Visentti eli euroopanbiisoni on nykyisin Euroopan suurin nisäkäs. Ylipäätään sitä, että visentti on nykään vielä olemassa, voidaan pitää eräänlaisena ihmeenä. Isokokoisten villieläinten selviäminen tiheästi asutussa Euroopassa ei ollut kaksinen. Jostain syystä visentti vältti esimerkiksi alkuhärän tai tarpaanin (euroopanvillihevosen) kohtalon. Visentin selviäminen oli kuitenkin täpärällä: saksalaiset sotilaat ampuivat lähes kaikki jäljellä olevat visentit ensimmäisen maailmansodan aikana nykyisen Puolan alueella, ja sodasta selvisi vain muutama kymmentä yksilöä. Sodan jälkeen seuraavan kymmenen vuoden aikana tapettiin kaikki villit visenttiyksilöt. Muutamia visenttejä säästyi eläintarhoissa, ja työ lajin pelastamiseksi alkoi 1930-luvulla; 50-luvulla lajia alettiin palauttaa luontoon. Nykyään visenttejä on jo yli 6000 yksilöä ympäri Eurooppaa, joista kaksi kolmasosaa elää vapaudessa. Lajia onkin nykyisin palautettu lukuisiin Euroopan maihin, ja visentin tulevaisuus vaikuttaa turvatulta. Lajin uhkana on lähinnä geneettisen muutelun puuttuminen, mikä johtuu siitä että kaikki populaatiot ovat alkuisin vain noin kymmenestä eläinyksilöstä. Muuntelun puuttuminen johtaa helposti mm. sisäsiittoisuuteen.

Paleontologeille visentti on ollut hämmennystä herättävä laji. Lajista ei ole pleistoseenikauden lopulta käytännössä lainkaan fossiiliaineistoa, vaan laji näyttää ilmestyneen kuin tyhjästä Euroopan eläimistöön joskus Pleistoseenikauden loppupuolella. Fossiiliaineistossa on sen sijaan runsaasti alkuhärän sekä arovisentin jäänteitä; arovisentti oli nykyisistä biisoneiden kaltainen, mutta jykevä ja isosarvinen, sukupuuttoon kuollut biisonilaji. Tutkijoita on myös kummastuttanut Euroopan luoliin maalatut visentit. Luolataiteessa esiintyy  kahta erilaista muotoa visentista: jykevää, isosarvista eläintä (muistuttaa arovisentti) ja hennompirakenteista, pienisarvista visenttiä (joka muistuttaa nykyistä lajia). Aiemmin ajateltiin, että luolamaalauksissa on kuvattu samaa lajia taiteilijan vapaudella.

Uusi DNA-tekniikka antaa kuitenkin vastauksen sekä visentin alkuperään että luolataiteeseen. Lokakuussa Naturessa julkaistussa artikkelissa tutkijaryhmä osoittaa, että visentti on itse asiassa kahden lajin hybridi: visentin DNA:sta noin 11 % on peräisin alkuhärästä ja loput arovisentistä. Sen sijaan mitokondrio-DNA osoittaa läheistä sukulaisuutta alkuhärkään. Todennäköisesti visentti onkin siis syntynyt arovisenttisonnin ja alkuhärkälehmän liitosta. Tutkimuksen tulos selittää myös luolamaalaukset: paleoliittiset taiteilijat ovat kuvanneet luolien seiniin kahta eri visenttilajia.

Fossiileista eristetty DNA paljastaa myös nykyvisenteistä erillisisen, aiemmin tuntemattoman geneettisen linjan, jonka tutkijaryhmä on mielikuvituksellisesti nimennyt X. Tämä linja on nykyiselle visentille hyvin läheinen, mutta ei kuitenkaan suora kantamuoto. Linja X on ollut olemassa ainakin 55 tuhatta vuotta. Itse asiassa DNA:ssa tapahtuneita muutoksia analysoimalla visentin ja linja X ero lienee tapahtunut noin 120.000 vuotta sitten, Eem-lämpökauden aikoihin. Visentti näyttää kaikesta huolimatta olevan melko vanha laji, vaikka fossiiliaineisto puuttuukin.

Visentin alkuperä on siis melko poikkeuksellinen. Kasvimaailmassa uusien lajien synty kahden lajin hybridinä ei ole lainkaan tavatonta. Sen sijaan eläinmaailmassa se on hyvin harvinaista, joskaan ei suorastaan mahdotonta: visentin kaltaisia hybridejä tunnetaan muutamia, kuten aaltojuovadelfiini (Stennella clymene). Myös Yhdysvaltain eteläosissa elävä, hyvin harvinainen punasusi (Canis rufus) on ilmeisesti aivan uusi hybriditulokas. Joka tapauksessa visentti on harvinainen tapaus, ja osoitus siitä ettei lajin sukupuutto aina tarkoita sen totaalista katoamista; arovisentin geeniperimä jatkuu nykyisissä visenteissä (ja myös Pohjois-Amerikan biisoneissa).

Arovisentti hävisi sukupuuttoon holoseenikauden alussa noin 9000 vuotta sitten, laji jätti jälkeensä Eurooppaan visentin ja Pohjois-Amerikkaan biisonin. Biisoni yhdistetään selvästi avoimelle preerialle (vaikka biisonin alalaji, metsäbiisoni, elääkin Kanadan havumetsävyöhykkeellä, sekin suosii puoliavoimia ympäristöjä). Koska viimeiset visentit elivät Puolan metsissä, lajia pidetään yleisesti metsäeläimenä. Myös suojelutoimet ovat tähdänneet lajin säilyttämiseen metsissä. Viime aikoina tätä käsitystä on kuitenkin alettu yhä enemmän kyseenalaistaa. Arovisentti oli kiistattomasti pleistoseenikauden arojen laji, ja visentillä on pitkälti samankaltainen ruumiinrakenne sekä esim. hampaisto ja ensisijainen ravinto kuin arovisentillä. Lisäksi viimeisen jääkauden aikana Euroopassa oli metsiä niukasti mutta aroja tai arotundraa runsaasti, ja käytännössä kaikki isot nisäkkäät elivät ja kehittyivät avoimilla alueilla.

Pohjois-Saksan ja Tanskan alueelta kerättyjen fossiilien isotooppitutkimusten perusteella visentti eli vielä holoseenikauden alussa avoimessa ympäristössä (samoin elivät myös alkuhärkä ja hirvi). Se ei sinällään ole yllätys, sillä nykyisen Itämeren ympäristössä ei vielä tuolloin ollut juurikaan tiheitä metsiä. Pleistoseenikauden edetessä visentistä tuli yhä enemmän metsälaji.

Kysymys kuuluukin, oliko siirtyminen lajin oma valinta, vai tapahtuiko se olosuhteiden pakosta? Monien tutkijoiden mielestä viimeiset visentit elivät Puolan syrjäisissä metsissä, koska muualta lisääntyvä ihmisten määrä hävitti lajin. Onkin todennäköistä, että visentti joutui siirtymään lajille yhä heikompilaatuiseen ympäristöön, ja se on osatekijä lajin taantumisessa. Visentille parasta elinaluetta saattaisi hyvinkin olla Euraasian aroalueet, tai aron ja metsän puoliavoimet vaihettumisvyöhykkeet. Sama problematiikka lajin optimaalisesta elinympäristöstä koskee todennäköisesti useita muitakin uhanalaisia lajeja, joita elää enää vain pienellä osalla niiden alkuperäisestä levinneisyysalueesta.

Koska kaikki visentit ovat lähtöisin vain muutamasta eläinyksilöstä ja geneettinen muutelu on lähes olematonta, olisi ensiarvoisen tärkeää saada aikaan isoja visenttipopulaatioita, joissa mutaatiot synnyttäivät uusia alleeleja nopeammin kuin geneettinen ajautuminen niitä hävittää. Koska visenttiä yhä edelleen pidetään metsäeläimenä ja lajin populaatiot ovat lähes yksinomaan metsäisillä alueilla (eli lajin kannalta toissijaisissa elinympäristöissä), saattaa populaatioiden kasvunopeus olla pelkästään ympäristön takia hyvin hidasta. Tämä voi olla konkreettinen ongelma visentin suojelussa, ja seikkaan pitäisi kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomiota.  Todennäköisesti visenttiä tullaan vielä pitkään pitämään ikonisena Itä-Euroopan metsien lajina, jo sen takia että visentti on monen kansallispuiston – ennen kaikkea Puolan Bialowiezan metsä – ikiaikainen mannekiini. Toivottavasti tässäkin asiassa tieteelliset tosiseikat ja järki lopulta voittavat, ja visenttejä voidaan alkaa palauttaa niille paremmin sopivaan ympäristöön.

PS. Visentin alkuperä paljastaa vielä yhden mielenkiintoisen seikan. Lajin alkumuodot – arovisentti ja alkuhärkä – ovat taksonomisesti eri suvuissa. Arovisentti kuului sukuun Bison, eli samaan sukuun kuin nykyinen biisoni ja visentti. Sen sijaan alkuhärkä kuuluu sukuun Bos, mihin kuuluvat myös aasialaiset jakki, gauri ja bantengi. Yleensä eri sukujen välillä ei pitäisi tapahtua mitään risteytymisiä. Kyseiset sukurajat näyttävät rikkoutuneet muissakin tapauksissa, sillä esim. mitokondrio-DNA:n perusteella Pohjois-Amerikan biisonen lähin sukulainen on jakki. Näyttääkin vahvasti siltä, että suvut Bos ja Bison eivät tulisi yhdistää yhdeksi ja samaksi taksonomiseksi ryhmäksi.