Kaiken maailman norsut (osa 1)

Kun aiemmin kirjoitin mammuteista, mieleen jäi hautumaan ajatus kirjoittaa norsuista ja norsueläimistä yleisemmin. Nimittäin norsueläinten lähihistoria on erittäin mielenkiintoinen ja lajirikas. Tekstiä tuli paljon, ja kirjoitus onkin järkevä jakaa kahteen osaan. sekä nykyiset norsut että äskettäin maailmasta hävinneet norsueläimet ansaitsevat oman artikkelin

Maapallolla elää tätä nykyä kolme norsulajia. 2000-luvulla norsujen lajimäärä kasvoi yhdellä; kyseessä ei tietenkään ole todellinen muutos, vaan luokituksen tarkentuminen. Aiemmin afrikannorsua pidettiin yhtenä lajina, mutta geneettinen tutkimus on paljastanut, että Afrikassa elää kaksi norsulajia: savanninorsu (Loxodonta africana) ja metsänorsu (Loxodonta cyclotis). Aiemmin savanni- ja metsänorsuja pidettiin alalajeina, mutta vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan savanni- ja metsänorsujen geneettinen ero on suuri ja lajiutuminen on tapahtunut vähintään 2-7 miljoonaa vuotta sitten.

Metsänorsuja elää Keski-Afrikan metsäisillä seuduilla. Laji on runsaimmillaan Gabonissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Metsänorsut ovat savannien serkkujaan pienempiä, ja ulkonäöltään muutenkin hieman erilaisia. Koska metsänorsu elää Afrikan metsäisillä alueilla ja lajia on ollut vaikea tutkia, on laji elintavat sekä levinneisyys suhteellisen heikosti tunnettua; esim. joulukuun alkupuolella kerrottiin, että lajia oli yllätten löytynyt Etelä-Sudanista, mikä laajentaa lajin esiintymisaluetta. Savanninorsuja taas elää laajalla alueella Saharan eteläpuolisen Afrikan savanneilla sekä paikoin myös puoliaavikoilla. Juuri savanninorsut ovat Afrikan luontodokumenttien päätähtiä, ja myös tutkijoille läpensä tuttuja.

Tiedon tarkentuminen on aina hienoa, mutta samalla huono uutinen lajien suojelulle. Afrikannorsu luokiteltiin aikanaan uhanalaiseksi, mutta nyt kun lajeja tiedetään olevan kaksi, onkin uhanalaista lajeja kaksi – ja molempien lajien yksilömäärä pienempi. Tällä hetkellä afrikkalaisten norsujen tilanne vaikuttaa heikolta. Vielä kymmenisen vuotta sitten norsujen määrän arvioitiin olevan hienoisessa kasvussa, ennen kaikkea eteläisen Afrikan ja Itä-Afrikan vahvojen norsukantojen ansiosta. Tällä hetkellä tilanne on huomattavasti heikompi. Afrikkan nykyinen salametsästyskriisi on iskenyt ennen kaikkea norsuihin ja sarvikuonoihin, koska norsunluun ja sarvikuonojen sarvien kysyntä on huimassa kasvussa. Salametsästys onkin norsujen suurin uhka, mutta norsuja hävitetään myös kasvavan ihmismäärän tieltä, sillä norsut saattavat tehdä merkittävää tuhoa viljelyksillä. Myös elinympäristöjen kutistuminen on uhkaa norsuja.

Vielä 1900-luvun alkupuolella Afrikassa arvioitiin olevan miljoonia norsuja, mutta varsinkin vuosisadan loppupuolella kanta romahti rajusti. Tämänhetkistä tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta esim. WWF:n nettisivut antavat arvion 470.000 yksilöä, mutta myös alempia arvioita näkee. Luvussa ei kuitenkaan ole eroteltu metsä- ja savanninorsuja. Savanninorsu on joka tapauksessa lajeista yleisempi; metsänorsuja arvioidaan olevan noin 100.000 yksilöä. Metsänorsujen tilanne saattaa kuitenkin olla savanninorsuja parempi, sillä laji elää pienemmällä alueella ja kanta lienee aika yhtenäinen. Sen sijaan savanninorsuja esiintyy laajalla alueella, ja lajin kanta on pirstoutunut lukuisiin toisistaan erillisiin osapopulaatioihin. Varsinkin Länsi-Afrikassa savanninorsujen tilanne on erittäin huono, ja populaatiot ovat kutistuneet hyvin pieneksi. Suojelutoimista huolimatta norsut saattavat hävitä Länsi-Afrikasta hyvinkin nopeasti. Esim. tänään uutisoitiin, kuinka Malin ”aavikkonorsut” ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon muutaman vuoden sisällä.

Savanninorsujen ydinaluetta ovat olleet eteläinen Afrikka sekä Itä-Afrikka, mutta myös näillä alueilla salametsästys on kasvanut huomattavasti. Vuoden 2010 jälkeen Afrikassa on tapettu arviolta 35.000 norsua vuosittain; kun samaan aikaan syntyvyys on ollut 20.000 norsua, norsujen määrä pienenee nopeasti. Nykyisillä lukemilla norsut häviävät Afrikasta tämän vuosisadan puoleen väliin mennessä. Koska norsunluu on yleellisyystuote, saattaa norsujen määrän väheneminen itse asiassa lisätä salametsästystä kun norsunluun hankkiminen vaikeutuu ja arvo nousee. Salametsästyksen ja norsunluun kysynnän suitsiminen on ainut keino pelastaa norsut.

Kolmas nykyinen norsulaji on aasiannorsu (Elephas maximus), jota myös intiannorsuksi kutsutaan. Aasiannorsu on kuitenkin lajille parempi nimi, koska lajin levinneisyys ei ole millään tavalla rajoittunut Intiaan, vaan norsuja elää yli kymmenessä Aasian valtiossa. Itäisimmät aasiannorsut löytyvät Kiinan lounaisosista, eteläisimmät Sumatran saarelta. Borneon saaren koillisosassa elää pieni oma erillinen norsukanta, jonka alkuperä ja status on hieman arvoitus.

Elinympäristön suhteen aasiannorsu ei ole nirso, vaan norsuja elää niin savanneilla, monsuunimetsissä, sademetsissä sekä myös melko korkeallakin vuoristometsissä. Afrikkalaisiin serkkuihinsa verrattuna aasiannorsut ovat jonkin verran pienempiä, ja vain uroksilla on syöksyhampaat (eikä syöksyhampaita ole aina edes kaikilla uroksilla).

Aasiannorsuja arvioidaan olevan luonnossa enää 40.000-50.000 yksilöä, eli laji on selvästi afrikkalaisia serkkujaan harvinaisempi. Aasiannorsu onkin luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Kuitenkin osa tutkijoista pitää arviota hyvin epätarkkana, ei paljoa arvausta parempana. Kuten Afrikkalaisella savanninorsulla, myös aasiannorsun kanta on voimakkaasti pirstoutunut erillisiin osapopulaatuioihin. Lisäksi aasiannorsu on jaettu kolmeen alalajiin: Sri Lankan ja Sumatran norsut ovat omia alalajejaan suhteessa Aasian mantereella eläviin norsuihin. Oma lukunsa ovat Borneon norsut, joita on pidetty 1500-1600-luvulla saaren koillisosiin siirrettyjen eläinten jälkeläisinä. Geneettinen analyysi kuitenkin osoittaa, etteivät Borneon norsut ole kovin läheistä sukua millekään nykyiselle aasiannorsun populaatiolle. Borneon norsut saattavatkin olla oma luontainen kantansa, tai sitten eläimet on aikanaan siirretty sellaisesta populaatiosta, joka on sittemmin hävinnyt sukupuuttoon.

Aasiannorsujen suurin uhka on lajin elinympäristöjen häviäminen ihmisasutuksen leviämisen ja metsien raivauksen takia. Varsinkin Sumatralla metsien katoaminen on äärimmäisen nopeaa, ja norsujen määrä on nopeasti romahtanut. Norsuja hävitetään ennen kaikkea niiden viljelyksille aiheutamien vahinkojen takia, eikä tilanne ole parantumassa, sillä valtaosa Kaakkois-Aasiaa on maapallon tiheimmin asuttua ja väestönkasvu on edelleen huomattavaa. Aasiannorsuja tapetaan myös norsunluun takia. Salametsästyksen on arvioitu olevan aasiannorsulle pienempi uhka, jo pelkästään sen takia ettei kaikilla yksilöillä edes ole syöksyhampaita. Toisaalta joissain populaatioissa lähes kaikki urosnorsut on tapettu syöksyhampaiden takia, ja sukupuolisuhde on pahasti vääristynyt. Paikoin norsuja tapetaan myös mm. lihan ja nahan takia, joten syöksyhampaattomuus ei välttämättä pelasta norsuyksilöä salametsästäjän luodilta.

Aasiannorsuja elää lisäksi tuhansittain vankeudessa, tai käytetään kesytettyinä mm. metsätöissä. Vankeudessa norsut kuitenkin lisääntyvät huonosti ja lisääntymissykli on pitkä, joten eläimet monesti korvataan vangitsemalla villejä yksilöitä. Valitettavasti norsujen kesyttäminen Aasiassa on tavattoman julmaa, ja metodina on eläimen tahdon murskaaminen mm. hakkaamalla, nälkiinnyttämällä, kiduttamalla, paikalleen sitomalla ja niin edelleen (karmeat esimerkit Intiasta ja Thaimaasta – alueella liikkuvat turistit voisivat miettiä tätä kesyjä norsuja ihastellessaan).

Kuten muitakin uhanalaisia lajeja, norsuja (sekä aasialaisia että afrikkalaisia) on myös eläintarhoissa ympäri maailmaa. Vaikka eläintarhojen tarkoituksena on edistää lajien suojelua, sittemmin on todettu että eläintarhapopulaatiot eivät välttämättä pysty ylläpitämään edes itseään. Eläintarhoissa norsujen kuolleisuus on korkeaa ja syntyvyys heikkoa, varsinkin aasiannorsun osalta. Norsujen suojelukeinona eläintarha on siis hyvin kyseenalainen. Näyttääkin siltä, että norsuja voi suojella vain niiden luontaisessa elinympäristössä.

Norsujen tilanne ei siis tällä hetkellä näytä hääviltä. Vielä huonommalta tilanne näyttää, kun tarkastellaan nykyisten norsulajien historiallista levinneisyysaluetta. Kun tällä hetkellä norsuja on Afrikassa vain Saharan eteläpuolella, aikanaan savanninorsuja (tai mahdollisesti omaa norsulajia) esiintyi myös Saharan pohjoispuolella, Välimeren rannikkoseuduilla ja mahdollisesti aina Sudanissa ja Eritreassa saakka. Pohjois-Afrikkalaiset elefantit olivat niitä eläimiä, joita mm. Karthago käytti sotanorsuina. Pohjois-Afrikasta norsu hävisi ilmeisesti jo roomalaisten valtakauden alkupuolella, ennen ajanlaskun alkua. Pohjois-Afrikan norsun häviämisen syynä lienee ollut liikametsästys sekä eläinten pyydystäminen roomalaisten eläinesityksiin.

Aasiannorsun tilanne suhteessa historialliseen levinneisyyteen näyttää vieläkin heikommalta. Aikanaan aasiannorsulla oli hyvin laaja levinneisyysalue, eikä laji ollut millään tavalla rajoittunut trooppiseen Aasiaan. Aasiannorsuja eli valtaosassa Kiinaa, Persianlahden alueella, Mesopotamiassa ja Syyriassa aina Turkkiin ja Kaukasukselle saakka. Läntinen aasiannorsun on arveltu olleen omaa, syyriannorsuksi nimettyä alalajia. Kuten Pohjois-Afrikan norsu, syyriannorsu hävisi jo ennen ajanlaskun alkua, kuten hävisivät norsut suurimmasta osasta Kiinaa. Aasiannorsuja esiintyi aikanaan myös Jaavan saarella, mutta jaavalainen norsu on hävinnyt sukupuuttoon (on mahdollista, että Boreon norsut ovatkin alkujaan Jaavalta, mikä selittäisi niiden muista populaatioista poikkeavan perimän). Tämä nykyä aasiannorsuja elää enää korkeintaan 15 % lajin historiallisesta levinneisyysalueesta.

Norsuja pidetään yleisesti ekosysteemien avainlajina; norsut mm. ylläpitävät savannikasvillisuutta ja levittävät varsinkin metsäelinympäristössä monien kasvien siemeniä. Vasta viime vuosina on alettu ymmärtää, että isoilla eläimillä on myös merkittävä rooli ravinteiden kierrossa ja levittämisessä; isot eläimet saattavat esim. ruokailla jokien tulvarannoilla, ja kuljettaa ravinteita kauaksikin joesta lannan mukana. Niinpä norsujen häviäminen uhkaa muuttaa niiden asuttamia ekosysteemejä peruuttamattomasti.

Kun ollaan huolissaan nykynorsujen katomisesta ja sitä seuraavista haitallisista vaikutuksista ekosysteemeihin, pitäisikö samalla olla huolissaan sukupuuttoon kuolleista norsueläimistä? Nimittäin vielä vähän aikaa sitten norsueläimet olivat levittäytyneet ympäri maapallon, ja lajimäärän laskemiseen eivät pelkät sormet riittäneet.

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): Maailmalta, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kaiken maailman norsut (osa 1)

  1. Paluuviite: Afrikassa on noin puoli miljoonaa norsua | Kuudes massasukupuutto ja muuta maailman menoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s