Tänään hallitus on viimein tullut järkiinsä, ja päättänyt ettei Koskiensuojelulakia avata. YLE:n uutisten mukaan hallituspuolueiden puheenjohtajat totesivat, ettei edellytyksiä lain avaamiselle ole. Pääministeri Sipilä on aiemmin ilmoittanut kannattavansa Kollajan tekoaltaan rakentamista, mutta hallituspuolueissa ei asialle kuitenkaan löytynyt tarpeeksi kannatusta (mm. kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo ilmoitti loppukesästä vastustavansa koskiensuojelulain avaamista) . Näin ollen tämä päätös pistää pisteen tekoallashaaveille suojeltuihin koskiin.
Tai ehkä kyseessä on vain pilkku allashankkeiden historiassa, sillä kokemus on osoittanut että Kollaja ja Vuotos nousevat jaloilleen aina uudestaan – kuin kuolemattomat zombit. Joka tapauksessa allashankkeet on ainakin toistaiseksi haudattu. Tänään oli hyvä päivä. 🙂
Blogissa kirjoitin kesällä Kollajan altaasta, ja aiemmin uuden vesivoiman mielekkyydestä yleisemmin.
Paluuviite: Blogin vuosi 2016 ja tulevaa | Kuudes massasukupuutto ja muuta maailman menoa