YLE:n käynnistämä miljoonan linnunpöntön kampanja sai tavoitteensa täyteen helmikuun lopulla. Kampanja alkoi melkein tasan vuosi sitten, joten suomalaiset intoutuivat ripustamaan (tai ainakin rekisteröimään) linnunpönttöjä lähes sadan tuhannen kappaleen kuukausivaudilla. Itsekin ilmoitin kampanjaan kymmenkunta pönttöä.

Pönttötalkoisiin ryhdyttiin koloissa pesivien lintujen auttamiseksi. Suomessa harjoitettava tehometsätalous on – monien muiden syntien lisäksi – johtanut kolopulaan. Tämä johtuu lähinnä kahdesta syystä: ensinnäkin metsätaloudessa suositaan havupuita lehtipuiden kustannuksella, sillä havupuut ovat yleensä teollisuudelle ja maanomistajille arvokkaampia puulajeja kuin lehtipuut. Vähempiarvoisiin lehtipuihin (haapa, lepät ja raidat) kohdistetaan edelleen hävitysvimmaa; varsinkin haapaa tai leppää kasvavat, ”vajaatuottoiset” kuviot hakataan nuorina energiapuupinoihin ja istutetaan kuuselle. Havupuiden suosiminen on johtanut metsien puulajisuhteiden yksipuolistumiseen, ja sitä kautta lintujen pesäpaikkojen vähenemiseen: kolopesijät nakuttelevat kolonsa yleensä lahoihin tai pystyyn kuolleisiin lehtipuihin.

Toiseksi tehokas metsien hyödyntäminen tarkoittaa lyhyttä kiertoaikaa suhteessa metsien luontaiseen sukkessioon. Nykyään metsät hakataan noin 60-80 vuoden iässä, jolloin puut ovat pääasiassa vielä hyväkuntoisia eikä kuolleita puita ole päässyt juurikaan syntymään. Valitettavasti myös osa maanomistajista vie metsästään heti pois jokaisen kuolleen rungon – ilmeisesti nämä ovat ottaneet todesta tuhohyönteisillä ja taudeilla pelottelun. Mikään laki ei velvoita poistamaan yksittäisiä kuolleita puita, eikä siinä luonnon (tai edes metsätalouden) kannalta ole mitään järkeä. Nykyisin avohakkuissa jätettävät säästöpuut ovat useimmiten pelkkää kosmetiikkaa, eikä niistä ole paljoa linnuillekaan hyötyä.

Pönttökampanjan tavoite on siis helpottaa lintujen pesäpulaa. Koloissa pesiviä lintuja on Suomessa iso joukko. Tutuimpia kolo- ja pönttöpesijöitä ovat mm. tali- ja sinitiainen, kirjosieppo tai vaikkapa pikkuvarpunen, mutta koloja tarvitsevat myös monet isommat linnut, kuten kottarainen, telkkä tai monet pöllöt. Pöntöille onkin kova kysyntä, kuten käy ilmi mm. tästä jutusta.

Pönttöjen asettamisessa ajatus on toki hyvä, mutta tosiasiassa pönttö on kuitenkin vain korvike luonnonkoloille. Samaan johtopäätökseen päätyy Britanniassa ja Puolassa tehty tutkimus, josta mm. BBC uutisoi. Tutkimuksen johtopäätökset ovat toki sovellettavissa myös Suomeen. Pönttö on loppujen lopuksi erilainen pesäpaikka kuin luonnonkolot tai ontot puut. Pöntöt ovat yleensä tehty tavanomaisesta laudasta, jolloin niiden eristysominaisuudet ovat luonnonpesiä heikommat. Pöntöissä poikaset altistuvat herkemmin kylmälle tai kuumalle. Lisäksi pöntöt ovat yleensä luonnonkoloja kuivempia, minkä seurauksena poikaset saattavat kärsiä nestehukkaa. Kylmyys, kuumuus tai nestehukka lisäävät poikaskuolleisuuden riskiä.

Pöntöissä saattaa esiintyä myös luonnonpesiä useammin loisongelmaa, varsinkin jos pönttöjä ei vuosittain puhdisteta. Kun pesäpaikoista on pulaa, ovat samat pöntöt käytössä joka vuosi, ja monesti useamman kerran vuodessa. Näin ollen pöntöissä on loisille hyvät olosuhteet lisääntyä ja levitä. Metsissä, missä on paljon vanhoja lahoja puita ja sitä kautta pesäpaikkoja, on osa pesäpaikoista toisinaan tyhjänä, jolloin loispopulaatio häviää. Lisäksi olosuhteet luonnonkoloissa ja ontoissa puissa ovat loisille pönttöjä epäedullisempia.

Ehkä suurin pönttöjen ongelma on kuitenkin se, että osa koloissa pesivistä lajeista ei kelpuuta pönttöä. Esim. suomalaisista lintulajeista pönttöön menevät helposti vaikkapa tali- ja sinitiainen, mutta sen sijaan ”metsätiaiset” kuten hömötiainen ja töyhtötiainen kelpuuttavat pöntön pesäpaikakseen vain harvoin. Hömö- töyhtötiaiset ovatkin viime vuosikymmeninä harvinaistuneet sen verran huolestuttavasti, että molemmat lajit luokiteltiin 2015 uhanalaiseksi. Ainut selitys lajien taantumiseen on metsätalouden aiheuttama lahopuiden ja sitä kautta sopivien pesäpaikkojen niukkuus, sekä tietenkin tiaisille sopivien iäkkäiden metsien väheneminen.

Pöntötys on selkeästi edistänyt tiettyjen lajien suojelua. Esim. viirupöllöistä tällä hetkellä jo suurin osa pesii pöntöissä; aiemmin isokokoinen pöllö kärsi pesäpaikkojen puutteesta. Mutta väistämättä tulee mieleen, että miljoonan linnunpöntön (joista valtaosa lienee tiaisille tai kirjosiepoille tarkoitettuja peruspönttöjä) saattaa vääristää lajien välisiä suhteita: pöntötyksestä eivät lopulta hyödy ne lajit, jotka apua eniten tarvitsisivat. Lisäksi pöntöt keskittyvät lähelle ihmisasutusta tai kesämökkejä, samalla kun laajat metsätalousalueet kärsivät kroonisesta lahopuu- ja kolopesäpulasta.

Miljoona linnunpönttöä on toki arvokas kampanja, sillä se tuo ihmisten tietoisuuteen todellisen, metsätalouteen liittyvän ongelman. Pöntötys ei kuitenkaan ole kuin väliaikainen – ja väistämättä puutteellinen – apu, eikä ratkaise jo pitkään jatkunutta ongelmaa. Pula pesäpaikoista on vain yksi ilmeinen seuraus liiallisuuksiin viedystä tehometsätaloudesta. Seuraavaksi pitäisi maanomistajia kannustaa jättämään metsiinsä lahopuita. Miljoona pökkelöä olisi apu paitsi lintujen pesäpulaan, se lisäisi myös muutenkin luonnon monimuotoisuutta.

PS. Ensimmäiset askeleet miljoonan pökkelön projektissa on nähtävästi jo otettu, kun metsähallitus ilmoittaa tekevänsä hakkuiden yhteydessä satatuhatta tekopökkelöä, sahaamalla lehtipuita 3-5 metrisiin pitkiin kantoihin. Toivottavasti näitä on tarkoitus jättää myös muualle kuin avohakkuille, niin niistä voisikin olla apua myös pikkulintujen pesintään.