Saiga-antilooppi (Saiga tatarica), maailman pohjoisin antilooppilaji, oli aikanaan myös maailman laajimmalle levinnyt antilooppi. Jääkauden aikana saiga esiintyi aina Brittein saarilta Pohjois-Amerikan luoteisosiin saakka. Vielä historiallisella ajalla saigan levinneisyys kattoi koko Euraasian aroalueen. Vähitellen metsästys ja arojen supistuminen kutisti saigan elinaluetta, mutta 1900-luvun puolivälissä saigoja oli miljoonia yksilöitä Neuvostoliiton, Mongolian ja Kiinan aroilla. 1990-luvun alussa saigoja oli jäljellä miljoona yksilöä, ja laji tulevaisuus näytti valoisalta.

Urossaiga. Laji on helppo tuntea ylisuuresta, erikoisen näköisestä turvasta

2000-luvun alussa saiga-antilooppeja arvioitiin olleen jäljellä vain 40 000 yksilöä. Noin 15 vuodessa antilooppien määrä putosi yli 95 % – ennennäkemätön romahdus luonnonsuojelubiologian historiassa. Tällä hetkellä saigaa esiintyy Kazakstanissa, Venäjällä ja Mongoliassa, Kiinasta laji on hävinnyt. Valtaosa yksilöistä elää kolmessa populaatiossa Kazakstanissa. Kazakstanin saigat vaeltelevat toisinaan naapurimaihin. Mongolian saigat kuuluvat paikalliseen alalajiin (Saiga tatarica ssp. mongolica) ja yksilöitä saattaa olla jäljellä vain tuhatkunta.

Mitä 90-luvun alun jälkeen oikein tapahtui, mikä aiheutti saigan romahduksen? Yksi syy on Neuvostoliiton hajoaminen. Neuvostoliiton aikana metsästys oli tiukasti säädeltyä, mutta valtion hajoamisen jälkeen metsästys riistäytyi täysin käsistä. Erikoiseksi saigan romahduksen tekee se, että 90-luvun alussa saigan metsästykseen melkeinpä kannustettiin: saigan sarvia käytetään perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä, ja jotkin luonnonsuojelujärjestöt pyrkivät korvaamaan uhanalaisten sarvikuonojen sarvet saigojen sarvilla. Seurauksena oli valtava urossaigojen teurastus sarvien takia (vain urossaigoilla on sarvet). Lähes pelkästään uroksiin painottuneen metsästyksen takia populaatioiden sukupuolijakauma vinoutui täysin, niin että paikoitellen saigayksilöistä vain yksi sadasta oli uroksia. Urosten metsästys lienee suurin syy saigan romahdukseen 90-luvulla: yksinkertaisesti laumoissa ei enää ollut uroksia siittämään naaraita.

Nykyään saigojen metsästys on täysin kiellettyä. Varsinkin Kazakstanissa saigat ovat viime vuosina jälleen ilahduttavasti elpyneet, ja vuonna 2014 lentolaskennoissa yksilömääräksi arvioitiin yli 257.000 – kasvua edellisvuodesta on peräti 37 % (issue 18). Salametsästys on edelleen ongelma, sillä sarvien kysyntä Kiinassa ei ole loppunut. Varsinkin harvalukuiset mongoliansaigat kärsivät salametsästyksestä eniten. Lisäksi sääolot vaikuttavat saigojen selviytymiseen: saiga-antilooppia elää enää melko niukkatuottoisilla kuivilla aroilla tai lähes puoliaavikoilla, missä ilmasto on mantereinen, eli kesät ovat kuumia ja kuivia ja talvet kylmiä. Varsinkin mongoliansaigakannan viime vuosien romahdus selittynee ankarilla talvilla ja kesäisellä kuivuudella.

Tällä hetkellä suurin uhka saiga-antiloopilla on kuitenkin tuntematon: lajilla tapahtuu toistaiseksi selittämättömiä massakuolemia, joista viimeisin on parhaillaan käynnissä. Toukokuun puolivälissä asiasta uutisoitiin ensimmäisenä, jolloin puhutiin yli 10 000 kuolleesta eläimestä. Reilua viikkoa myöhemmin saigoja ilmoitettiin kuolleen jo 85 000. Luku on huima: kevään 2015 aikana joka kolmas maailman saiga-antilooppi on kuollut, mikä on valtava takaisku lajin suojelulle.

Massakuolemat eivät ole saigoille tavattomia. Esimerkiksi vuonna 1984 satatuhatta saigaa kuoli, ja massakuolemia on tapahtunut myös 2010 ja 2011. Tuhon aiheuttaja on mitä todennäköisimmin erittäin tappava taudinaiheuttaja. Alustavat tulokset viittaavat, että kyseessä olisi pasteurella-bakteeri. Bakteeri yksistään ei selitä tappavaa epidemiaa, sillä pasteurellaa sinällään esiintyy alueella jatkuvasti luontaisesti. Tutkimuksissa olisikin pikaisesti selvitettävä, mitkä tekijät johtavat äärimmäisen tappavan epidemian syntymiseen. Kazakstaniin onkin saapunut kansainvälisiä asiantuntijoita selvittämään epidemian syitä.

Saigan tilanne ei kuitenkaan ole niin synkkä kuin monien muiden äärimmäisen uhanalaisten eläinten. Pienikokoinen laji on suotuissa olosuhteissa tehokas lisääntymään, eivätkä tuplavasat ole mikään harvinaisuus. Lajin tämänhetkinen elinympäristö on sen verran karua, ettei muita maankäyttöpaineita juurikaan ole ja saigan elinympäristö säilynee tulevaisuudessakin. Karja saattaa kuitenkin kilpailla antilooppien kanssa samoista laidunalueista. Salametsästystäkin on saatu hillittyä, ja Kazakstanissa on aito halu suojella eläintä, jota monet pitävät valtion symbolina.

Saiga-antilooppi on hyvä esimerkki luonnonsuojelun ongelmista. Vain melko rajallisella alueella ja jokseenkin epävakaassa valtiossa esiintyvällä lajilla on monia niin luontaisia kuin ihmisestäkin aiheutuvia uhkia. Yksi tautiepidemia tai ankarat sääolot saattavat paikallisesti tappaa valtavan määrän yksilöitä, tai yhteiskunnan kehittymättömyys ja korruptio edistää salametsästystä ja lajin hävittämistä. Saigalla – kuten monelle muullekin uhanalaiselle lajille – olisi nopeasti löydettävä uusia elinalueita historialliselta elinalueeltaan. Saigalle saattaisi olla uutta elinaluetta tarjolla vaikkapa Itä-Siperian Pleistoseenipuistosta, tai mahdollisesti jopa Euroopasta. Saiga-antilooppi pelastunee sukupuutolta, ja se on tärkeintä.