa ehkä alle 40 yksilöä, eikä populaatio näytä kasvavan. Indokiinansarvikuonoja esiintyy varmuudella vain Ujung Kulonin kansallispuistossa Jaavan länsiosassa.

Nyt tämän sarvikuonon tilanne näyttää hieman valoisammalta. Vuonna 2013 puistoon asennettiin 140 kameraa, ja kameroiden ottamista kuvista on pyritty tunnistamaan ja laskemaan eri sarvikuonoyksilöt. Kameroiden ansiosta yksilömäärän arvio tarkentunut selvästi: uuden arvion mukaan indokiinansarvikuonoja on Ujung Kulonin alueella 58-61 yksilöä. Ilahduttavasti kuvissa näkyy myös muita uhanalaisia eläimiä, kuten jaavanleopardeja (Panthera pardus melas) sekä vuorisusia (Cuon alpinus). Indokiinansarvikuono onkin erinomainen esimerkki sateenvarjolajista, eli lajista, jota suojelemalla suojellaan samalla isoa joukkoa muita lajeja ja elinympäristöjä.

Vielä on epäselvää, onko kyseessä pelkästään parantunut arvio, vai onko populaatio sittenkin kasvava. Joka tapauksessa Ujung Kulonin alue tuskin pystyy ylläpitämään kovinkaan paljon suurempaa sarvikuonopopulaatiota. Puiston aluetta on äskettäin laajennettu hankkimalla 4000 hehtaarin lisäalue, missä on tarkoitus myös tutkia tätä erittäin huonosti tunnettua lajia tarkemmin. Lisäalueesta on varmasti hieman apua lähivuosina, mutta pitemmällä aikavälillä indokiinansarvikuonon suojelu vaatii toisen populaation perustamista. Se että lajin kaikki lajin yksilöt ovat vain yhdellä ja samalla, melko pienellä alueella, on selkeä riskitekijä. Yksi tautiepidemia tai tsunamin kaltainen luonnonmullistus saattaisi hävittää koko lajin.

Tavanomaisesti uusi uhanalaisen lajin uusi populaatio perustetaan jonnekin lajin historialliselle levinneisyysalueelle. Vaikka indokiinansarvikuono onkin ollut laajalle levinnyt laji, paikkaa uudelle populaatiolle lienee vaikea löytää. Ujung Kulon on siitä poikkeuksellinen alue, että siellä ei ole esiintynyt salametsästystä vuosiin; salametsästys on sarvikuonojen selkeästi suurin uhkatekijä, ja pääasiallinen syypää lajin häviämiseen valtaosasta Kaakkois-Aasiaa. Uutta populaatiota on turha perustaa, jos sarvikuonot vain joutuisivat salametsästäjien tappamiksi.

Entä jos Kaakkois-Aasiasta ei tällä hetkellä ole löytettävissä mielekästä paikkaa uudelle populaatiolle? Silloin tulee asiaa tarkastella laajemmalla perspektiivillä. On unohdettava tiukasti oikeaoppinen ajattelutapa, ja etsittävä indokiinansarvikuonojen uudelle populaatiolle turvallinen paikka, vaikka sitten historiallisen levinneisyysalueen ulkopuolelta. Voisiko indokiinansarvikuonolle löytyä paikka vaikka Pohjois-Australian trooppisista metsistä?