Menestyneet mutta kadonneet mammutit

Ilmasto lämpenee ja arktinen ikirouta sulaa. Planeetan mittakaavassa tässä on katastrofin ainekset, mutta ikiroudan sulamisesta on sentään yksi ilo: ikiroudasta paljastuu yhä enemmän sukupuuttoon kuolleiden eläinten fossiileja. Tänä kesänä Siperian ikiroudasta on kaivettu esiin aromammutin Mammuthus trogontherii jäänteitä. Tutkijat uskovat, että paikalla on saattaa olla peräti kokonaisen yksilön jäänteen – mikäli näin on, löytö on erittäin harvinainen. Laji hävisi maapallolta jo satoja tuhansia vuosia sitten.

Monille mammutti (tarkoittaen villamammuttia Mammuthus primigenus) on jääkausiajan ikonien eläin, tundralla vaeltanut pitkäkarvainen norsu, joka katosi jääkauden päättyessä. Harva tietää, että vielä äskettäin mammutteja eli maapallolla useita lajeja – ja mammuttien suku sai alkunsa jo miljoonia vuosia sitten Afrikassa.

Mammutit ovat olleet hyvin menestynyt suku, valloittaen lähes puolet maapallosta. Ensimmäiset mammuttien jäänteet on ajoitettu 5 miljoonan vuoden taakse. Pari ensimmäistä vuosimiljoonaa mammutit viihtyivät Afrikassa, kunnes noin 3,5 miljoonaa vuotta sitten Mammuthus rumanus ilmaantui Eurooppaan. Pleistoseenikausi ja viileämpi Euraasian ilmasto näytti sopivan mammuteille erinomaisesti. 2,5 miljoonaa vuotta sitten Euraasiaan ilmaantui etelänmammutti (Mammuthus meridionalis), josta pleistoseenikauden alkupuolella kehittyi aromammutti. Aromammutti lienee ollut sukunsa siihen mennessä menestynein laji, jonka levinneisyys ulottui aina Euroopasta Aasian itäosiin. Muun muassa Japanista on löydetty useita aromammutin jäänteitä; vaikka lajista onkin Aasiassa käytetty eri tieteellistä nimeä, kyseessä on mitä ilmeisemmin sama eläin. Aromammutin jäänteiden perusteella on voitu päätellä, että laji on saattanut olla suurin koskaan elänyt norsueläin. Lajin elintavoista tiedetään kuitenkin vähän.

Aromammutti levisi myös Amerikan mantereelle noin 1,5 miljoonaa vuotta sitten. Aromammutin voittokulku päättyi aikanaan ja laji hävisi, mutta ei ilman perillisiä. Amerikan mantereella aromammutista kehittyi Kolumbianmammutti Mammuthus columbi, ja Euraasian puolella syntyi tunnetuin mammuteista: villamammutti. Aromammutti onkin hyvä esimerkki siitä, ettei yhden lajin sukupuutto ole aina loppu, vaan laji saattaa hävitä kehittymällä yksinkertaiesti toiseksi lajiksi – tai tässä tapauksessa kahdeksi lajiksi eri mantereilla. Maininnan ansaitsevat myös joillekin saarille syntyneet kääpiömammutit (sic), joista parhaiten tunnettu on Kalifornian edustan kanaalisaarten kääpiömammutti. Tämä laji syntyi kolumbianmammutista. Kääpiömammutteja ja -norsuja esiintyi myös Välimeren saarilla.

Aromamutin jälkeläiset kohtasivat lopulta. Siinä missä Kolumbianmammutti pysyi Pohjois-Amerikan keski- ja eteläosissa sekä Keski-Amerikassa, villamammutti valloitti puolet pohjoisesta pallonpuoliskosta. Noin 100.000 vuotta sitten villamammutti vaelsi Amerikan mantereelle, joilloin villamammutin levinneisyys ulottui Atlantilta Atlantille. Villamammutti oli todellinen sirkumpolaarinen laji. Villamammutti oli sopeutunut pohjoisiin olosuhteisiin, kun taas kolumbianmammutti viihtyi lämpimämmässä ilmastossa, mutta nämä kuitenkin kohtasivat Pohjois-Amerikan keskivaiheilla – ja DNA-tutkimus osoittaa, että kohtaamiseen sisältyi myös sukusolujen vaihtoa.

Eliökunnan mittakaavassa sekä kolumbianmammutti että villamammutti vaeltelivat maapallon aroilla vielä silmänräpäys sitten. Tuoreimmat kolumbianmammutin jäänteet on ajoitettu 11.000 vuoden taakse – samoihin aikoihin Pohjois-Amerikasta hävisi useita muitakin suuria nisäkäslajeja. Villamammutti oli käytännössä hävinnyt Euraasian ja Amerikan mantereilta noin 10.000 vuotta sitten, mutta laji sinnitteli vielä vuosituhansia eristyneillä saarilla. Viimeisimmät mammuttipopulaatiot löytyivät St.Paulin ja Wrangelin saarilta. Wrangelinsaaren populaation häviämisestä on aikaa vain 4000 vuotta – eli mammutteja eli vielä ihmiskunnan kirjoitetun historian aikaan!

Kolumbianmammutit elivät melko lämpimässä ilmastossa, joten niistä on jäänyt jäljelle lähinnä vain luita. Tämän takia kolumbianmammutin ulkonäkö, esim. turkin määrä, on osin arvoitus. Sen sijaan villamammutista tiedetään paljon enemmän, koska ikirouta on säilönyt kokonaisia mammutinruhoja. Ruhot ovat olleet jopa niin hyvin säilyneitä, että tutkimuksissa on usein pystytty tunnistamaan mammutin ravintokasveja. Villamammutit söivät käytännössä kaikkea mahdollista ja paljon, mikä ei ole yllättävää kun kyseessä oli täysikasvuisena 5-6 tonnin painoinen norsu.

Käyttäytymiseltään ja biologialtaan mammutit vastasivat nykyisiä norsuja. Ne elivät pitkään, mahdollisesti jopa 60 vuotiaaksi saakka; mammutin iän saattaa määrittää karkeasti laskemalla syöksyhampaan ”vuosirenkaat”. Elinaikanaan mammutit saivat vähän jälkeläisiä: kantoaika oli 21-22 kuukautta, mikä vastaa nykyisiä norsuja. Mammutit elivät norsujen tapaan vanhan naaraan johtamissa ryhmissä, tähän viittaa mm. luolamaalaukset, joihin on piirretty mammuttilaumoja. Ei ole tietoa, kuinka monta yksilöä ryhmissä oli. On kuitenkin mahdollista, että vuodenaikojen mukaisilla muuttomatkoillaan useat ryhmät saattoivat kokoontua yhteen, jolloin laumaan saattoi kuulua jopa satoja yksilöitä.

Villamammutti oli hyvin sopeutunut pohjoisiin oloihin ja jääkauden ajan maailmaan. Mammutin ulkonäkö on jokaiselle tuttu: iso pitkäkarvainen norsu, jolla on pitkät, voimakkaasti käyrät syöskyhampaat. Ikiroudassa säilyneet mammutin karvat ovat punaruskeita, mutta ilmeisesti väri ei ole todellinen vaan johtuu pigmentin muuttumisesta: todellisuudessa mammutit lienevät olleet tummaturkkisia, vaikka seassa on saattanut olla myös blondeja mammutteja. Mammutin korvat ja häntä olivat pienet, minimoiden lämmönhukkaa (nykyisillä norsuilla on isot korvat liian lämmön haihduttamiseksi). Turkki suojasi pakkaselta (ainakin talvisin), ja mammuteilla oli myös ihonalainen rasvakerros. Mammuttien hemoglobiini oli myös muuttunut kestämään kylmiä olosuhteita; samankaltaiset hemoglobiinin muutokset ovat tavallisia kylmien alueiden eläimillä. Suurten syöskyhampaiden tärkein tehtävä lienee ollut kaivaa lumen alta syötäviä kasveja.

Mammutin jäänteitä on löytynyt runsaasti ympäri Euraasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Osittain runsaat fosiiililöydöt johtuvat siitä, että mammutin isot luut ja syöksyhampaat ovat säilyneet suhteellisen hyvin ja ovat helppo huomata – mutta osittain myös siitä syytä, että laji vaikuttaa olleen elinalueellaan hyvin yleinen. Viime vuosina onkin julkaistu useita tutkimuksia, missä on ajoitettujen fossiilijäänteiden perusteella hahmotettu mammutin levinneisyyttä (esim. 2013 ja 2011). Myöhäisellä pleistoseenikaudella villamammutteja eli niin Välimeren kuin nykyisen Kiinan ja Japanin alueella; samaan aikaan mammutti viihtyi myös Pohjois-Siperiassa. Vaikka kyse onkin jääkausiajasta, niin Välimeren alueen ja Keski-Siperian ilmasto oli varmasti erilainen. Villamammuttia ei ehkä tulekaan pitää pelkkänä tundran eläimenä, lähinnä laji tarvitsi suhteellisen avointa elinympäristöä, ja viihtyi sekä tundralla että tuottoisammalla arolla.

Villamammutin fossiililöydöt viimeisen noin 47 000 vuoden ajalta. Lähde: Markova ym. 2013 Quarternay International 292

Toki ilmasto vaikutti mammutin levinneisyyteen. Jääkausien välisten lämpökausien aikana ilmasto oli lämmin ja kostea, minkä seurauksena metsät levisivät ja pohjoisen avoimet elinympäristöt kutistuivat. Tällöin mammutit siirtyivät pohjoisemmaksi, ilmaston kylmetessä palaten taas etelään. Myöskään jääkausiajan maksimi ei näyttänyt olevan mammutille otollisinta aikaa. Kun Skandinavian mannerjäätikkö oli laajimmillaan, oli jäätikön reuna-alueiden ilmasto äärimmäisen kylmää jääavikkoa. Tällöin Euroopassa mammuttien levinneisyys kattoi lähinnä vain keski- ja eteläosat.

Noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten Maapallon ilmasto ajatui jääkausien aikaan, ja viimeisen miljoonan vuoden aikana jääkausia on ollut kymmenkunta, toistuen noin 100.000 vuoden sykleissä. Villamammutti ja kolumbianmammutti olivat jääkausiajan eläimiä. Ne olivat sopeutuvaisia, pärjäten niin kylminä kuin lämpiminä kausina, muuttaen ilmastovyöhykkeiden mukana. Ne selvisivät lukuisista lämpöjaksoista, samoin kuin pitkistä jääkausista.

Miksi menestyviä mammutteja ei sitten enää ole? Tarkkaa vastausta tähän kysymykseen ei ole, tiede ei ole päässyt asiassa yksimielisyyteen – ja ehkä ei pääse koskaan. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että mammutit (kuten muukin megafauna) hävisivät jääkauden loppumista seuranneen nopean lämpenemisen seurauksena. Osa taas on katsoo, että ihmisellä oli merkittävä rooli isojen eläinten häviämisessä. Villamammutti hävisi Euraasiasta nopeasti. Kun vielä 14.000-12.000 vuotta sitten mammutteja esiintyi yleisesti niin Euroopassa kuin Aasiassa, niin pari tuhatta vuotta myöhemmin lajia löytyi käytännössä enää Siperian pohjoisosista, ja pari tuhatta vuotta myöhemmin enää aiemmin mainituilta kahdelta saarelta.

Tietämys mammutin levinneisyydestä täydentyy jatkuvasti, koska uusia fossiililöytöjä ja ajoituksia tehdään vuosittain. Voi olla, seuraavalla vuosikymmenellä mammutin vaiheista tiedetään huomattavasti enemmän, eikä nykytilannetta voida pitää lopullisena. Fakta on, että mammutin katoaminen osuu yhteen jääkauden päättymisen ja nopean lämpenemisen kanssa, mutta korrelaatio ei vielä tarkoita kausaalisuutta. Ilmasto varmasti kutisti mammuttien elinympäristöä, joidenkin arvioiden mukaan jopa kymmenesosaan 40.000 vuoden takaisesta. Joka tapauksessa arvioutu minimi 800.000 neliökilometriä olisi pystynyt elättämään vähintään kymmeniä tuhansia, ehkä yli satatuhatta eläintä – ja kuten todettua, mammutit selvisivät aiemmista lämpökausista. Ilmastohypoteesia vastaan sotii myös se, että viimeiset mammutit elivät syrjäisillä saarilla vielä tuhansia vuosia sen jälkeen, kun laji hävisi mantereilta. Jos mammutit olisivat olleet herkkiä ilmaston muutoksille, miksi ne säilyivät saarilla, missä ei ollut mahdollisuutta muuttaa ilmastovyöhykkeiden mukana?

Ilmastohypoteesilla on ehkä vielä vaikeampi selittää kolumbianmammutin katoamista, koska laji ei varsinaisesti edes ollut pohjoisten alueiden eläin, vaan eli selvästi etelämpänä kuin villamammutti – aina Keski-Amerikassa saakka. Luultavasta kolumbianmammutti olisi ollut kotonaan Pohjois-Amerikan preerioilla. Valitettavasti fossiiliaineisto ja radiohiiliajoitus eivät kerro, miten mammuttien levinneisyys muuttui viimeistä edellisen jääkauden ja lämpökauden aikana noin 50.000-100.000 vuotta sitten, joten vertailukohtaan aiempaan ei ole.

Ilmastolla oli varmasti oma osuutensa, mutta ihminen lienee näytellyt merkittävää roolia isojen eläinten katoamisessa. Jääkausiajan loppuminen todennäköisesti paransi huomattavasti ihmisten elinolosuhteita ja selvitymistä, ja helpotti nykyihmisen leviämistä ja väestönkasvua ympäri maapallon. Eli samaan aikaan kun mammutit kärsivät elinympäristöjen kutistumisesta, niiden käytännössä ainut vihollinen runsastui. Täytyy muistaa, että mammutit (kuten muutkin äskettäin kadonneet norsueläimet) olivat erittäin hitaasti lisääntyviä, ja tällöin melko vähäinen lisäys esim. poikasten kuolleisuuteen saattoi ajaa lajit sukupuuttoon. Ehkä viimeisten villamammuttien löytyminen Siperian pohjoisosista johtuikin siitä, että se oli Euraasian viimeinen paikka missä ihmisiä oli vähän?

Oli syy mikä tahansa, mammutit kuten suuri osa muistakin isoista nisäkkäistä, hävisi lyhyen ajan sisään niin Euraasiassa, Pohjois-Amerikassa kuin Etelä-Amerikassa. Viimeisen jääkauden jälkeen Maapallon eläimistö ei ollut enää entisensä. Valtaosa hävinneistä lajeista on ikuisesti mennyttä, kokonaiset eliökunnan pitkään jatkuneet itsenäiset sukuhaarat katkesivat. Se on surullinen ajatus. Valtaosaa lajeista ei koskaan saada takaisin, mutta mammuttien osalta on vielä toivoa. Geeniteknologian keinoin varsinkin villamammutti (tai hyvin samankaltainen norsueläin) on mahdollista palauttaa. Osa minusta haluaa ajatella, että se on ihmiskunnan moraalinen velvollisuus.

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): kadonnut maailma, megafauna Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Menestyneet mutta kadonneet mammutit

  1. Paluuviite: Kaiken maailman norsut (osa 2) | Kuudes massasukupuutto ja muuta maailman menoa

  2. Paluuviite: Blogin vuosi 2016 ja tulevaa | Kuudes massasukupuutto ja muuta maailman menoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s