Lupiini on uhka luonnolle: myös ihmisen muokkaama ympäristö voi olla arvokas

EU:n ja sitä kautta Suomen lainsäädäntöön on tulossa vieraslajien torjuntaa käsittelevä laki. Suomen kansallinen laki on parhaillaan valmisteltavana, ja lakiluonnoksesta on kevään aikana pyydetty lausuntoja. Laki tulee koskemaan lähinnä haitallisia kasvilajeja, sillä selkärankaiset sekä kalat ja ravut käsitellään metsästys- ja kalastuslain muutoksella. Lain piiriin ei myöskään tule kuulumaan kaikki haitalliset vieraslajit, vaan ennalta määritelty lajijoukko:  koko EU:n alueella erittäin haitalliseksi luokitellut lajit sekä mahdollinen kansallinen lista haitallisista lajeista.

Asia on tärkeä, sillä vieraslajit ovat huomattava uhka luonnon monimuotoisuudelle. Voimaan tullessaan laki on myös ensimmäinen vakavasti otettava yritys rajoittaa lainsäädännöllä vieraslajien aiheuttamaa haittaa. Väistämättä lakiluonnosta lukemalla tulee kuitenkin mieleen, että yritys jää puolitiehen ja monelta osin epämääräiseksi.

Ensinnäkin laki ei edelleenkään estä myymästä ja istuttamasta haitallisia lajeja pihapiiriin tai pellolle yms. ihmisen muokkaamalle paikalle, eli jatkossakin lajit leviävät pihoilta luontoon. Toki lain mukaan maan- ja tontinomistajilla olisi velvollisuus estää lajien leviäminen tai rajoittaa jo olemassa olevaa vieraslajin esiintymää – mikäli se on ”kohtuullista.” Mikä sitten on kohtuullista kenellekin, se jää viime kädessä oikeusistuimien arvioitavaksi.

Toiseksi, hävitysvastuu on vain esiintymän kohdalla, joka aiheuttaa ”merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle”. Eli aluksi vieraslajit saavat levitä rauhassa, ennen kuin torjuntavelvoite astuu voimaan. (Ja sitten valtoimenaan leviämän esiintymän torjunta ei ehkä enää ole kohtuullista maanomistajalle?) Kolmanneksi, lain valvontavastuu on suurelta osin annettu ELY-keskuksille, joilla todennäköisesti ei ole valvontaan minkäänlaisia resursseja; ELY-keskusten määrärahat ovat itse asiassa budjettiraamien mukaan rajusti väheneviä eikä nykyisiäkään tehtäviä pystytä tekemään kunnolla. Käytännössä asiaa tulee hoitamaan yksi virkamies muiden tehtäviensä ohessa jokaisessa maakunnassa.

Nähtäväksi jää, muuttuuko lakiluonnos lausuntojen myötä. Nykyisellään lain merkitys jäisi aika vähäiseksi. Se saattaa merkittävästi lisätä viranomaisten työtä ilman sen suurempaa vaikutusta.

Vieraslajiasiaa on kommentoinut YLE:n haastattalussa myös Helsingin yliopiston professori Seppo Turunen, joka pitää lakia melko lailla turhana ja hävitysvimmaa ideologisesti värittyneenä. Turusen näkemyksiä voidaan pitää jossain määrin poikkeavina. Turunen on kuitenkin juuri kirjoittanut mm. kirjan vieraslajeista, joten hänen näkemystään ei voi noin vain ohittaa.

Huomaan olevani jossain määrin samaa mieltä professori Turusen kanssa. Osa haitallisina pidetyistä vieraslajeista on vähän kyseenalaisia tapauksia, kuten minkki ja supikoira. Molemmat ovat toki Suomeen tuotuja petoja, jotka syövät (ainakin jonkin verran) lintujen munia ja poikasia. Kuitenkaan ei ole näyttöä, lajit olisivat erityisen haitallisia; peto-saalissuhteet ovat Suomen luonnossa aivan tavallisia, ja saalislajit tähän sopeutuneita. Tämä kierrellen ja kaarrellen myönnetään jo vieraslajiportaalin lajiesittelyissä. Minkin ja supikoiran vainoamisessa lienee osaltaan kyse vanhasta kunnon petovihasta, mistä blogissa on ollut juttua jo aiemmin. Esimerkiksi valkohäntäkaurista voisi pitää em. lajeja haitallisempana, mm. kauriiden aiheuttamien liikenneonnettomuuksien ja viljelykasvien taimille aiheutuvien vaurioiden takia. Valkohäntäkauris on kuitenkin arvostettu riistalaji.

Professori Turusen näkemyksiä haitallisista kasvilajeista – kuten lupiinista – pidän kuitenkin erikoisina. Turusen näkemys on sinällään looginen: lupiini esiintyy käytännössä pelkästään ihmisen muokkaamissa ympäristöissä, kuten teiden ja ratojen varrella ja joutomailla. Nämä elinympäristöt ovat professori Turusen mukaan ”ihmisen jo pilaamia” eikä varsinaista luontoa, joten vieraslajeista ei tämän takia ole haittaa alkuperäiselle luonnolle. Tämä näkemys on kuitenkin hyvin rajoittunut.

Ihmisen muovaamien elinympäristöjen merkitystä lajistolle voidaan tarkastella vaikkapa vuonna 2010 tehdyn uhanalaisarvioinnin perusteella. Ihmisen muovaamat elinympäristöt (kuten kedot, niityt, puistot, pellonpientareet, tien ja radanvarret jne.) ovat ensisijainen elinympäristö lähes joka neljännelle uhanalaiselle lajille Suomessa. Tämä joukko sisältää noin 500 lajia. Pääosa lajeista on toki perinteisen maatalous- ja karjatalousympäristön lajeja. Maatalouden muutos ja tehokkaammat viljelymenetelmät ovat lähes hävittäneet mm. niityt ja kedot; avoimien alueiden sulkeutuminen onkin joka neljännen uhanalaisen lajin ensisijainen uhkatekijä. Yhä useammin perinneympäristöjen eliöt löytyvätkin teiden pientareilta tai ratojen varrelta. Ja nämä ovat juuri niitä paikkoja, missä lupiini jatkaa vääjäämätöntä leviämistään, syrjäyttäen pientareilla kasvavan niittylajiston.

Ihmisen voimakkaasti muokkaamat ympäristöt saattavat olla lajistollisesti erittäin arvokkaita. Säkylänharjun ampuma-alue on äärimmäisen uhanalaisen harjusinisiiven ainut esiintymä Suomessa. Ampuma-alueella elää myös useita muita uhanalaisia lajeja. Lappeenrannan lentokenttä on yksi sisä-Suomen arvokkaimmista perhosten paahde-elinympäristöistä. Samaa voidaan sanoa monista muista lentokentistä. Suomenlinnan alue on lajistollisesti hyvin monipuolinen. Uhanalainen palosirkka löytyy nykyään lähes yksinomaan rautateiden varsilta. Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Professori Turunen ei ehkä arvosta näitä ympäristöjä, mutta toisinaan voimakaskin ihmistoiminta oikeassa paikassa lisää lajiston monimuotoisuutta.

Lupiini ja jättipalsami ovat ehkä ongelmallisimmat vierasperäiset kasvilajit. Hernekasvina lupiini sitoo ilmakehän typpeä ja rehevöittää maaperää. Lupiini todistetusti syrjäyttää kasvupaikoiltaan muuta kasvilajistoa; sama pätee jättipalsamiin, joka tässä suhteessa saattaa olla vielä lupiiniakin haitallisempi. Lupiini ei juurikaan menesty varjoisessa metsässä, vaan keskittyy avoimille paikoille. Jättipalsami sen sijaan on kuin kotonaan esim. lehtometsissä, ja on jo monella luonnonsuojelualueella melkoinen riesa. Jättipalsami myös houkuttelee pölyttäjiä tehokkaasti, ja näin ollen saattaa heikentää alkuperäiskasvien pölytystä.

Toisin kuin eläimet, kasvit leviävät hitaasti. Ehkä tästä syystä kasvilajien haitallisuus voi jäädä epäselväksi; onhan Suomessa vielä runsaasti tienpiennarta, missä lupiini ei kasva. Vuosi vuodelta sellaista piennarta on kuitenkin vähemmän. Olenkin joskus pohtinut, kuinka kauan menee ennen kuin Suomen kaikki tienpientareet ovat täynnä lupiinia? Kun se hetki lähestyy, on lupiinin haitallisuus ilmeinen.

Yhdessä asiassa olen (valitettavasti) professori Turusen kanssa samaa mieltä: lupiinista ja jättipalsamista ei enää päästä eroon. Siitä huolimatta – tai juuri tämän takia – näiden lajien leviämisen rajoittaminen on ensiarvoisen tärkeää luonnonsuojelutyötä. Pitää edes yrittää, vaikka onnistumisen edellytykset näyttävät heikoilta.

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): Suomesta Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s