Tiedeyhteisöä vuodesta 2004 saakka kuumentanut kiista näyttää nyt ratkenneen. Indonesian Floresin saarelta löytyneet kääpiöihmiset ovat kuin ovatkin oma lajinsa – tai eivät ainakaan ole nykyihmisiä.

Vuonna 2003 Indonesian Floresin saarelta löytyi pienikokoisten ihmisten luita, joilla näytti olevan uniikkeja piirteitä verrattuna mihinkään muihin ihmisfossiileihin. Löytö julkistettin 2004, ja löydettyjen jäänteiden perusteella tutkijat nimesivät uuden lajin homo-sukuun: Homo floresiensis, floresinihminen. Laji sai heti lempinimen ’hobitti’ J.R.R. Tolkien luomien hahmojen mukaan. Hobittien tapaan floresinihmiset olivat pienikokoisia, aikuisten korkeus oli vain noin 1,1 metriä ja aivojen tilavuus noin neljäsosa nykyihmisestä. Löydöt ajoitettiin maakerrostuman perusteella melko tuoreiksi, aikahaarukkaan 95.000-13.000 vuotta sitten. Tutkijat arvelivat floresinihmisen kehittyneen pystyihmisestä (Homo erectus), joka eli Aasian alueella satojen tuhansien vuosien ajan.

Uusi laji sai heti vastaansa vastalauseiden myrskyn. Monet tutkijat katsoivat, että kyseessä ei todellakaan ollut oma laji, vaan löydöt kuuluivat jostain vaivasta kärsineelle ja pienikokoiseksi jääneelle nykyihmiselle. Selitykseksi tarjottiin mm. mikrokefaliaa, Laronin oireyhtymää tai downin syndroomaa. Kaikki edellä mainitut vaivat aiheuttavat ihmisille erilaisia kehityshäiriöitä ja poikkeavaa ulkonäköä.

Alkuperäisen löydön tehneet tutkijat ovat pitäytyneet kannassaan, ja ovat saaneet tukea myös muilta kollegoiltaan. Floresin saarelta on löytynyt lukuisten yksilöiden lähes kokonaisia luurankoja, ja kaikissa on nähtävillä samat ominaisuudet; olisi erittäin epätodennäköistä, että samalta saarelta löytyisi vain kehityshäiriöisiä yksilöitä. Lisäksi tutkijat ovat huomauttaneet, että vaikka jotkut ominaisuudet vastaisivatkin tunnettuja kehityshäiriöitä, niin floresinihmisillä oli nykyihmisistä poikkeavia ominaisuuksia, esim. ranneluut.

Tietenkin DNA:n löytyminen kertoisi nopeasti floresinihmisen sukulaisuussuhteen nykyihmiseen. Valitettavasti yrityksistä huolimatta ei floresinihmisen jäänteistä ole DNA:ta onnistuttu eristämään. Lähtökohdat yrityksille olivat heikot, sillä trooppisissa olosuhteissa DNA hajoaa nopeasti, joten mahdollisuudet saada perimäainesta 18.000 vuotta vanhoista luista on enemmän tai vähemmän hakuammuntaa. Vaikka käytettyä menetelmää DNA:n erottamiseksi floresinihmisen luista onkin kritisoitu, ei asia ole tainnut edetä muillakaan menetelmillä.

Ihminen kuitenkin tunnetaan hampaistaan. Hampaat ovat tärkeä osa ihmisten sukupuun rakentamista (sama pätee moniin muihin sukupuuttoon kuolleisiin eläimiin). Hampaat ovat elimistön kovinta luuta, ja tämän takia säilyvät erityisen hyvin pitkiäkin aikoja, jopa miljoonia vuosia. Eri lajeilla hampaista löytyy lajityypillisiä ominaisuuksia, joiden perusteella lajien välistä sukulaisuutta voidaa tutkia. Ja onneksi floresinihmiseltä on löytynyt runsaasti hampaita, samoin kuin muilta Homo-suvun lajeilta.

Aiemmat hammastutkimukset ovat antaneet ristiriitaisia tuloksia, eivätkä pystyneet ratkaisemaan florensinihmisen mysteeriä. Nyt näyttää siltä, että arvoitukseen on viimein saatu selvyys. Japanilais-australilainen tutkijaryhmä vertasi mittavaa määrää eri Homo-suvun lajien hampaita hobittien sukulaissuhteen selvittämiseksi. Florensinihmisten hampaista puuttuvat nykyihmiselle tyypilliset ”modernit” piirteet, mutta ne eivät myöskään muistuta Homo-suvun varhaisimpien lajien, kuten käteväihmisen (Homo habilis) hampaita. Paras vastaavuus löytyykin Jaavalla eläneen eläneeseen pystyihmiseen, vaikka floresinihmiselle näyttää kehittyneen myös uniikkeja piirteitä. Tutkijat toteavatkin tulokset tukevan vahvasti teoriaa, jonka mukaan florensinihmiset kehittyivät pystyihmisistä.

Mutta miksi florensinihmisistä kehittyi kääpiöitä, Indonesian hobitteja? Florensin saari on suhteellisen pieni, vain reilut 15 000 neliökilometriä; saari oli toki pleistoseenikaudella laajempi koska meren pinta oli alempana, mutta se oli silti eristynyt muista Indonesian saarista. Ja pienehköillä saarilla tapahtuva isokokoisten eläinten kääpiöityminen on tunnettu evolutiivinen ilmiö, jota on tapahtunut ympäri maapalloa (mielenkiintoista kyllä, eristyksissä olevilla saarilla alkujaan pienikokoiset eläimet näyttävän kasvavan kokoa). Ennen ihmisen saapumista mm. Välimeren saarilla eli kääpiönorsuja, -mammutteja ja -virtahepoja, Karibianmeren saarilta tunnetaan kääpiöityneitä maalaiskiaisia, ja Floresin saarella eli floresinihmisen aikaan myös kääpiöityneitä Stegodon-norsuja (Stegodon on äskettäin sukupuuttoon kuollut norsueläin). Todennäköisesti floresinihminen koki saman kääpiöitymisen kuin monet eläimet.

Kääpiöitymisen syitä on teoriassa monia. Pienillä saarilla ei ole isokokoisia petoeläimiä, joten suuresta koosta ei ole hyötyä petoja vastaan. Myöskään lajien välistä kilpailua esiintyy vähemmän kuin mantereilla, mistä saattaa seurauksena olla yksilöiden koon pieneneminen; trooppisissa oloissa isosta koosta voi olla haittaa esim. lämmönsäätelyn takia. Saarilla on rajalliset resurssit, joten valinta suosii pienempänä lisääntymisiän saavuttavia yksilöitä, varsinkin tilanteessa missä ravinnosta on pulaa. Petoeläimet taas saattavat kutistua pelkästään siitä syystä, ettei isokokoisia saaliseläimiä ole.

Pleistoseenikauden maailma oli mielikuvistusta kiihdyttävä paikka. Kun nykyihminen levittäytyi Afrikasta (ehkä jo 100 000 vuotta sitten), maapallolla eli lukuisia muitakin ihmislajeja; Euroopassa neandertalinihminen, Aasian keskiosissa denisovanihminen, Aasian eteläosissa pystyihminen, ja pienikokoiset ”hobitit” asuttivat Floresin saarta. Floresinihmiset elivät saarella taatusti samaan aikaan kuin nykyihminen oli jo saapunut alueelle; Floresinsaaren mytologiassa elääkin tarina Ebu gogo -kansasta, ihmisen kaltaisista pienikokoisista olennoista. Voisiko tarinan taustalla taustalla olla alueella oikeasti eläneet floresinihmiset? Voivatko muut vastaavan kaltaiset tarinat eri puolilta maailmaa säilyttää kaiut tuhansien vuosien takaisesta maailmasta, missä lajimme ei elänyt yksin?