Etelä-Afrikan hallitus on julkaissut uusia salametsästystilastoja tältä vuodelta. Luvut ovat huolestuttavia: vaikka salametsästyksen vastaisia toimia on tehostettu, sarvikuonoja tapetaan ennen näkemättömään tahtiin. Elokuun loppuun mennessä salametsästäjät olivat tappaneet 749 sarvikuonoa, noin 3 yksilöä joka päivä; kasvua edellisvuodesta on noin 5 % ja kahden vuoden takaisesta tilanteesta peräti 27 %.

Valtaosa sarvikuonoista kuolee Krugerin kansallispuistossa, missä tänä vuonna on pidätetty 138 salametsästäjää; kasvua edellisvuodesta on huimat 70 %. Luvut ovat synkkiä, ja kertovat salametsästyksen nopeasta kasvusta kansallispuiston alueella. Etelä-Afrikan hallitus arvioikin, että kansallispuistossa toimii joka hetki 12 salametsästäjäryhmää. Vaikka Krugerissa tilanne näyttää huononevat, lukujen valossa muualla maassa salametsästys on hivenen vähentynyt. Yli puolet Etelä-Afrikan sarvikuonoista elää kuitenkin Krugerin alueella, joten kansallispuistolla on keskeinen rooli sarvikuonojen suojelussa. Viime vuosina salametsästys on kuitenkin verottanut Krugerin sarvikuonoja, eikä populaatio ole enää kasvanut, pikemminkin laskenut.

Tehostetun valvonnan lisäksi sarvikuonoja pyritään turvaamaan myös muilla tavoilla. Koska salametsästys keskittyy Krugerin kansallispuistoon, on sarvikuonoja alettu siirtää turvallisemmille alueille. Osittain siirtoja tehdään puiston sisällä ja osin puistosta muille alueille Etelä-Afrikassa. Vuonna 2014 päätettiin aloittaa laajamittainen, 100 sarvikuonoyksilön siirto Etelä-Afrikasta naapurimaahan Botswanaan. Botswanan toivotaan olevan sarvikuonoille huomattavasti turvallisempi, sillä maa on harvaan asuttu, salametsästystä on vähän ja salametsästäjiä kohtaan toimitaan ankarasti: Botswanan armeijalla on lupa ampua salametsästäjät. Sarvikuonojen siirrot ovat perusteltuja myös muuten kuin salametsästyksen takia, sillä tällä hetkellä afrikkalaisista sarvikuonoista 80 % elää Etelä-Afrikan alueella. Botswanassa eläimiä on tällä hetkellä alle 100. Kaksitonnisten villieläinten siirto maasta toiseen on kuitenkin hidasta ja kallista puuhaa, joten sillä tavoin voidaan suojella vain pientä osaa populaatiosta.

Etelä-Afrikasta Botswanaan siirrettyjä sarvikuonoja odottamassa vapauttamista. Kuva: National Geographic / Beverly Joubert

Salametsästyksen hillitseminen ei onnistu vain Etelä-Afrikan omin keinoin, vaan vaatii kansainvälisiä ponnistuksia. Valtaosa Krugerin kansallispuiston salametsästäjistä tulee alueelle Mozambikin puolelta. Valtiot ovatkin sopineet tehostaa rajavalvontaa, ja Mozambikin puolelle on perustettu salametsästystä torjuva yksikkö. Salametsästys ei kuitenkaan lopu, ellei sarvikuonojen sarvien kysyntä Aasialla vähene — mistä ei ole minkäänlaisia merkkejä. Salametsästys lisääntyy niin kauan kuin sarvien kaupalla saa valtavia voittoja. Mm. Vietnamissa ja Kiinassa onkin käynnissä kampanjia, joiden tavoitteena on lisätä tietoisuutta sarvikuonojen suojelusta ja vähentää sarvien (ja muiden uhanalaisten lajien) kysyntää. Näyttävillä tempauksilla on myös poltettu tai muuten tuhottu takavarikoituja sarvikuonojen sarvia tai vaikkapa norsunluuta. Eleet ovat ennen kaikkea symbolisia, eivätkä kaikkien mieleen. Sarvien polttamisen on syytetty olevan todistusaineiston hävittämistä.

Salametsästys on monien muidenkin isojen eläinten, kuten norsujen, merkittävin uhkatekijä niin Afrikassa kuin muuallakin maailmassa. Vaikka norsujen salametsästys on nousemassa järkyttäviin mittoihin — arviolta 35 000 norsua tapetaan tänä vuonna Afrikassa — niin sarvikuonot ovat ehkä kuitenkin eniten salametsästyksen uhkaamia suuria nisäkkäitä. Valitettavasti afrikannorsut saattavat lähitulevaisuudessa ajaa sarvikuonojen ohi. Seuraamme tilannetta.