Melko säännöllisin väliajoin ihmiset törmäävät tapauksiin, missä luonnonsuojelualueella on tehty hakkuita. Tapaukset aiheuttavat hämmennystä, epäuskoa ja jopa suuttumusta. Toisinaan ihmiset ilmiantavat tapauksia paikalliseen lehdistöön, tai jopa virittelevät tutkintapyyntöjä poliisille. Tuntemukset ovat ymmärrettäviä, sillä Suomessa luonnonsuojelualueet oletetaan paikoiksi joissa melkeinpö kaikki retkeilyä isompi ihmistoiminta on kiellettyä. Olettamus onkin monesti oikea, mutta ei läheskään aina.

Koska tapaukset tuntuvat herättävän suuria tunteita, yritän tässä selittää luonnonsuojelualueilla tapahtuvia hakkuita. Alla olevassa kirjoituksessa on pelkkiä faktoja, ei kirjoittajan mielipiteitä.

Jokainen luonnonsuojelualue on aikansa tuote. Suomen ensimmäiset suojelualueet perustettiin Venäjän keisarin käskystä jo 1840-luvulla (esim. Imatran Kruununpuisto ja Punkaharjun suojelualue). 1800-luvulta pitkälti 1900-luvulle luonnonsuojelu miellettiin aivan eri tavalla kuin nykyään. Ei tuolloin tiedetty mitään luonnon monimuotoisuudesta tai uhanalaisista lajeista ja luontotyypeistä. Suojelun perusteena oli yleensä maisema tai jokin erikoinen geologinen kohde, kuten juuri Imatran kosket tai Punkaharjun harju. Tuolloin nähtiin aivan luonnollisena, että ihminen puuttuu luonnon toimintaan vaikkapa hoitamalla metsiä puistomaisina. Pitkään luonnonsuojelu olikin melko vähäpätöistä näpertelyä, vaikka 1938 Suomeen perustettiin ensimmäiset kansallispuistot ja luonnonpuistot.

Laajempi luonnonsuojeluherätys tapahtui oikeastaan vasta 1960- ja 70-luvuilla, vaikka erinäisiä suojeluyhdistyksiä olikin ollut jo pitkän aikaa. Niinpä viimein 70-luvun lopulla ja 80-luvulla Suomeen saatiin valtakunnalliset luonnonsuojeluohjelmat, mm. soidensuojeluohjelma, harjujensuojeluohjelma, rantojensuojeliohjelma ja vanhojen metsien suojeluohjelma. Suojeluohjelmat olivat jo merkittävämpi yritys säilyttää alkuperäistä luontoa, ja suojeluohjelmiin kuuluu satoja tuhansia hehtaareita maa- ja vesialueita. Jokainen suojeluohjelma oli kuitenkin omalaisensa ja niiden tavoitteet erilaiset: siinä missä vanhojen metsien suojeluohjelmassa oli luonnollisesti tarkoituksena säilyttää metsä hakkaamattomana, niin rantojensuojeluohjelmassa tavoitteena olivat rakentamattomat rannat ja harjujensuojeluohjelmassa harjumuodostuman säilyttäminen. Suojeluohjelmat olivat myös tietynlaista pienen luontopalan museoimista: suojeluohjelma-alueet on yleensä rajattu suorilla viivoilla toiminnallisista kokonaisuuksista piittaamatta, minkä valitettavasti huomaa turhan selvästi mm. suojelluilla soilla.

Suomessa luonnonsuojelualueet voivat olla joko valtion suojelualueita (ml. kansallis- ja luonnonpuistoja), tai yksityisiä suojelualueita eli ns. YSA-alueita. Jokainen valtion suojelualue on perustettu joko omalla säädöksellä (laki tai asetus), ja alueilla noudatetaan joko säädökseen kirjattuja määräyksiä, tai ehkä useimmiten luonnonsuojelulain 13 §:n määräyksiä. Valtion omistamilla alueilla on siis melko yhtenevät suojelukäytännöt. Sen sijaan yksityiset luonnonsuojelualueet ovat oma maailmansa.

Nimittäin jokainen yksityinen suojelualue on perustettu omalla päätöksellään. Nykyään luonnonsuojelupäätöksiä tekevät ELY-keskukset, aiemmin alueelliset ympäristökeskukset ja sitä ennen lääninhallitukset. Koska suojelualueita on ollut laatimassa runsaasti eri ihmisiä ja organisaatioita, ja päätöksiä on syntynyt eri aikakausina, on niissä ollut vaihtelevia käytäntöjä. Suojelumääräyksien asettamiseen liittyy myös yksi huomioitava seikka: koska monet luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvat yksityiset suojelualueet on perustettu vastoin maanomistajan tahtoa, on niihin ollut mahdollista asettaa vain suojeluohjelman tavoitteiden mukaisia määräyksiä. Koska esim. rantojensuojeluohjelmassa tai harjujensuojeluohjelmassa tavoitteena ei ole ollut metsien säästäminen, ei näillä alueilla ole ollut mahdollista asettaa metsänhakkuukieltoa mikäli maanomistaja sitä vastustaa.

Valtakunnallisesti Suomessa onkin varmaan joitan kymmeniä tuhansia hehtaareita yksityisiä suojelualueita, joilla metsänhakkuu on sallittu. Pääosin tällaiset päätökset sijaitsevat ranta-alueilla, mutta niitä on myös harjuilla, lintuvesillä ja jopa soilla. Monet tietenkin kysyvät, mitä virkaa tällaisella suojelualueella oikein on? Juridisessa mielessä paljonkin. Kun maanomistajan oikeuksia rajoitetaan, tulee sen perustua viranomaispäätökseen. Esim. rantojensuojelualueelle perustetulla suojelupäätöksellä kielletään vähintään rakentaminen, ja päätöksen yhteydessä maanomistajalle maksetaan korvaus menetetyistä rakennuspaikoista. Tällaisessa tapauksessa perustettu luonnonsuojelualue on myös pysyvä, tilaan liittyvä rasite. Eli suojelupäätökseen kirjattu rakennuskielto alueella säilyy vaikka maanomistaja vaihtuisi (ellei päätöstä joskus kumota, mikä sekin on periaatteessa mahdollista mutta vain hyvin painavista syistä).

Kaikki luonnonsuojelualueet näkyvät kartoilla (ja esim. kiinteistörekisterin tiedoissa) yhtäläisellä merkinnällä, riippumatta suojelualueen määryksistä. Kieltämättä karttamerkinnän voi ajatella olevan harhaanjohtava, mutta sinällään se on pätevä: kyseessä on luonnonsuojelualue. Karttamerkintöjä ja kiinteistörekisteriä ylläpitää Maanmittauslaitos, jota ei voida velvoittaa räätälöivän karttamerkintöjä tapauskohtaisesti. Tilanne ei ole optimaalinen, mutta ainakaan toistaiseksi muutosta ei ole luvassa: jokainen luonnonsuojelualue pysyy kartoilla luonnonsuojelualueena, määräyksistä riippumatta.

Nettikeskustelussa olen nähnyt vaadittavan lakimuutosta, joilla metsänhakkuu kaikilla luonnonsuojelualueilla kielletään. Suomessa on kuitenkin vahva omaisuuden suoja, mikä on kirjattu perustuslakiin (15 §) – ja hyvä niin. Valtio ei voi mahtipäätöksellään kiristää luonnonsuojelualueiden määräyksiä ilman että siitä seuraa korvausvelvollisuus. Metsänhakkuukielto kaikille niille luonnonsuojelualueille missä sitä ei toistaiseksi ole, maksaisi todennäköisesti kymmeniä miljoonia – ellei yli sata miljoonaa euroa. Kyseessä olisi siis korvaus suojelualueilla olevasta puustosta, mitä ei aiemmin ole korvattu. Ja lisäksi hakkuukiellon asettaminen vaatisi ehkä satoja henkilötyövuosien työpanoksen läpi prosessin, ja aiheuttaisi valtavasti riitoja. Ja onhan se myönnettävä, että hakkuiden salliminen joillakin suojelualueilla on ollut valtion keino säästää rahaa, varsinkin niinä aikoina kun luonnonsuojelun määrärahat ovat olleet vähissä.

Joissain tapauksissa vanha suojelupäätös voi kuitenkin olla tarpeen päivittää. Esim. Natura-verkosto on perustettu vasta EU:hun liittymisen jälkeen, ensimmäinen osa vuonna 1998. Naturan kautta joillekin alueille on tullut tiukempia suojelutavoitteita, mihin vanhat suojelupäätökset eivät enää vastaa. Näissä tapauksissa on toisinaan suojelupäätösten määräyksiä kiristetty, ja korvattu maanomistajalle aiheutunut taloudellinen menetys. Nämä ovat kuitenkin poikkeustapauksia. Kansalaisen pitää pystyä luottamaan siihen, että viranomaisen tekemä ratkaisu on lähtökohtaisesti lopullinen. Näin ollen perusteet suojelun tiukentamiseen tulevat olla vahvat.

Lopuksi on huomattava, että totaalisuojelu ei nykytilanteessa ihan aina ole paras tapa turvata luonnon monimuotoisuutta, vaan luonnonsuojelualueen hoito saattaa vaatia jonkinlaisia toimenpiteitä. Hakkuut saattavat olla perusteltuja, jos esim. hoidetaan lehtoa (poistetaan istutuskuusikko), halutaan palauttaa ojitettu ja muuttunut suo taivalmistellaan nuoren tiheän metsän ennallistamispolttoa. Ja erityisesti harjun paahdeympäristöt vaativat monesti voimakkaitakin toimenpiteitä, sillä nykyisin paahdeympäristöt ovat kasvaneet pahasti umpeen myös luonnonsuojelualueilla hoidon puutteen takia. Harjumetsissä luonnonsuojelualueen perustaminen ei välttämättä edes ole paras keino alueen turvaamiseksi; toisaalta eivät harjuympäristöt nykyisellään säily myöskään metsätalousalueilla… Ja kieltämättä luonnonsuojelualueiden hoitohakkuissa on tapahtunut myös ylilyöntejä tai liian järeitä toimenpiteitä, mutta ne ovat kuitenkin harvinaisia. Tällä hetkellä monilla luonnonsuojelualueilla (varsinkin yksityisillä suojelualueilla) on itse asiassa merkittäviä hoitorästejä, eli hoitohakkuita ja muita toimenpiteitä pitäisi olla nykyistä enemmän.

Eli kun luonnonsuojelualueella hakataan, niin todennäköisesti kyseessä on aivan päätöksen mukaista toimintaa. Se ei kaikkia miellytä, mutta realiteetit ja faktat tulee kuitenkin tunnustaa ennen kuin aletaan puuhata lehtijuttuja tai tutkintapyyntöjä.