Pölyttäjähyönteisten, lähinnä mehiläisten ja täällä Pohjolassa ennen kaikkea kimalaisten, arvo ihmiskunnalle on lähes mittaamaton. Vaikka ihmiskunnan pääasialliset viljelykasvit (kuten viljat, riisi ja peruna) ovat tuulipölytteisiä tai kasveja voi lisätä esim. mukuloista, niin lähes kaikki hedelmät ja marjat sekä monet öljykasvit ja vihannekset vaativat pölyttäjiä — luonnon tarjoamaa ilmaista ekosysteemipalvelua. Pölyttäjien katoaminen tarkoittaisi satojen miljardien taloudellisia tappioita, puhumattakaan mitä se tarkoittaisi luonnolle; arviolta 87,5 % maapallon kasveista on eläinpölytteisiä.

Pölyttäjien arvo yleensä tunnustetaan, eikä siitä ole kiistaa. Sen sijaan kun pitäisi toimia pölyttäjien suojelemiseksi, onkin toinen ääni kellossa. Mehiläiskantojen taantuminen todettiin jo 2000-luvun lopulla, ja asiaa on tutkittu vähintään pari vuosikymmentä. Osaltaan pölyttäjien katoa selittää ympäristössä tapahtuneet muutokset, kuten maatalouden tehotuotanto ja maatalousympäristöjen ja viljelykasvien yksipuolistuminen sekä perinteisten niittyjen katoaminen. Ylipäätään ihmisten voimakkaasti muokkaamien ympäristöjen lisääntyminen näyttää olevan kytköksissä pölyttäjien vähemiseen. Myös ilmaston lämpeneminen saattaa olla tulevaisuudessa merkittävä uhka myös pölyttäjille. Osasyynä mehiläiskatoon saattaa olla myös taudit, joiden leviämistä ihmistoiminta edesauttaa. Toisaalta ilmiön mittakaava on laaja, ja asiaa on hyvin vaikea tutkia varsinkin luonnonolosuhteissa. Laboratorioissa tehdyt kokeet eivät välttämättä päde luonnossa, missä vaikuttavia tekijöitä on lukuisia.

Pölyttäjäkadon syytä etsittäessä keskeiseksi tutkimuskohteeksi on noussut torjunta-aineet, ennen kaikkea neonikotinoidit, jotka ovat yleisiä hyönteisten torjunnassa. Neonikotinoidien on arveltu jo parikymmentä vuotta olevan pölyttäjille haitallisia, mutta tutkimusaineistoa asiasta on kertynyt melko hitaasti ja asia on ollut kiistanalainen; käytännössä jokaista tutkimusta ruoditaan erityisen tarkasti virheiden ja epäloogisuuksien johdosta. Kritiikki on tietenkin paikallaan, mutta debatti tieteellisistä tutkimuksista tulisi käydä tiedeyhteisössä eikä vaikkapa nettikolumneissa. Kuitenkin hiljalleen tutkimusnäyttöä neonikotinoideja vastaan alkaa kertyä yhä enemmän (ks. listaa alta); viimeisin tutkimus julkaistiin pari päivää takaperin: sen mukaan torjunta-aineet heikentävät talvehtineen kimalaiskuningattaren kykyä perustaa uusi yhdyskunta. Epäilemättä tämäkin tutkimus saa osakseen rankkaa kritiikkiä. Asia on toki monimutkainen: torjunta-aineita puolustetaan sillä, että ne ovat maataloudessa välttämättömiä. Torjunta-aineiden valmistus on myös miljardien bisnes, jota pyörittävät Bayerin kaltaiset suuryhtiöt. Kuitenkin näyttää olevan yhä ilmeisempää, että torjunta-aineiden haittoja vähätellään ja merkitystä liioitellaan; jo senkin takia, että iso osa torjunta-aineista menee toissijaisten viljelykasvien kasvattamiseen. Maailma tuskin ajautuu nälänhätään, vaikka torjunta-aineiden käyttöä vähennettäisiin.

Joka kymmenes Euroopan villimehiläislaji on vaarassa hävitä, ja tämäkin arvio on varovainen, sillä seuranta-aineistoa lajiston kehityksestä on niukasti (esim. Suomessa ei ole lainkaan pölyttäjäseurantaa). EU onkin ollut ensimmäisenä toimimassa neonikotinoidien aiheuttamaa uhkaa vastaan: vuonna 2013 komissio asetti osittaisen käyttökiellon tietyille torjunta-aineille. Kielto on määräaikainen, ja sen jatkoa pohditaan parhaillaan. Kaikki eivät olleet kieltoon tyytyväisiä, ja lobbaus kiellon kumoamiseksi on voimakasta. Lobbaajien mielestä kielto ei ole perusteltu, sillä asia on vielä kiistanalainen. Toisaalta voi kysyä, että miten markkinoille on ylipäätään päässyt torjunta-aineita, joiden vaikutuksia ei tunneta?

Tieteessä ei koskaan päästä täydelliseen varmuuteen; kyse on siitä, miten suuri riski ollaan valmiita ottamaan. Tämänhetkisen tiedon valossa torjunta-aineet ovat merkittävä riski pölyttäjille. Eikä kyse ole vain ihmisille hyödyllisistä viljelykasveista tai pölyttäjistä, vaan panoksena on luonnon monimuotoisuus yleensä. Haitallisten torjunta-aineiden kielto tuskin yksistään pelastaa taantuneita pölyttäjälajeja, mutta se on tärkeä osa luonnon monimuotoisuuden suojelua. Pölyttäjien merkitys huomioiden niiden suojelemiseksi on tehty yllättävän vähän. Yhä uusien tutkimustulosten myötä tilanne tulee toivottavasti paranemaan.

Muutamia tieteellisiä artikkeleja torjunta-aineiden haitoista pölyttäjille:

• The Neonicotinoid Insecticide Thiacloprid Impacts upon Bumblebee Colony Development under Field Conditions (2017)

• Seed coating with a neonicotinoid insecticide negatively affects wild bees (2015)

• Chronic impairment of bumblebee natural foraging behaviour induced by sublethal pesticide exposure (2014)

• A Common Pesticide Decreases Foraging Success and Survival in Honey Bees (2012)
• Neonicotinoid Pesticide Reduces Bumble Bee Colony Growth and Queen Production (2012)