Juha Sipilän johtama Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen hallitus on istunut nyt pari viikkoa. Hallitusohjelma ja hallitusohjelman liite annettiin eduskunnan ruodittavaksi 29.5., mistä seurasi (osin ihan ansaitusti) opposition ryöpytys. Hallitus esittää rankkoja leikkauksia mm. koulutukseen, ja ohjelma heikentää jo heikommassa asemassa olevien asemaa ja lisää tuloeroja. Vähemmän on kuitenkin kirjoitettu siitä, mitä hallitusohjelma tarkoittaa ympäristönsuojelun tai varsinkin luonnonsuojelun kannalta, vaikka toki luonnonsuojelujärjestöt ovatkin esittäneet omia näkemyksiään.

Itsenäisen ympäristöministeriön säilyttäminen oli iso plussa, kun pelko oli, että YM olisi sulautettu maa- ja metsätalousministeriöön. Puhdasta ympäristöministeriä ei kuitenkaan saatu, vaan maatalousministeri, joka taitaa vähän sivutoimena hoitaa ympäristöasioita. Kimmo Tiilikainen on kuitenkin fiksuimmasta päästä ollakseen keskustalainen. Suomen ympäristökeskus yhdistetään Luonnonvarakeskukseen, mistä on tarkoitus saada miljoonien eurojen säästöt; tämä tietenkin tapahtuu ympäristöntutkimuksesta ja henkilöstöstä leikkaamalla.

Osin hallitusohjelmassa on ristiriitaisia – joku voisi sanoa jopa tyhjää sananhelinää olevia – kirjauksia. Hallitus haluaa panostaa puhtaisiin vesiin, mutta samalla on tarkoitus ”huomattavasti lieventää” paljon porua herättänyttä jätevesiasetusta. Myös hallituksen ilmeinen halu lisätä turpeen energiakäyttöä on potentiaalisesti merkittävä uhka vesistöille. Ilman muuta vesistöjen kannalta hyvä tavoite on pyrkiä ravinteiden tehokkaampaan kierrätykseen. Tämä asia tuskin on kuitenkaan sellainen, mihin löytyisi ratkaisuja yhden hallituskauden aikana.

Hallitus lupaa myös tehostaa uhanalaisten kalalajien suojelua ja toimeenpanna kalatiestrategiaa. Kunnioitettavia tavoitteita, mutta lähihistoriaa tuntien en vielä löisi vetoa tavoitteiden toteutumisen puolesta. Kalateiden kanssa voimayhtiöt ovat monella joella vetkutelleet jo vuosikymmeniä, joten vaikea nähdä että vesivoimalla erittäin myönteinen hallitus yht’äkkiä laittaisi voimayhtiöitä ruotuun. Venkoilusta kertoo mm. äskettäinen Kemijoki Oy:n erikoinen vastine paikallisten turhautumiseen. Voisikin kuvitella, että enemmänkin uhkana on uusien tekoaltaiden rakentaminen, vaikka sitä ei suoraan ole hallitusohjelmaan kirjattukaan. Hallitus haluaa kuitenkin lisätä kotimaista uusiutuvaa energiantuotantoa, eikä siitä ole pitkä matka koskiensuojelulain avaamiseen – jos Suomen etu sitä vaatii!

Hallitus on aikeissa rajoittaa valitusoikeutta kaavoituksessa; kirjaus on suoraan rakennusteollisuuden lobbareiden kynästä. Kuntalaisten valitusoikeutta ilmeisesti ei – kovasta halusta huolimatta – pysty merkittävästi rajoittamaan, koska se olisi perustuslain vastaista. ELY-keskuksia (eli kaavoitusta ohjaavien viranomaisia) voi kuitenkin kurittaa. Tämä linjaus on suoraan kuin rakennusteollisuuden kirjoittama. On harhaluulo, että valitukset, varsinkaan ELY-keskusten tekemänä, olisivat merkittävä kaavoituksen haittatekijä. Tosiasiassa kyse on maan tavasta eli heikkolaatuisesta kaavoituksesta – ja tätä faktaa pyritään nyt kiertämään valitusoikeutta rajaamalla. Ympäristön kannalta toteutuessaan valitusoikeuden rajaaminen on erittäin huono asia.

Huolestuttavinta hallituksen linjauksissa on suhtautuminen metsiin ja suojeluun. Samalla kun hallitus haluaa edistää metsien ja soiden (sekä saimaannorpan) suojelua vapaaehtoiselta pohjalta, leikataan luonnonsuojelualueiden hankitarahoja 20 miljoonaa euroa, eli lähes kaksi kolmasosaa määrärahoista. Leikkaus kohdistunee ennen kaikkea METSO-ohjelmaan, ja vie samalla pohjaa vapaaehtoiselta suojelulta.

On täysin selvää, että kaavailluilla määrärahoilla vapaaehtoinen luonnonsuojelu hyytyy pahasti. Hallitusohjelman liitteessä oleva kirjaus Luodaan luonnonsuojelullisesti arvokkaille alueille sovellettavissa oleva tunnustusjärjestelmä vapaaehtoisiin pysyviin suojelusitoomuksiin valmiille maanomistajille kuulostaa oudolta; hyvin harva (jos kukaan) on valmis suojelemaan metsää pelkällä tunnustuksella, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Toivottavasti lisätalousarvioissa luonnonsuojelurahaa tulisi käyttöön edes vähän enemmän. Tosin todennäköisempää on, että loputkin rahat viedään säästötalkoisiin.

Niin, ja soidensuojelun täydennysohjelmasta on turha edes haaveilla. Hallitus on valmis heittämään hukkaan yli kolmen vuoden valmistelun. Varmasti todella motivoivaa valmistelussa mukana olleille.

Samaan aikaan kuin luonnonsuojelua rankasti kurjistetaan, haluaa hallitus lisätä puun käyttöä 15 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan Suomen metsien vuotuinen kasvu on 104 miljoonaa kuutiometriä. Puun vuotuisesta käytöstä on olemassa lukuisia erilaisia lukuja, joita viimeisin Luonnonsuojelija -lehti (2/2015) ansiokkaasti perkasi. Kokonaispoistuma metsistä on ainakin 75 miljoonaa kuutiometriä, kun lasketaan teollisuuden käyttämä kotimainen puu sekä energiatuotannon ja kotitalouksien käyttämä puu. Edes metsäteollisuus ei ole kehdannut esittää 15 miljoonan kuution hakkuulisäystä nykytilanteeseen nähden. Käytännössä hallituksen linjaus tarkoittaisi 20-25 % lisähakkuita. Toteutuessaan näin suuri hakkuulisäys olisi valtava takaisku metsäluonnon monimuotoisuudelle. Jokainen luonnossa liikkunut näkee helposti, ettei joutokäytössä olevia metsiä käytännössä ole kuin suojelualueilla. Hirvittää ajatellakin, mitä viidenneksen lisäys hakkuissa todellisuudessa tarkoittaa niin maisemalle, vesistöille kuin luonnon monimuotoisuudelle.

Toisaalta täytyy myös ihmetellä intoa hakata mahdollisimman paljon metsiä. Maksimaaliset hakkuukuutiot kun ei ole kansantaloudellisesti järkevä tavoite. Merkittävät hakkuun lisäykset johtavat käytännössä puun hinnan alenemiseen ja lisääntyneisiin valtion metsätalouteen myöntämiin tukiin jotta puut saataisiin liikkeelle (teiden parannukset, ojitukset, taimokonhoidot, verohelpotukset ja -vähennykset jne.) – puhumattakaan haitoista ympäristölle. Ei ole mielekästä yrittää saada niitä viimeisiä kuutioita metsästä; sen sijaan pitäisi selvittää tarkasti, millä hakkuumäärillä kansantalous jäisi eniten plussalle. Tällaista arviota en ainakaan minä ole nähnyt. Suomessa pelataan vain maksimikuutioilla. Toki hallitus on myös aikeissa kohdistaa jossain määrin leikkauksia metsätalouteen, mutta mieli varmasti äkkiä muuttuu jos tavoitteena on saavuttaa hakkuumaksimi. Se ei tule onnistumaan ilman tukia.

Hallituksen aikomus perustaa uusi kansallispuisto Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi on nostettu hallitusohjelman plussaksi. Todellisuudessa tämä on luonnonsuojelun kannalta yhdentekevä päätös, koska kansallispuisto tullaan perustamaan jo valtion luonnonsuojelun taseessa oleville maille. Kansallispuisto perustamalla ei saada Suomeen yhtään hehtaaria lisäsuojelua, vain muutetaan olemassa olevien suojelumaiden statusta. Itse asiassa kansallispuiston perustaminen saattaa olla luonnonsuojelun kannalta haitallista, jos kansallispuisto lisää häiriöitä aiheuttavaa retkeilya ja mm. kulumista. Ja tämä lienee väistämätöntä.

Hallitusohjelman positiivisista kirjauksista mainittakoon pyrkimys irtautua kivihiilestä ja uusiutuvaan energiaan ja pientuotantoon panostaminen. Molemmat tulevaisuuden väistämättömiä kehityskulkuja, ja hyvä jos se Suomessakin viimein tajutaan. Samalla hallitus on kuitenkin päättänyt leikata tuulivoiman tukea, vaikka tuuli on yksi potentiaalisimmista uusiutuvan energian lähteistä ja kotimainen työllistäjä. Myös tiettyjen energiaverojen korotus on positiivista. Tosin seuraavassa lauseessa lasketaan mm. kaivosten ja auton hankinnan verotusta (on käsittämätöntä, että nykyisessä taloustilanteessa hallitus haluaa veronalennuksin tukea ulkomaisia autonvalmistajia!)

Maininnan ansaitsee myös hallitusohjelman erikoisin kirjaus: Arvioidaan uudelleen uhanalainen lajisto luonto- ja lintudirektiivien päivittämisen yhteydessä. On vaikea ymmärtää, mitä tässä ajetaan takaa; uhanalaisarviointi on kuitenkin tieteellinen työ, ei poliittinen. Luonnontiede ei ole poliitikkojen temmellyskenttää, vaikka monet poliitikot lähes kaikkivoipia kuvittelevat olevansa. Ehkä kirjauksessa on kyse lähinnä tiettyjen epäsuosittujen (ja joidenkin mielestä hankaluuksia aiheuttavien) uhanalaisten lajien asemasta? Tällaisia ovat mm. susi ja liito-orava, joita myös EU:n luontodirektiivi säätelee. Joka tapauksessa ei kuulosta kovin hyvältä, jos hallitus kuvittelee voivansa päättää mikä laji on uhanalainen ja mikä ei.

Mitä hallitusohjelmasta jää siis käteen? Joitain positiivisia linjauksia, mutta enemmän negatiivisia. Ympäristö- ja luontonäkökulmasta hyvää arvosanaa hallitusohjelmalle ei voi antaa, tuskin edes keskinkertaista. Tämä oli toki odotettavissa, hallituspuolueet huomioiden. Seuraavat neljä vuotta eivät näytä erityisen hyvälle Suomen luonnon kannalta. Toivotaan kuitenkin parasta, ja pelätään pahinta.