Tänään Suomen ympäristökeskus julkaisi nisäkkäiden ja lintujen uhanalaisarviot. Mielenkiintoisesti edes luonnonsuojeluviranomaiset eivät tienneet, että uhanalaisarvioita ollaan päivittämässä; vastahan koko Suomen lajiston uhanalaisuus arvioitiin viisi vuotta sitten. Liekö uhanalaisarvioiden pikaiseen päivitykseen syynä uuden hallituksen halu ”arvioida uudelleen uhanalainen lajisto luonto- ja lintudirektiivin päivittämisen yhteydessä”? Joka tapauksessa ulos tuli mielenkiintoiset raportit.

Nisäkkäiden tilanne näyttää kohentuneen. Uhanalaisten listalta poistuivat karhu, ilves, euroopanmajava ja liito-orava (nämä luokitellaan jatkossa silmälläpidettäväksi), ja saukko poistui kokonaan punaiselta listalta. Kaikkien muiden lajien paitsi liito-oravan osalta tilanne on oikeasti kohentunut suojelutyön ansiosta, ja varsinkin saukon tilanne on todella ilahduttava. Kuitenkin nimenomaan liito-oravan luokituksen muutoksesta suojelun vastustajat saavat suurimmat otsikot ja ilakoinnin aiheen. Aiemmin liito-orava arvioitiin uhanalaiseksi kriteerin A perusteella, eli lajin kannan arvioitiin pienentyneen 30 % viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt liito-oravalla tehdyn (suppean) seurannan perusteella lajin kanta on vuosikymmenessä vähentynyt ”vain” noin 22 %, eli vuosikymmenessä Suomesta on hävinnyt 30 000 liito-oravareviiriä. Lajin tilanne on edelleen surkea, vaikka uhanalaisuuden kriteeri ei aivan täyty. Toisaalta uhanalaisluokitus on tieteellinen arvio, jota pitäisi pystyä arvioida kriittisesti. Liito-oravan osalta luokan muutos perustuu julkaisemattomaan seuranta-aineistoon kahdeksalta alueelta. Koska aineisto on julkaisematon, ei sen tasoa tai merkittävyyttä pysty arvioimaan. Onkin hieman kyseenalaista, että muutoksia luokitukseen tehdään julkaisemattoman aineiston perusteella. Joka tapauksessa liito-oravan osalta vähintään tiedotus epäonnistui. Eikä lajin tiukka suojelustatus tule muuttumaan vaikka monet niin toivovatkin, koska liito-orava on suojeltu lähinnä EU:n luontodirektiivin takia.

Lintujen tilanne on nisäkkäitä huonompi, ja lajiston uhanalaistuminen on jatkunut. Arvioiduista 245 lintulajista vain 135 on elinvoimaisia, ja uhanalaisia lajeja on 87, eli yli kolmasosa lajistosta. Uhanalaisten lajien määrä on kasvanut selvästi jo vuoden 2010 uhanalaisarviosta. Joitakin positiivisia tapauksia on myös lintujen listalla, esim. kotkat, valkoselkätikka ja kalasääksi ovat selvästi hyötyneet suojelutyöstä ja asenteiden muuttumisesta. Toisaalta monet muut petolinnut vähenevät edelleen.

Varsinkin vesi- ja kahlaajalinnuilla näyttää menevän heikosti, samoin tunturien lajistolla. Linnuilla suurin yksittäinen taantumisen syy on muuttoreiteillä ja talvehtimisalueilla vaikuttavat tekijät. Myös elinympäristöjen muutokset Suomessa on merkittävä tekijä monen lajin osalta. Tunturilajistoon vaikuttaa myös ilmaston lämpeneminen. Joillakin vesilinnuilla ympäristömyrkyt ovat edelleen uhkatekijä. Suolinnusto on ahdingossa varsinkin Etelä-Suomessa, missä valtaosa soista on ojitettu, ja vanhoja metsiä suosivat lajit, kuten kuukkeli ja kanahaukka, vähenevät edelleen.

Merkillepantavaa ja huolestuttavaa on se, että sekä useilla nisäkäs- että lintulajeilla metsästys ja pyynti on edelleen huomattava uhkatekijä. Monet taantuvat vesilinnut ovat edelleen riistalajeja, ja vaikka metsästystä ei pidetäkään lajien pääasiallisena uhkatekijänä, aiheuttaa se lajeille joka tapauksessa lisäkuolleisuutta. Nisäkäslajeista ennen kaikkea susi kärsii niin salametsästyksestä kuin laillisestakin pyynnistä. Uhanalaista hilleriä pyydetään edelleen, pääosin ehkä kuitenkin minkinpyynnin yhteydessä. Ja saimaannorppia kuolee edelleen kalapyydyksiin. Tuntuu käsittämättömältä, että taantuvia ja uhanalaisia lajeja voidaan edelleen metsästää. Tähän epäkohtaan olisi saatava pikainen muutos; en tosin hetkeäkään usko niin tapahtuvan.