Muuttokyyhky (Ectopistes migratorius) oli vielä 1800-luvun puolessa välissä Amerikan mantereen (ja todennäköisesti koko maailman) yleisin lintulaji yksilömäärässä mitattuna. Kukaan ei oikeasti tiedä, miten paljon muuttokyyhkyjä Pohjois-Amerikan itäosissa loppujen lopuksi eli, mutta arviot vaihtelevat kolmen ja viiden miljardin välillä. Muuttokyyhkyjen romahdus oli vähintään yhtä hämmästyttävä kuin niiden määrä, ja 1800-luvun lopulla laji ajautui parissa vuosikymmenessä sukupuuttoon. Mitä maailman yleisimmälle lintulajille oikein tapahtui?

Muuttokyyhky oli suunnilleen kesykyyhkyn eli pulun kokoinen kyyhky. Koiraiden ja naaraiden höyhenpuku oli jonkin verran erilainen, yleisesti ottaen koiras oli naarasta koreampi ja hieman kookkaampi. Muuttokyyhky oli ruumiinrakenteeltaan pulua hoikempi, siivet olivat pitkät ja kapeammat, ja yleisilmeeltään laji oli virtaviivainen. Muuttokyyhky olikin erinomainen ja nopea lentäjä, joka pystyi lentämään pitkiä matkoja kerralla.

Muuttokyyhkyjä esiintyi Pohjois-Amerikassa käytännössä koko Kalliovuorten itäpuolisella lehtimetsävyöhykkeellä. Lajin pääasiallista pesimäympäristöä oli kuitenkin Suurten järvien alue niin nykyisen Kanadan kuin Yhdysvaltojen puolella. Muuttokyyhkyt pesivät valtavissa yhdyskunnissa, joiden laajuus saattoi olla kymmeniä neliökilometrejä, eli yhdessä yhdyskunnassa oli miljoonia lintuja. Talveksi kyyhkyt muuttivat Yhdysvaltojen eteläosiin, toisinaan ilmeisesti Meksikoon saakka. Parvet muuttivat myös pesimäalueen sisällä. Miljoonien yksilöiden yhdyskunnat kuluttivat loppuun asuinalueensa ravintovarat, joten parvet muuttivat säännöllisesti ja saattoivat vaihtaa pesäpaikkaa vuosittain. Muuttokyyhkyjä onkin kutsuttu elintapojensa perusteella nomadeiksi. Useiden aikalaiskertomusten perusteella muuttokyyhkyjen muuttoparvet olivat valtavia, ja parvissa saattoi olla satoja miljoonia, ehkä yli miljardi yksilöä. Parven ohilento kesti tunteja, ja pimensi auringon (näin väitetään). Lintuparven levähtäessä metsikössä yksilöitä oli puissa niin tiheässä, että puiden oksat ja latvat murtuivat lintujen painon alla. Valtavat parvet saattoivat aiheuttaa suurta tuhoa levähdyspaikoillaan.

Muuttokyyhkyjen pääasiallista ravintoa olivat pähkinät, tammenterhot ja erilaiset marjat, mutta kyyhkyt söivät myös hyönteisiä ja pieniä selkärangattomia eläimiä. Ravinto selittänee osittain muuttokyyhkyparvien muuttoa: jos jollain alueella pähkinöitä ja marjoja oli huonosti, miljoonat kyyhkyt etsiytyivät paremmille apajille. Toisaalta kasvien tuottamien siementen ja marjojen määrä vaihtelee vuosittain, ja muutamat tutkijat ovatkin arvelleet että muuttokyyhkyjen kanta vaihteli luontaisesti suuresti; tähän viittaisi myös lajin DNA:sta tehdyt analyysit. Näin ollen 1800-luvulla havaitut miljardien populaatiokoko ei välttämättä ollut lajin normaalitilanne. (Toisaalta uunituore tutkimus kyseenalaistaa tämän aiemman tuloksen).

Vaikka muuttokyyhkystä on runsaasti tietoja, niin monet yksityiskohdat tunnetaan heikosti. Ilmeisesti muuttokyyhkynaaras muni kerralla vain yhden munan. Pesimäsykli oli nopea: poikasen kehittyminen muninnasta lentokykyiseksi vei vain reilun kuukauden. Todennäköisesti laji pesi kesän aikana kahdesti, harvempi munintasykli ei olisi riittänyt ylläpitämään populaatiota. Joka tapauksessa poikastuotto oli melko alhainen, mutta muuttokyyhkyt olivat suhteellisen pitkäikäisiä ja ehtivät pesiä elämän aikana useita kertoja. Koloniassa pesintä tapahtui yhtäaikaisesti ja poikaset varttuivat samassa tahdissa, minkä ansiosta koko muuttokyyhkyparvi saattoi jatkaa matkaa yhtenä parvena. Suuret pesimäyhdyskunnat houkuttelivat runsaasti petoja, mutta valtavan yksilömäärän antama suoja oli huomattava, ja muuttokyyhkyjen pesintä onnistui useimmiten erinomaisesti. Yksi syy valtaviin pesimäyhdyskuntiin lienee ollut pedoilta suojautuminen; yksittäisen lintuyksilön riski jäädä petojen kynsiin oli miltei olematon. Toisaalta voisi olettaa, että isoissa yhdyskunnissa esim. loiset pääsisivät leviämään holtittomasti. Miljoonien yksilöiden parvet kuitenkin osoittavat, että muuttukyyhkyn pesimästrategia oli menestyksekäs.

Ihmiset olivat aina hyödyntäneet muuttokyyhkyjä. Intiaanit metsästivät lajia, mutta todellinen teurastus alkoi vasta eurooppalaisten saapuessa Appalakkien länsipuolelle. Jossain vaiheessa 1800-lukua muuttokyyhkyt olivat ehdottomasti halvin proteiininlähde mm. köyhille ja orjille (ja kyyhkyjä käytettiin myös eläinten rehuna). Lajia metsästettiin valtavia määriä, mutta aluksi kanta ei näyttänyt taantumisen merkkejä. 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla muuttokyyhkyjen määrän väheneminen alkoi olla selvä – kaikille muille paitsi lintuje hyödyntäville. Laji hävisi aluksi levinneisyytensä itäosista, ja suuria pesimäyhdyskuntia oli entistä harvemmassa. Muuttokyyhkyjen suojelu alkoi jo 1850-luvulla, mutta uudet lait ja rajoitukset eivät estäneet teurastusta. Vielä 1870-luvulla ammattimetsästäjät tappoivat viimeisistä isoista pesimäyhdyskunnista kymmeniä tuhansia lintuja päivässä. Seuraavalla vuosikymmenellä muuttukyyhky olikin jo lähes kadonnut, ja lajin laajalla levinneisyysalueella tavattiin enää vain pieniä pesimäyhdyskuntia. Ne tuhottiin yhtä säälimättä kuin isot yhdyskunnat aiemmin. Viimeinen muuttokyyhky tavattiin (ja ammuttiin) todistettavasti luonnossa vuonna 1900, mutta tämänkin jälkeen muutamia yksilöitä säilyi vankeudessa. Maailman viimeinen muuttokyyhky nimeltään Martta (Martha) kuoli vuonna 1914 Cincinnatin eläintarhassa 29 vuoden ikäisenä. Maailman runsaslukuisimman lintulajin tuhoon oli mennyt alle 50 vuotta.

On ilmeistä, että muuttokyyhkyn ajoi sukupuuttoon silmitön metsästys. Osasyyllinen sukupuuttoon lienee myös 1800-luvun väestönkasvu, eli metsästäjien lisääntynyt määrä, eurooppalaisten levittäytyminen kohti itää ja metsien häviäminen maanviljelyksen tieltä: samaan aikaan kun ihmisten määrä lisääntyi, lajia tuhottiin valtavia määriä ja pesimään soveltuvien yhtenäisten metsäalueiden määrä supistui nopeasti. Mahdollisesti lajin romahtamiseen saattoi vaikuttaa myös pääasiallisten ravintopuiden heikot siemenvuodet (tosin tällaisesta ei ole dokumentoitua tietoa), joka lisäsi luontaista kuolleisuutta. Ehkä laji pesinnän onnistuminen vaati isoja yhdyskuntia, ja kun parvissa oli jäljellä enää muutamia yksilöitä, oli laji tuomittu sukupuuttoon. Joka tapauksessa on selvää, ettei mikään laji olisi kestänyt aikalaiskertomusten mukaista hävitystä.

Muuttokyyhky oli valtavan yleinen, joten sen vaikutus Pohjois-Amerikan itäosien lehtimetsäekosysteemiin tuskin oli vähäinen. Osa tutkijoista onkin spekuloinut, että muuttokyyhkyn sukupuutolla oli lukuisia seurauksia. Vuonna 2003 Conservation Biology -lehdessä julkaistussa artikkelissa pohditaan, että muuttokyyhkyt muuttivat metsäekosysteemiä monella tapaa; muuttokyyhky saattoi olla yksi lehtimetsävyöhykkeen avainlajeista. Ensinnäkin muuttoparvet tuhosivat puita ja aiheuttivat metsiin häiriöitä, mikä mm. lisäsi metsän aukkoisuutta ja niittymäistä kasvillisuutta sekä antoi kasvutilaa uudelle puusukupolvelle. Toisaalta valtavien parvien ja pesimäyhdyskuntien jätökset lannoittivat metsäaluetta (mitä nyt ensialkuun ulosteiden valtava määrä tappoi lähes kaiken kasvillisuuden). Mahdollisesti muuttokyyhkyn häviäminen muutti myös puulajisuhteita, mikä osaltaan selittäisi 1900-luvulla tapahtuneen punatammen yleistymisen ja valkotammien taantumisen. Ja mahdollisesti muuttokyyhkyn häviäminen selittää myös hiirten runsastumista: aiemmin kyyhkyt söivät valtavan määrän terhoja ja siemeniä, jolloin niitä ei riittänyt jyrsijöille. Peurahiirten runsastumista on saattanut seurata Lymen taudin eli borrelioosin yleistyminen Pohjois-Amerikan itäosissa, eli muuttokyyhkyn häviämisellä olisi vaikutukset jopa ihmisten terveyteen.

Muuttokyyhky on surullinen esimerkki ihmisen silmittömästä tappamisvimmasta, luonnonvarojen ryöstöstä ja piittaamattomuudesta, joka on jatkunut historian hämäristä aina näihin päiviin saakka. Se on myös pelottava esimerkki: jos maailman runsaslukuisin lintulaji voi ajautua sukupuuttoon muutamassa vuosikymmenessä, ei loppujen lopuksi mikään laji ole turvassa.