Petoviha on edelleen voimissaan

Petoviha on voimissaan, ja tämän aatteen levittämistä jatkavat monet metsästysaiheiset lehdet, viimeisimpänä Ase & Erä. Numeron 3/2015 kannessa kerrotaan kanalintujen häviämisestä, syynä on tietenkin kanahaukka. Aiemmissa lehdissa on vaadittu mm. kokonaisten susilaumojen hävittämistä. Tuorein numero (4/2015) jatkaa valitulla linjalla; pääkirjoituksessa vaaditaan niin närhen kuin kanahaukan ”hävittämistä”, yhdistettynä salaliittoteorioita lähentelevään höpinään metsästyksen alasajosta. Tosiaan, meneillään on vuosi 2015 ja eletään jälkiteollisessa Suomessa.

Mietin pitkään onko tästä syytä edes kirjoittaa, koska kiihkeästi metsästystä ajavien puheet liikkuvat niin absurdilla tasolla. Petovihaan ja järjettömiin väitteisiin on kuitenkin syytä puuttua.

Kanahaukka lienee yksi tämän maan vihatuimmista linnuista. Se on iso petolintu, joka (spekulatiivisesti) kilpailee metsästäjien kanssa samasta saaliista. Saattaa kanahaukka käydä myös pihakanojen kimppuun, tai pyydystää kasvatettuja fasaaneja. Käsitys kanahaukan haitallisuudesta kuitenkin perustuu lapselliseen ajattelutapaan, jossa riistalinnun rinnastetaan kotieläimiin. Jos peto vie lampurilta yhden lampaan, on lampurilla yksi lammas vähemmän. Mutta kun kanahaukka pyydystää pyyn, ei pyy ole kenenkään omaisuutta. Se ei ole keneltäkään pois, todennäköisesti yksilö ei ole edes pois lisääntyvästä kannasta. Nimittäin kanahaukan saaliiksi joutuva eläin on useimmiten joko nuori ja naivi, sairas ja heikko, tai vanha ja raihnainen. Saaliiksi jää siis yksilöitä, joilla muutenkin olisi heikot selviämisen mahdollisuudet. Terveillä linnuilla riski joutua pedon saaliiksi on aika pieni. (Sen sijaan ihmisen metsästys on usein petoeläinten saalistuksen vastakohta: esim. teeren pyynti syyssoitimelta on hyvin yleistä, ja tämä pyyntimuoto kohdistuu etupäässä vanhoihin ja vahvimpiin kukkoihin. Tämä on oikea ongelma).

Kanahaukkoja arvioidaan olevan Suomessa noin 5000 paria. Tämä tarkoittaa, että yksi pari asuttaa keskimäärin noin 50 neliökilometrin aluetta (laji puuttuu tunturi-Lapista). On suorastaan absurdi ajatus, että kanahaukkapari pystyisi tyhjentämään näin laajan alueen metsäkanalinnuista. Metsäkanalintujen tiheydet ovat suurimmassa osassa maata noin 20 yksilöä neliökilometrillä tai enemmän, joten laskennallisesti yhden kanahaukkaparin reviirillä asustelee vähintään 1000-1200 metsäkanalintua. Toki metsäkanalinnut muodostavat vain pienen osan kanahaukan saaliista; kanahaukka pyydystää myös mm. varislintuja (ennen kaikkea niitä ”hävitettäviä” närhiä), oravia, kyyhkyjä, rastaita, jäniksiä jne.

Oikeastaan tämän selittämisen pitäisi olla täysin turhaa. Jokaisen luontoa ymmärtävän tulee käsittää, että pedoilla ja saaliseläimillä on pitkä yhteisevoluutio. Kanahaukka ja metsäkanalinnut ovat eläneet rinnan yhtä pitkään kuin lajit ovat olleet olemassa. Kanahaukan väitetty haitallisuus asettuu vielä oudompaan valoon yhden faktan perusteella: kanahaukkojen määrä on ollut viime vuosikymmenet hienoisessa laskussa. Jopa vannoutuneimman kanahaukan vihaajan tulisi myöntää, että harvinaistuva kanahaukka ei edes teoriassa voi aiheuttaa metsäkanalintujen väitettyä samanaikaista katoa.

Väitetty kanalintujen kato on tosiasiassa näiden metsästyslehtien keksimä. Kanalinnuilla on luontaisesti voimakas kannanvaihtelu, johtuen mm. poikasaikaisista sääoloista. Välillä kanta romahtaa, hyvänä vuonna kasvaa nopeasti. Peräkkäisinä vuosina voi olla isojakin muutoksia. Kanalintujen määrä on vähentynyt ehkä noin puoleen 1950-luvun tasosta, mutta käytännössä pariin vuosikymmeneen ei merkittävää muutosta ole tapahtunut. Aiemmin syklinen kannanvaihtelu näyttää kuitenkin kadonneen tai muuttuneen enemmän tai vähemmän ennustamattomaksi. Kanalintujen väheneminen ja kanahaukan väheneminen johtuvat muuten pitkälti samasta tekijästä: metsä- ja suoelinympäristöjen muutoksesta. Metsät ovat nuorentuneet ja tihentyneet, havupuiden määrä on lisääntynyt lehtipuiden kustannuksella, metsät ja suot on kaivettu täyteen ojia jne.

Petoviha sinällään olisi ymmärrettävää – jos elettäisiin 1800-lukua. Kun karja laidunti metsissä ja elanto oli kiven alla, saattoi pedoista paikallisesti olla haittaa. Tänä päivänä petoviha on lähinnä hämmästyttävää. Metsästys on vain ajanvietettä, harrastus, eikä yksikään peto vie metsästäjän elantoa. Suurpedotkaan eivät käytännössä ole vaarallisia, ihmiselle vaarallisimmat eläimet ovat aivan muita kuin suurpetoja. Tilastojen valossa metsästyskoira on potentiaalisesti vaarallisempi kuin metsästettävä eläin.Valitettavasti ainakin toistaiseksi mielikuvat ovat faktoja voimakkaampia.

Sen sijaan että riistan vähenemisestä aina syytellään ties mitä petoja (nettikeskusteluissa jopa siilistä lähtien!), tulisi metsästäjien katsoa peiliin ja edes harkita muita vaihtoehtoja. Mikä vaikutus heidän omilla toimillaan on? Suuri osa metsästäjistä (40 %) on metsänomistajia, jotka voisivat omassa metsässään toimia riista huomioiden. Arvojärjestys näyttää kuitenkin olevan selvä: riistanhoitointo on hyvin vähäistä, jos se uhkaa pienentää metsästä saatavia hakkuutuloja. Tämän takia esim. Riistakeskuksen vetämä Riistaa reunoilta -hanke johti käytännössä pienipiirteiseen näpertelyyn, ilman sen suurempaa maisematason suunnitelmaa.

Mm. kehittyneet aseet, patruunat ja tähtäimet, ajokoirien GPS-pannat, radiopuhelimet sekä joka paikkaan ulottuva metsäautotieverkko ovat tehneet metsästyksestä helppoa; käytännössä saavuttamattomia turvapaikkoja ei riistaeläimille enää ole. Osa vieläpä käyttää kanalintujen metsästyksessä houkutuskuvia (häpeällinen teko minun mielestäni), mikä helpottaa saaliin saantia entisestään. Kuitenkin vain tutkijat näyttävät vakavissaan pohtivan sitä mahdollisuutta, että metsästys saattaakin merkittävästi vaikuttaa riistaeläinkantoihin.

Metsästyslehdet toki saarnaavat petovihaa omalle seurakunnalleen, josta suurin osa on jo valmiiksi uskossa. Vaikka metsästys on vielä yleinen harrastus, taitaa metsästäjien keski-ikä olla jo 50 paremmalla puolella. Metsästys onkin vanhenevien ukkojen harrastus. Järjettömillä väitteillä, faktat sivuuttamalla ja poskettomilla vaatimuksilla metsästyksen ulottamisesta likipitäen kaikkialle, metsästäjät vain hiljalleen vieraannuttavat itsensä muusta yhteiskunnasta. Metsästys tulee muuttumaan yhä enemmän marginaaliharrastukseksi. Tämä on väistämätön kehitys jo historiaa peilaten. Moniarvoinen luontoharrastus on nousussa; eläinten tappaminen ei.

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): Suomesta Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Petoviha on edelleen voimissaan

  1. Paluuviite: Lupiini on uhka luonnolle: myös ihmisen muokkaama ympäristö voi olla arvokas | Kuudes massasukupuutto ja muuta maailman menoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s