Liito-oravan suojelu ei välttämättä ole heikkenemässä

Suomen eläimistä liito-orava taitaa olla yksi niistä, joka aiheuttaa eniten parran pärinää. Tämä harmaaturkkinen, isosilmäinen, yöllä liikkuva orava tuntuu saaneen myyttiset mittasuhteet – varsinkin sellaisen väen keskuudessa, joka ei ole koskaan lajin suojelun kanssa ollut tekemisissä. Nyt liito-orava on palannut julkisuuteen, koska Ympäristöministeriö suunnittelee muutosta luonnonsuojelulain liito-oravapykälään.

Liito-orava (Pteromys volans) on Euraasian pohjoisosien laji, jonka levinneisyys ulottuu Suomesta aina Itä-Siperiaan ja Japaniin Hokkaidon saarelle saakka. Laji puuttuu Ruotsista ja Norjasta, ja on Balttian maissa hyvin harvinainen. Lajin levinneisyys onkin käytännössä keskittynyt havumetsävyöhykkeelle. Suomessa liito-oravan esiintyminen on painottunut maan eteläosiin. Pohjoisimmat liito-oravat elävät suunnillen Oulu – Kajaani linjalla, ja sielläkin enää laikuttain. Liito-oravan suosima elinympäristö vaihtelee hieman maan eri osissa, mutta yleisesti ottaen laji viihtyy kuusivaltaisissa metsissä, jossa on myös lehtipuuta. Varsinainen vanhan metsän laji liito-orava ei kuitenkaan ole kuin korkeintaan levinneisyytensä pohjoisosissa Kainuussa, mutta ei myöskään elä taimikoissa tai nuorissa metsissä.

Liito-orava eroaa tavallisesta oravasta monin tavoin. Liito-orava on yöeläin, joka liikkuu lähes yksinomaan puiden latvustoissa, pystyen liitämään parin kolmenkymmenen metrin matkoja puusta toiseen. Lajia onkin vaikea päästä näkemään, mutta liito-oravan reviirin pystyy toteamaan ulostepapanoista, jotka keväisin ovat huomiota herättävän keltaisia, ja talven jäljiltä monesti runsaita. Papanoita löytyy liito-oravan käyttämien puiden tyviltä. Liito-orava ei syö käpyjen siemeniä vaan monenlaista muuta kasviravintoa, lähinnä kuitenkin lehtiä sekä koivun ja lepän norkkoja, mitä se saattaa varastoida talveksi. Liito-oravan on myös todettu syövän marjoja, eli laji ei täysin välttele maassa liikkumista. Liito-orava ei itse rakenna risupesiä kuten orava, mutta saattaa hyödyntää oravan tekemiä vanhoja pesiä. Mieluiten liito-orava kuitenkin pesii vanhoihin tikan koloihin, joita useimmiten löytyy kookkaista haavoista (pesäpaikaksi saattaa kelvata myös linnunpönttö tai rakennuksen ullakko).

Suomessa liito-orava on luokiteltu vaarantuneeksi eli uhanalaiseksi lajiksi (Punainen kirja, osa 2). Tämä on herättänyt kummastusta, sillä vuonna 2006 valmistuneen Helsingin yliopiston tekemän liito-oravan kannanarvion mukaan Suomessa elää noin 143.000 liito-oravanaarasta. Liito-oravan kohdalla on järkevää arvioida naaraiden määrää, sillä naaraat elävät koko elämänsä melko suppealla reviirillä (noin 4-10 hehtaaria), kun taas koiraat saattavat liikkua jopa 100 hehtaarin alueella. Lajia ei kuitenkaan luokiteltu uhanalaiseksi yksilömäärän perusteella sinällään, vaan siksi että liito-oravien määrä näyttää vähentyneen huomattavasti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Koko maan kattavia seurantatietoja ei lajista ole, mutta mitä ilmeisimmin 1960-lukuun verrattuna liito-oravakanta on huvennut murto-osaan, eli lajin suojelutaso ei ole lainkaan suotuisa.

Mitä liito-oravalle on sitten tapahtunut? Toisinaan kuulee väitteitä, että lajin taantuminen johtuu petojen lisääntymisestä, mutta tällaiset höpöhöpöjutut tulee jättää omaan arvoonsa. Liito-oravalla on toki monia luontaisia vihollisia (kuten pöllöt ja näätä), mutta näiden kanssa liito-oravat ovat eläneet koko olemassaolonsa ajan. Todellinen syy liito-oravan ahdinkoon Suomessa on täällä harjoitettava intensiivinen metsätalous, joka on pirsonut yhtenäiset varttuneet metsät erillisiksi saarekkeiksi, suosinut yhden puulajin havupuumetsiköitä sekametsien kustannuksella, lyhentänyt metsien kiertoaikaa ja ennen kaikkea pyrkinyt hävittämään metsistä ”roskapuut” kuten liito-oravalle tärkeät haavat ja lepät. Liito-oravaan kohdistuvat uhkat eivät ole tulevaisuudessakaan vähenemässä, varsinkaan kun Suomessa on tavoitteena lisätä vuosittaisia hakkuita miljoonilla kuutiometreillä.

Liito-oravalla on kuitenkin melko vahva lain suoja; ei varsinaisesti siksi että se on uhanalainen, vaan EU:n ansiosta. Koska EU-maissa liito-oravaa elää käytännössä vain Suomessa, laji on saanut EU:n sisällä korkean suojelustatuksen. Liito-orava on luontodirektiivin liitteen 4(a) -laji, eli liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on yksiselitteisesti kielletty. Muita samaisen liitteen lajeja ovat mm. saimaannorppa, viitasammakko, monet lepakot ja saukko. Hävittämis- ja heikentämiskieltoon saa toki poikkeuksen mm. yhteiskunnan kannalta merkittävissä hankkeissa, joten usein kuultu väite että liito-orava estää moottoritien rakentamisen (tai jonkin muun ison hankkeen toteutumisen) on yksinkertaisesti hölynpölyä. Liito-orava tulee toki huomioida maankäytön suunnittelussa, kuten tulee ottaa huomioon moni muukin asia.

Koska metsätalous on liito-oravan merkittävin uhka, huomaa maanomistaja useimmiten liito-oravan olemassaolon suunnitellessaan hakkuita. Tällä hetkellä metsätaloudessa liito-oravan suhteen menetellään vähän kahdella eri tavalla, riippuen siitä onko liito-orava paikallisen ELY-keskuksen tiedossa vai ei. Jos on, ELY-keskuksen tulee luonnonsuojelulain 72a §:n mukaan määritellä hallinnollisella päätöksellä sallittu metsänkäsittely liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan ympäristössä. Ympäristöministeriön ohjeen mukaan ELY-keskuksen päätöksellä rajataan hakkuun ulkopuolelle pienehkö alue pesäpuun ympäristöä, ja säästetään myös liikkumisen tai ruokailun kannalta tärkeitä puita. Rajaukset ovat yleensä muutamasta aarista yhteen hehtaariin, ja vain harvoin laajempia. Periaatteessa liito-orava on otettava hakkuissa huomioon aivan samalla tavoin, vaikka pesäpaikka ei olekaan ELY-keskuksen tiedossa. Tapahtuuko näin aina, siitä ei kai kenelläkään ole tietoa.

Suomen ympäristökeskus on selvittänyt Ely-keskuksen tekemien päätösten vaikuttavuutta liito-oravan suojelussa. Selvityksen johtopäätös on, että lisääntymis- ja levähdyspaikan rajaaminen ei sinällään turvaa liito-oravan esiintymistä, jos rajattu alue jää esim. keskelle isoja avohakkuualueita. Tulos ei ole varsinainen yllätys, kun lajin tiedätään vaativan suhteellisen yhtenäisiä varttuneita metsäalueita. Voisi kärjistetysti sanoa, että osa liito-oravarajauksista on lain vastaisia, koska ne eivät riittävästi turvaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa. Liito-oravapäätösmenettely on ELY-keskuksissa hallinnollisesti raskasta, ja syö ison osan ELY-keskusten luonnonsuojeluun käytettävästä työajasta. Lisäksi ELY-keskusten tiedossa on vain pieni osa Suomen liito-oravista, joten lain mukaista päätösmenettelyä on liito-oravan suojelun osalta pidettävä hyvin kyseenalaisena, varsinkin suhteessa sen syömiin hallinnon resursseihin.

Ympäristöministeriön valmistelema luonnonsuojelulain muutos poistaisi juuri ELY-keskusten päätösmenettelyn metsänhakkuutilanteissa. Velvoite turvata liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat säilyisi luonnollisesti ennallaan (vaikka julkisuudessa on liikkunut toisenlaisia väitteitä), mutta lainmuutoksen mukaan vastuu lajin turvaamisesta metsänhakkuutilanteissa siirtyisi metsätaloustoimijoille, ja ELY-keskusten vastuulle jäisi liito-oravatietojen ylläpito, neuvonta ja (ainakin alkuvaiheessa) valvonta – ja toki liito-oravan huomioiminen muussa maankäytössä, kuten kaavoituksessa. Luonnonsuojeluliitto on jo ilmoittanut vastustavansa suunniteltua lakimuutosta, mutta tässä tilanteessa huomaan olevani eri mieltä kuin luonnonsuojeluliitto.

Lakimuutokseen sisältyy toki riskinsä, mutta toisaalta mitä aikaisemmassa vaiheessa liito-orava tulee huomioitua, sitä paremmin laji pystytään metsissä turvaamaan. Ideaalitilanteessa liito-orava huomioitaisiin jo metsäsuunnitelmaa tehtäessä. ELY-keskukset eivät tällaiseen pysty mitenkään, vaan ELY-keskuksiin tieto hakkuista tulee monesti vasta kun esim. puukauppa on sovittu. Vastuun siirto metsätalouspuolelle onkin perusteltua. Samalla tulisi tietenkin huomioitua myös ne liito-oravat, jotka eivät ole ELY-keskuksen tiedossa (esim. metsäkeskuksella ja metsänhoitoyhdistyksillä on omia liito-oravatietoja). Liito-oravan huomioiminen ei ole mitenkään monimutkaista, Ympäristöministeriön ohjeen lisäksi mm. luonnonsuojeluliitto on julkaissut oman ohjeensa.

Aluksi menettelyn muuttaminen tuottaa varmasti epätietoisuuta sekä ristiriitatilanteita, ja pahimmassa tapauksessa liito-oravan kannalta väärin tehtyjä hakkuita puidaan yhä enemmän oikeudessa (itse asiassa tämä on jo todettu lakivalmistelun yhteydessä). ELY-keskusten tehtävät liito-oravan suhteen eivät välttämättä ensimmäisinä vuosina kovinkaan paljoa vähene, koska päätösmenettelyn sijaan aikaa tulee menenemään neuvontaan, koulutukseen ja valvontaan. Mutta muutamassa vuodessa tilanne tulee varmasti normalisoitumaan, ja liito-oravasta tulee yksi rutiininomaisesti huomioitava asia metsätaloudessa. Näin ainakin toivon.

Aina ei pidä nähdä vain ongelmia, vaan myös mahdollisuuksia.

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): Suomesta Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s