Martasta miljardeiksi – yritys palauttaa muuttokyyky

Pari päivää sitten blogissa oli kirjoitus muuttokyyhkyistä: kuinka maailman yleisin lintu hävisi miltei hetkessä sukupuuttoon. Martta (Martha), viimeinen muuttokyyhky kuoli vuonna 1914 Cincinnatin eläintarhassa. Muuttokyyhky on kuitenkin niitä lajeja, joita yritetään jo aivan lähiaikoina palauttaa takaisin elävien kirjoihin. Se on ehkä vielä science fictionia ja juonenkäänteitä tulee arvatenkin olemaan useita, kuten hyvissä tarinoissa yleensä.

Kaikki alkaa lajin perimästä eli DNA:sta. Muuttokyyhkyn asema osana kyyhkyjen sukupuuta on elänyt useita kertoja. Pitkän aikaa muuttokyyhkyjen lähimpien sukulaisten oletettiin olevan vaikertajakyyhkyjä (Zenaida). Ensimmäiset muuttokyyhkyn perimän kartoitukset asettivat lajin käkikyyhkyjen (Macropygia) haaraan, mutta sekään ei ollut virallinen totuus. Vuoden 2010 ja 2012 tutkimusten mukaan muuttokyyhkyn lähilaji on amerikansepelkyyhky. Amerikansepelkyyhky on monella tapaa samankaltainen lintu kuin muuttokyyhky oli, mutta lajien välillä on yksi keskeinen ero: sepelkyyhkyt elävät etupäässä yksin tai pesimäajan ulkopuolella pienissä parvissa, kun taas muuttokyyhkyt pesivät isoissa yhdyskunnissa ja pesimäajan ulkopuolella muodostivat valtavia, parhaimmillaan satojen miljoonien lintujen parvia. Lajien levinneisyysalueet ovat myös erilaiset: amerikansepelkyyhkyjä elää vain Kalliovuorten länsipuolella, kun taas muuttokyyhkyjen aluetta oli Kalliovuorten itäpuoli (fossiiliaineiston perusteella myös muuttokyyhkyjä eli aikoinaan vaiheessa Kalliovuorten länsipuolella, mutta ei enää viime aikoina).

Koska muuttokyyhkyn sukupuutosta on vain vähän aikaa, lajista on säilynyt runsaasti museonäytteitä (reilusta 1500 yksilöstä). Muuttokyyhky onkin yksi varteenotettava kandidaatti lajiksi, joka on mahdollista palauttaa geeniteknologian avulla. Vaikka museonäytteiden säilytys perimäaineksen näkökulmasta on usein varsin puutteellista, niin tutkijat ovat olleet lajin genomin kimpussa jo useiden vuosien ajan. Työtä on johtanut Revive & Restore, voittoa tavottelematon järjestö joka geeniteknologian avulla yrittää sekä suojella nykyisiä uhanalaisia lajeja, mutta myös palauttaa hävinneitä takaisin. Pääasiallinen tutkija projektissa on Ben Novak, muuttokyyhkyfani lapsesta saakka.

Edistystä on tapahtunut: syksyyn 2017 mennessä kahden muuttokyyhky-yksilön koko genomi on luettu, ja vertailukohdaksi on selvitetty myös amerikansepelkyyhkyn koko perimä. Työ lajin DNA:n kimpussa jatkuu edelleen, ja tutkijoiden tavoitteena on seuraavaksi tunnistaa muuttokyyhkylle ominaiset geenit. Muuttokyyhkyn palauttaminen tapahtuisi editoimalla muuttokyyhkyn geenit amerikansepelkyyhkyn perimään (lopputulos ei tarkalleen ottaen olisi alkuperäinen muuttokyyhky, vaan muuttokyyhkyä muistuttava kahden lajin hybridi). Teoriassa tämän pitäisi onnistua, sillä lähilajien geneettiset erot ovat pieniä.

Tutkijoiden tavoiteaikataulu on kunnianhimoinen. Ensimmäinen sukupolvi uusia muuttokyyhkyjä pitäisi olla laboratoriossa ennen vuotta 2025, ja lajin palauttaminen luontoon voisi alkaa 2030-luvulla. Matkalla on vielä paljon esteitä. Koska geenien editointi ei lintujen kanssa onnistu samoin kuin nisäkkäillä, on tutkijoiden kehitettävä uutta teknologiaa ja toimitatapoja. Myöskään kyyhkyjen kantasoluja ei ole toistaiseksi onnistuttu kasvattamaan laboratoriossa. Raha on myös hidaste, sillä Revive & Restore toimii valtaosin lahjoitusvarojen avulla. Sukupuuttoon kuolleiden lajien palauttaminen on tällä hetkellä mediaseksikäs aihe, ja epäilemättä rahoituskin hiljalleen järjestyy. Joka tapauksessa muuttokyyhkyn paluu on tällä hetkellä huomattavasti realistisempi tavoite kuin mammutin herättäminen henkiin.

Sukupuuttoon kuolleiden eläinten palauttaminen herättää minussa ristiriitaisia ajatuksia. Kritiikissä on monesti perää. Tutkimus vie paljon rahaa, joka olisi tarpeen olemassa olevien lajien suojelemiseksi. Toisaalta ei ole lainkaan varmaa, että kyseessä on todellinen kilpailutilanne: välttämättä muuttokyyhkytutkimusta rahoittavalla taholla ei ole mielenkiintoa panostaa hillerien tai sarvikuonojen suojeluun. Aiempiin suunnitelmiin on sisältynyt myös huomattavia eettisiä kysymyksiä, kuten eläinyksilöiden käyttäminen sijaissynnyttäjänä. Nykyisissä suunnitelmissa nisäkkäiden osalta olisi kuitenkin tarkoitus käyttää keinotekoisia kohtuja elävien sijaisemojen sijasta; keinotekoinen kohtu saattaa kuulostaa science fictionilta, mutta voi todellisuudessa olla lähempänä kuin uskotaan. Geenieditoinnin onnistuminen isossa mittakaavassa on myös arvoitus; geenien toiminta on monesti monimutkaista, ja pahimmillaan geenejä editoimalla saadaan aikaan vain perimältään sairaita yksilöitä. On myös kritisoitu sitä, että henkiin herätetyiltä lajeilta puuttuu aiempien lajien historia, opittu tieto. Toisaalta en ole varma, että ongelma olisi pitkäaikainen, vaan koskisi lähinnä ensimmäisiä sukupolvia.

Nykytekniikalla kauan sitten sukupuuttoon kuollutta lajia ei tarkalleen ottaen saada takaisin, vaan voidaan luoda korkeintaan hybridi lähilajin kanssa. Näin ollen herätetty eläin on jotain, mitä maailmassa ei ole koskaan ollut – onko siinä järkeä, kysytään. Kysymys on aiheellinen. Toisaalta jos ”uusi” muuttokyyhky näyttää oikealta, käyttäytyy kuin alkuperäinen ja täyttää kyseisen ekologisen lokeron, niin eikö maailman lajiston monimuotoisuus ole lisääntynyt? Jos se näyttää ankalta, ui kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, kyseessä on todennäköisesti (riittävässä määrin) ankka.

Huolta aiheuttaa myös uusien lajin sopeutuminen nykymaailmaan. On epäilty, että palautetut lajit järkyttävät nykyisiä ekosysteemeitä, vieraslajien tapaan. Muuttokyyhkyn tapauksessa arveluttaa myös ihmisten suhtautuminen: jos muuttokyyhkyn palauttaminen onnistuu ja isot kyyhkyparvet palaavat, niin epäilemättä muuttokyyhkystä tulisi olemaan haittaa mm. maanviljelylle ja metsätaloudelle. Olisi järjetöntä palauttaa laji, jota pian alettaisiin vainota samaan tapaan kuin 1800-luvulla.

Epäilemättä teknologia kehittyy, ja sukupuuton peruminen tulee jossain vaiheessa tapahtumaan, tavalla tai toisella. Tutkimus muuttokyyhkyjen parissa on jo suhteellisen pitkällä, ja ehkä vielä minun elinaikana viimeisen muuttokyyhky Martan perilliset lentävät Yhdysvaltojen taivaalla. Viimeistään silloin on selvitettävä, miten maailma suhtautuu kauan kadoksissa olleeseen lajiin. Pelkästään juridisessa mielessä vastauksia on saatava nopeasti.

Jos aihepiiri kiinnostaa, niin kannattaa katsoa Steward Brandin (Revive & Restore:n perustaja) innostava TED-talk vuodelta 2013: The dawn of de-extinction: are you ready?

 

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): kadonnut maailma, Maailmalta, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s