Metsiä ja hiilinieluja, jälleen kerran

Arvometsä-metsäpalvelun (esim. jatkuvan kasvatuksen metsäsuunnittelua tarjoava yritys) blogissa on mielenkiintoisia professori Timo Pukkalan kirjoituksia. Pukkala on metsäntutkijoiden valtavirrasta eroava tutkija, joka on kärkkäästi arvostellut Suomen ajamaa metsäpolitiikkaa ja hakkuiden massiivista lisäystä.

Pukkalan viimeisin kirjoitus käsittelee mm. yleisesti toitotettua myyttiä, että hakkaamaton metsä lahoaa pystyyn, joten metsän hakkuu on ilmastoteko. Tosiasiassa ilmaston kannalta hakatun puun hiili päätyy nopeasti takaisin ilmakehään; vain sahatavara toimii pitkäaikaisena hiilivarastona. Järeästäkin puusta vain 20 % päätyy sahatavaraksi, missä hiili säilyy pitkään. Sen sijaan kuollut puu on selvästi pitkäikäisempi hiilivarasto. Järeän maapuun lahoaminen vie vuosikymmeniä, ja pystyyn kuollut kelo voi kestää satakin vuotta (tämän voi todeta esim. kansallispuistoista otetuissa valokuvasarjoissa, joissa 50 vuotta vanhoissa kuvissa olevat kelot seisovat edelleen samoilla sijoillaan). Metsän hakkuu ei ole mikään ilmastoteko, vaan väite on keino edistää omaa agendaa ja osaltaan lisätä puukauppaa. Vanhat metsät ovatkin erinomainen hiilivarasto, jossa hiiltä sitoutuu vuosisatojen ajan niin eläviin puihin, kuolleisiin puihin ja maaperään.

Maaperän hiilivarasto tupataan usein unohtamaan. Syykin on selvä: jos maaperän hiilivarasto huomioitaisiin hiilitaselaskelmissa oikein, niin hakkuiden ilmastohyöty näyttäisi vieläkin huonommalta. Suomen oloissa puustoa selvästi suurempi hiilivarasto löytyy maaperästä myös kangasmailta, soista puhumattakaan. Soiden osalta on jo pitkään tiedetty, että ojituksen jälkeen turve alkaa hajota, vapauttaen hiiltä ilmakehään (esim. tämä 2012 julkaistu tutkimus aiheesta). Puuston kasvu kompensoi jossain määrin turpeen hajoamista, mutta tosiasiassa kompensaatio on vain väliaikaista, sillä turpeen sisältämä hiilen määrä on valtavan paljon suurempi kuin mitä puusto pystyy koskaan sitomaan. Puustoisilla soilla turvekerroksen paksuus voi helposti olla 50-100 cm, mikä vastaa 5.000-10.000 kuutiota.

Nyt julkaisuputkessa on tutkimusartikkeli siitä, mitä tapahtuu metsämaahan sitoutuneeseen hiileen maanmuokkauksen jälkeen. Tutkimuksessa on vertailtu suojelumetsän ja sen viereisen talousmetsän maaperän hiilivarastoa. Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että mitä voimakkaammin maaperää on muokattu, sitä enemmän sieltä on kadonnut hiiltä. Helposti hiilestä saattaa maaperän muokkauksessa huveta 10-20 %. Mahdollisesti maaperästä katoava hiilen määrä vastaa koko Suomen puuston laskennallista hiilinielua. Näin ollen Suomessa on metsien hiilinielu on käsitetty radikaalisti väärin; väittäisinpä että osaltaan tarkoitushakuisesti. Onneksi tutkimustuloksia alkaa hiljalleen valmistua myös hakkuiden vaikutuksesta maaperän hiilivarastoon (tutkimuksista saa esimakua tämän seminaariesitelmän kalvoista).

Suomi lobbasi voimakkaasti omaa lyhytnäköistä etuaan EU:n Lulucf-äänestyksessä, missä linjattiin metsiin ja hakkuisiin liittyvää hiilitaselaskentaa. Suomi sai tahtoaan läpi, mutta joutui silti tyytymään kompromissiin. Suomen hallituksen ajamalla linjalla ei ole koskaan ollut kummoista tieteellistä pohjaa, ja sitä on tehty ennen kaikkea teollisuuden näkökulmasta. Mitä enemmän tutkimustuloksia tulee, sitä itsekkäämmältä Suomen toiminta alkaa vaikuttaa. Metsätalous on toki tärkeä osa Suomen taloutta, mutta yhtä lailla ilmastonmuutoksen torjunta on tärkeää myös Suomen kannalta. Vaikka poliittinen totuus ei tiedettä kuuntele, niin IPCC:n päästölaskentaan uudet tutkimustulokset tulevat väistämättä vaikuttamaan, vaikka ehkä viiveellä.

Lopulta Suomen ajama linja saattaa osoittautua meille itsellemmekin haitalliseksi, jos himoitut lisähakkuut entisestään vähentävät hiilinieluja ja lisäävät hiilidioksidipäästöjä. Ympäristön lisäksi maksajiksi joutuvat tavalliset veronmaksajat, kuten tavallista.

 


PS. Metsän jatkuvaa kasvatusta tarjotaan usein ihmelääkkeeksi moneen metsätalouden aiheuttamaan ongelmaan. Itse suhtaudun siihen hieman skeptisesti. Toki sillä on varmasti positiivisia vaikutuksia niin maaperän hiilitaseeseen kuin hakkuiden aiheuttamiin vesistöpäästöihin, mutta jatkuva kasvatus tuskin on ihmelääke metsäluonnon monimuotoisuuteen. Esim. lahopuun määrä saattaa jatkuvan kasvatuksen metsissä jäädä hyvin alhaiseksi, mikä ei ole hyvä juttu. Myös lehtipuiden (ennen kaikkea haavan) uusiutuminen saattaa olla heikkoa. Joka tapauksessa jatkuva kasvatus on varmasti askel oikeaan suuntaan.

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): Suomesta, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s