Gorillat ovat ihmisen suurimpia serkkuja. Nykyihmisiin johtanut linja erosi gorilloista noin 7 miljoonaa vuotta sitten. Ihmiset, gorillat ja simpanssit ovatkin hyvin läheistä sukua keskenään, geneettinen ero näiden kolmen suvun välillä on mitätön, noin 2 % luokkaa.

Gorillat ovat isoja ihmisapinoita. Vanhat koiraat, hopeaselät, saattavat painaa jopa 200 kiloa. Naaraat ovat koiraita lähes puolet pienempiä. Gorilla elävät useimmiten yhden koiraan hallitsemissa ryhmissä, joihin kuuluu useampi naaras ja näiden jälkikasvua. Gorillat ovat lähes yksinomaan kasvissyöjiä. Valtaosin niiden ravintoa ovat puiden lehdet ja versot, mutta gorillat syövät myös hedelmiä, ja toisinaan eläinperäistä ravintoa, kuten muurahaisia. Ravinto vaihtelee jonkin verran eri osissa levinneisyysaluetta. Gorillat liikkuvat paljon maassa, mutta isosta koostaan huolimatta ovat ketteriä kiipeilijöitä. Gorillat ovat rauhallisia eläimiä, mutta uhattuna urosgorillat puolustavat kiivaasti ryhmäänsä niin petoja kuin ihmistä vastaan; ihmistä vastaan useimmiten oman henkensä kaupalla.

Harva taitaa tietää, että gorilloja on itse asiassa kaksi lajia. Lajijako on sen verran uusi, että suomenkielinen virallinen nimistö ei ole tainnut pysyä mukana. Läntinen laji (Gorilla gorilla) on suomeksi yksinkertaisesti gorilla. Itäisellä lajilla (Gorilla beringei) ei taida olla hyvää suomenkielistä nimeä. Kutsutaan gorilloja vaikka läntiseksi ja itäiseksi. Lajiutumisen arvellaan tapahtuneen melko äskettäin – Pleistoseenikauden loppupuolen jääkausien aikana – joten lajit ovat todennäköisesti hyvin läheistä sukua keskenään.

Gorillat on lisäksi jaettu neljäksi alalajiksi (joidenkin tutkijoiden mukaan peräti viideksi). Läntisen lajin ydinaluetta on Gabon ja Kongon tasavalta, mutta lajia esiintyy ainakin myös Kameruninin ja Keski-Afrikan tasavallan alueella. Lähes kaikki läntisen lajin yksilöt kuuluvat alalajiin G.gorilla gorilla, eli läntinen tasankomaagorilla. Yksilömäärää ei tiedetä. Aiempi arvio (noin 90.000) ei perustu kovin hyviin tietoihin, ja mitä ilmeisemmin nykyisin puhutaan huomattavasti pienemmistä määristä. Läntisen gorillan toinen alalaji on äärimmäisen harvinainen G. gorilla diehli, jota esiintyy vain kahdessa pienessä ja eristyneessä populaatiossa Kamerunin ja Nigerian rajoilla. Yksilöitä arvellaan olevan vain 200-300, eikä alalajin tulevaisuus näytä kovin valoisalta. Alalaji Diehli on hieman erikoisen näköinen, se eroaa selvästi serkuistaan kallon muodon perusteella.
Myös itäinen laji on jaettu kahteen alalajiin. Vuorigorilla G. beringei beringei lienee monelle tuttu ainakin nimenä. Vuorigorillat elävät kahdella pienellä alueella Kongon demokraattisen tasavalla, Ruandan ja Ugandan vuoristometsissä. Vuorigorillat olivat jo häviämässä sukupuuttoon; alimmillaan yksilöitä arvioitiin olleen vain reilut kolmesataa, mutta sittemmin kanta on hieman elpynyt ja nykyinen arvio on 880 yksilöä. Vuorigorillat teki tunnetuksi Dian Fossey, yksi kädellistutkimuksen suurista nimistä. Kiivaasti salametsästystä vastaan taistellut Fossey murhattiin vuonna 1985 kotiinsa Ruandassa. Toisinaan Bwindin alueen vuorigorillat luetaan omaksi alalajiksi, mutta ainakin toistaiseksi bwindingorillalla ei ole virallista alalajin statusta. Toinen itäinen alalaji on G. beringei graueri, itäinen tasankomaagorilla tai graueringorilla. Itäiset tasankomaagorilla elävät Kongon demokraattisen tasavallan itäosien trooppisissa metsissä. Itäisen tasankomaagorillan yksilömäärän arvioitiin 1990-luvun puolessa välissä olevan noin 15.000, mutta siitä huolimatta alalajin arveltiin olevan gorilloista vähiten uhattu. Itäistä tasankomaagorillaa nimittäin esiintyy vaikeakulkuisella ja harvaan asutulla alueella.

Molemmat gorillalajit ja kaikki alalajit on arvioitu vähintään erittäin uhanalaisiksi, useimmat äärimmäisen uhanalaiseksi. Gorillojen levinneisyysalue on supistunut ihmistoiminnan seurauksena, mutta ei välttämättä ole historiallisena aikana ollut kovinkaan paljon nykyistä laajempi; enemmänkin gorillapopulaatiot ovat alkaneet pirstoutua esiintymisalueen sisällä. Gorilloja uhkaavia tekijöitä on useita, ja uhkatekijät ovat niitä samoja, jotka uhkaavat suurta osaa isoista nisäkkäistä. Metsästys on niin läntisen kuin itäisenkin gorillan merkittävimpiä uhkatekijöitä. Gorilloja metsästetään ihmisravinnoksi (jopa tuhansia yksilöitä vuodessa), mutta myös poikasia pyydystetään laittomasti eläintarhoihin tai rikkaiden lemmikeiksi; poikasen pyydystäminen käytännössä tarkoittaa emon tappamista. Lisäksi gorillojen ruumiinosia käytetään talismaaneina. Elinympäristöjen kutistuminen, pirstoutuminen ja heikkeneminen on toinen uhkatekijä. Metsästys ja elinympäristöjen häviäminen kulkevat käsi kädessä: ihmisasutuksen levittäytyessä, metsien pirstoutuessa ja tieverkoston kasvaessa metsästys käy entistä helpommaksi. Läntisen gorillalajin pahin uhkatekijä tällä hetkellä on kuitenkin ebola-virus, kuten blogissa on aiemmin kerrottu. Ebola on saattanut parissa vuosikymmenessä tappaa kolmasosan läntisistä gorilloista. On arvioitu, että vuosisadan loppuun mennessä läntinen gorillalaji voi hävitä sukupuuttoon pelkästään ebola-epidemian takia, eikä edes metsästyksen täydellinen lopettaminen välttämättä riitä pelastamaan läntistä gorillaa.

Itäisen tasankomaagorillan osalta huhtikuussa tuli erittäin huonoja uutisia. Kongossa pari vuosikymmentä riehuneet sisällissodat ajoivat maan itäosat anarkiaan. Keskusvallan romahtaessa suojelualueetkin muuttuivat sotatantereeksi, ja viidakkoihin nousi laittomia kaivoksia toisensa jälkeen. Itäiset tasankomaagorillat jäivät sodan jalkoihin, eikä tutkijoilla ollut alueelle mitään asiaa. Aseelliset joukkiot elättivät itse itsensä, rosvoamalla ja villieläimiä ampumalla. Vasta viime vuosina sotien laannuttua tutkijat ovat päässeet alueelle kartoittamaan tuhoja ja laskemaan alueen apinoita. Tulokset ovat surullisia. Itäistä tasankomaagorillaa arvoidaan olevan enää vähän reilut 3700 yksilöä. Tämä tarkoittaisi liki 80 % romahdusta lajin populaatiokokoon verrattuna 1990-luvulla tehtyyn arvioon. Huolestuttavaa on myös se, että sotien aikana gorillojen parhaille elialueille on noussut lukuisia laittomia, aseistettujen joukkojen ylläpitämiä kaivoksia, mikä tarkoittanee sitä että metsästyspaine alueella on edelleen suurta, tai jopa kasvavaa. Raportti esittääkin lukuisia kiireellisiä toimia apinoiden suojelemiseksi – muuten itäinen tasankomaagorilla on häviämässä sukupuuttoon jo lähitulevaisuudessa. Iso osa esitetyistä toimenpiteistä liittyy ihmisten elinolojen parantamiseen sekä suojelutietoisuuden kasvattamiseen, sillä gorillojen tulevaisuus on paikallisten ihmisten käsissä.

Sodat Afrikassa ovat olleet inhimillisiä katastrofeja miljoonine uhreineen. Mutta suhteessa samanlaisia, tai ehkä vielä suurempia katastrofeja sodat ovat olleet alueen villieläimille. Kun puhutaan Afrikan kansanmurhista, pitäisi samalla puhua myös läheisimpien sukulaistemme kohtaamasta joukkotuhosta.