Mitä enemmän metsiä hakkaa, sitä enemmän metsissä on puuta

Otsikon väite saattaa tuntua järjettömältä ja epäloogiselta, ja sitä se luonnollisesti onkin. Suomen metsäkeskustelussa ei enää mikään yllätä, ei edes yllä oleva argumentti.

Koko kevään Suomessa on käyty metsäkeskustelua, ja aihepiiriin olen minäkin kirjoittanut jo useamman kerran. Hallitus tavoite on lisätä hakkuita 25-30 %, tavoitteena on tietenkin luoda työpaikkoja (biotaloutta) ja torjua ilmastonmuutosta. Tavoitteet ovat kuitenkin saaneet täystyrmäyksen. Ensin 68 tutkijaa toteaa julkilausumassaan, että hakkuiden lisääminen ei auta ilmastoa, mutta uhkaa metsäluontoa. Viime viikolla biotaloudelle tuli lisää lunta tupaan: Suomen ilmastopaneeli ilmoittaa, että lisähakkuut pienetävät metsiin sitoutuvan hiilen määrää, (eli paljon kehuttua Suomen metsien hiilinielua), ja samalla voivat johtaa luonnon monimuotoisuuden selvään heikkenemiseen.

Poliitikot ja lobbarit jaksavat taistella vastaan. Esim. 24.5. Keskusta-puolueen julkaisema Suomenmaa-lehti syyttää pääkirjoituksessaan tutkijoita populismista ja pelkän näkyvyyden hakemisesta. Puoluelehdeltäkin kirjoitus on aika paksua kuraa, mutta viime aikoina tyypillistä toimintaa: kun tutkimustulokset eivät miellytä, aletaan kyseenalaistaa tutkijoiden motiiveja. Ja ympäristöministeri Tiilikainen (kes) iloitsee ministeriön tiedotteessa ilmastopaneelin tutkijoihin vedoten, että ”Suomen metsät ovat jatkossakin hiilinielu.” Ministerin tulkinta ilmastopaneelin raportista on kuitenkin outo ja tarkoitushakuinen, kun raportin johtopäätöksinä on mm. seuraavat kohdat:

  • Hakkuiden ja puunkorjuun lisääminen pienentää Suomen metsien hiilinielua ja metsien hiilivarastoa vähintään vuosikymmeniksi eteenpäin verrattuna tilanteeseen, jossa niitä ei lisätä.
  • Metsien eri käyttömuodoille, kuten puuntuotannolle, hiilensidonnalle, suojelulle ja virkistyskäytölle, asetetut tavoitteet kilpailevat keskenään, eikä tavoitteita voida todennäköisesti saavuttaa samanaikaisesti.
  • Merkittävä metsien hakkuiden lisääminen voi johtaa metsäluonnon monimuotoisuuden selvään heikkenemiseen, ellei asiaa oteta huomioon riittävästi metsänhoidon käytäntöjen ja suojeluverkoston toteutuksessa.

Tiilikainen myös mainostaa METSO-ohjelman saamaa 5 miljoonan euron lisäpanostusta mikä on täysin absurdia, koska hallitus ensi töikseen leikkasi luonnonsuojelurahoja yli 20 miljoonaa! Ympäristöministeri puolustelee lisähakkuita vetoamalla Ruotsin tilanteeseen, länsinaapurissa hakkuumäärät ovat Suomea suuremmat. Samalla Tiilikainen toki kaivaa kuoppaa itselleen, sillä Ruotsissa metsälajien tilanne ei ole sen parempi kuin Suomessa. Sen sijaan Ruotsissa luonnonsuojelun saa valtion budjetista huomattavasti Suomea enemmän…

Itse en enää edes odota poliitikoilta tai lobbareilta loogisia argumentteja, rehellisyyttä tai asioihin paneutumista. Mutta kun tutkimusorganisaation henkilöt alkavat puhua puuta heinää, on tilanne huolestuttavampi. Pari päivää sitten kaksi Luonnonvarakeskuksen (LUKE) johtajaa kirjoittaa Helsingin sanomissa, että ”Oikein toteutetut hakkuut lisäävät puuston kasvua ja kokonaispuuston määrää.” Luitte oikein: hakkuut lisäävät puuston määrää. Kirjoituksessa johtajat antavat yhden esimerkin: ”Etelä-Suomessa nuoren ­30-vuotiaan männikön kasvu – ja hiilen sitoutuminen kasvun yhteydessä – on lähes kaksinkertainen verrattuna 90-vuo­tiaaseen männikköön.” Väite saattaa sinällään pitää paikkansa: nuori metsä kasvaa nopeammin kuin vanha metsä. Siinä 90 vuotiaassa männikössä on kuitenkin 3 kertaa enemmän puuta.

Mm. Twitterissä kirjoittajilta on kysytty tukea heidän väitteilleen. Vastauksia voi lähinnä pitää kysymyksen väistelynä — ellei jopa suoranaisena ymmärtämättömyytenä. En osaa sanoa, kumpi vaihtoehdoista on huonompi…

 


Aiempia kirjoituksia aihepiiristä:

Bioenergia, hiilinielut ja hiilivarastot: kriittistä tarkastelua termien käytöstä, ja bioenergian väitetyistä suurista ilmastohyödyistä.

Bioergian kaksi todellisuutta: kuinka tieteellinen konsensus bioenergian suhteen näyttäisi olevan muuttumassa, eikä tästä Suomessa haluta tietää mitään.

Biotalouskupla on jo puhkeamassa: osassa maata kestävä hakkuumäärä ylitettiin jo viime vuonna.

 

 

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): Suomesta, Yleinen Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s