Kolme vuotta istunut soidensuojelun täydennystä valmistellut työryhmä sai työnsä päätökseen viime viikolla, ja näinä päivinä tulee ulos työryhmän loppuraportti. Raportin tiivistelmä julkaistiin jo muutama päivä sitten, eikä se sisällä yllätyksiä. Soidensuojelun täydennysohjelmaa ei tule. Tämä oli toki jo selvää eduskuntavaalien ääntenlaskennan jälkeen, kun luonnonsuojeluun ”nihkeästi” suhtautuvat puolueet voittivat vaalit.

Soidensuojelun täydennysohjelman kohtaloksi koitui vihreiden lähtö hallituksesta syyskuussa 2014. Tuolloin uudeksi ympäristöministeriksi tuli mistään mitään ymmärtämätön kokoomuksen Sanni Granh-Laasonen (vihreiden Ville Niinistö oli kuulemma harvinainen ympäristöministeri, koska oli tehtävään pätevä). Ministerinvaihdoksen myötä maanomistajia ”edustava” MTK aloitti kiihkeän lobbaus- ja pelottelukampanjan, ja uudelta ministeriltä meni pupu pöksyyn. Väitettiin, että soidensuojeluohjelmalla ei ollut maanomistajien tukea – väitteen osoitti vääräksi keväällä 2015 tehty maanomistajakysely, jossa yli puolet kyselyyn vastanneista soiden maanomistajista oli suojelulle suopeita. Vain negatiivisuuden sydänmailla Pohjanmaalla soidensuojelun vastustajat olivat enemmistönä.

Soidensuojelun täydennyksen tavoitteena oli saada suojelun piiriin reilut 100 000 hehtaaria uutta suoalaa. Jotain sentään jäi käteen: valtion omistamia soita suojeltiin Etelä-Suomessa 6000 hehtaaria keväällä 2015 – vaivaiset 6 % tavoitteesta. Työryhmän loppuraportin mukaan valtion mailla suojellaan ”lähiaikoina” 30 000 hehtaaria lisää, tosin tästä puolet tapahtuisi valtion maita hallinnoivan Metsähallituksen omalla päätöksellä. On vähän epäselvää, mitä ”omalla päätöksellä” suojelu käytännössä tarkoittaa, ja miten pysyvää tällainen suojelu lopulta on. Tulee väistämättä mieleen (Christopher Hitchensiä mukaillen) ajatus: se mikä voidaan suojella omalla päätöksellä, voidaan tuhota omalla päätöksellä… Viime vuosina valtion maaomaisuuden myynti on kiihtynyt, joten tuleeko jossain vaiheessa myyntii niitäkin tiloja, joilla on omalla päätöksellä suojeltu suo; uutta omistajaahan tällaiset päätökset eivät sido. Joka tapauksessa valtion jälkimmäinen suojelupaketti olisi toteutuessaan merkittävä lisä soidensuojeluun.

Suurin lisäsuojelun tarve on Etelä-Suomen soilla, koska eteläisessä Suomessa mm. soiden ojitukset, pellonraivaus ja turvetuotanto ovat muuttaneet valtaosan suoluonnosta. Kuitenkin valtion maat sijaitsevat lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa, joten valtion maiden suojelu ei juurikaan auta Etelä-Suomen suoluontoa. Etelä-Suomessa suot (kuten muutkin maa-alueet) ovat suurimmaksi osaksi yksityisessä omistuksessa; myös metsäyhtiöillä on paikoin merkittäviä maa-omaisuuksia. Niinpä soidensuojelu Etelä-Suomessa vaatisi suojelua yksityismailla.

Yksityismaille (mukaan lukien yhtiöiden maat) työryhmä ei kuitenkaan ole esittämässä lisäsuojelua. Kuten ministeriön tiedotteessa todetaan, soidensuojeluselvitys ”ei aiheuta uusia maankäyttöä rajoittavia oikeusvaikutuksia”. Yksityismaiden soiden suojelua onkin tarkoitus edistää vapaaehtoisin keinoin Metso-ohjelman pohjalta, samalla todeten, että luonnonsuojelumäärärahojen leikkauksen takia suojelu tapahtuu pitkällä aikajänteellä.

Tilanne on ikävä. Monilla maanomistajilla olisi aitoa halukkuutta suojeluun, mutta määrärahojen leikkaus tarkoittaa, ettei halukkuuteen pystytä vastaamaan. Toisaalta vapaaehtoiset keinot soveltuvat heikosti varsinkin isoimpien soiden suojeluun, koska soilla tärkeintä on turvata suon vesitalous, eli tarkastella suota hydrologisena kokonaisuutena. Isoilla soilla saattaa olla useita kymmeniä tiloja, joten yksittäisten tilojen suojelu ei turvaa suota kokonaisuutena. Ministeriössä onkin jo toppuuteltu yksittäisten suokiinteistöjen suojelua ja maanomistajien suojeluhakemuksia on jopa hylätty – hakemuksen hylkäämistä valtakunnallisesti arvokaalta suolta on kuitenkin pidettävä hyvin kyseenalaisena toimintatapana, sillä jostain useita kiinteistöjä käsittävän suon suojelu on joka tapauksessa aloitettava. Ja vapaehtoisessa suojelussa on monesti todettu, että yhden maanomistajan positiivinen kokemus suojelusta poikii helpoisti suojeluhakemuksia myös naapureilta.

Soidensuojeluohjelman jäädyttäminen on todella harmillista, ja samalla heitettiin suurelta osin hukkaan usean vuoden valmistelutyö; mm. kymmenet ihmiset tekivät kahden kesän aikana maastoinventointeja ympäri Suomea, käyden läpi noin 300 000 hehtaaria soita. Soidensuojelulla on varsinkin Etelä-Suomessa kiire, sillä useissa eteläisissä maakunnissa soista on ojitettu 70-80 %, paikoin jopa enemmän (ojitusprosentteja voi laskea mm. valtakunnan metsien inventointitiedoista). Luontotyyppien uhanalaisarvioinnin mukaan lähes kaikki Etelä-Suomen suotyypit (aivan karuimpia rämeitä ja nevoja lukuun ottamatta) ovat uhanalaisia, eikä tilanne ole parantumassa. Ojitukset uhkaavat jatkuvasti etenkin puustoisia soita – esim. avohakkuun yhteydessä kaikki vähänkin kosteammat notkelmat ojitetaan automaattisesti, sen enempää toimenpiteen mielekkyyttä ajattelematta.

Etelä-Suomen yksityismailla suojelun ulkopuolelle jää arviolta noin 50.000 hehtaaria arvokkaaksi luokiteltavia soita. Mitä niille tulee tapahtumaan, sitä ei tiedä kukaan. Toki muutama yksityismaan suo on jo saatu suojeltua, kuten UPM:n kolme kohdetta. Nämä ovat kuitenkin häviävän pieni osa tavoitteesta. Kokonaisuutena kolmen vuoden työstä jäi hyvin vähän käteen. Työryhmän ehdotukset yksityismaille ovat lähinnä tyhjiä kirjauksia vailla konkretiaa. Ehkä inventointien tuloksista on sentään jotain hyötyä maankäytön suunnittelussa, esim. turvetuotanto tullaan ohjaamaan pois arvokkaiksi määritellyiltä soita. Onhan se kai jotain.

Mutta tilanne on nyt tämä. Kuten työryhmä esittää, palataan asiaan viiden vuoden kuluttua.