Ankerias (Anguilla anguilla) on monella tapaa eriskummallinen kala. Se on käärmemäinen, pitkä ja kapea. Ankerias saattaa kasvaa metrin mittaiseksi ja elää hyvin vanhaksi; vankeudessa on tavattu ainakin 85 vuotiaita ankeriaita. Luonnossakin ankeriaan kasvaminen lisääntymiskykyiseksi vie yleensä vähintään vuosikymmenen.

Erikoisinta ankeriaassa on kuitenkin lajin elinkierto. Ankeriaat aikuistuvat Euroopan ja Pohjois-Afrikan rannikoilla sekä sisämaan joissa ja järvissä; ankeriaita elää myös Itämeressä, Välimeressä sekä Mustalla merellä ja näihin laskevissa joissa. Sukukypsinä ankeriaat lähtevät tuhansien kilometrien vaellukselle kauas Atlantille. Kutu tapahtuu Sargassomerellä (vaikka tätä ei ole koskaan varsinaisesti todettu), ja kutemisen jälkeen aikuiset ankeriaat kuolevat. Kuoriutuneet ankeriaan toukat ajautuvat merivirtojen mukana Eurooppaan. Vaellus Euroopan rannikolla saattaa kestää useamman vuoden. Ankeriaiden elinkierto oli pitkää arvoitus, sillä nuoret ankeriaan poikaset, lasiankeriaat, ei juuri muistuta aikuisia. Nimensä mukaisesti lasiankeriaat ovat läpikuultavia, ja pitkään niitä luultiin kokonaan eri lajiksi.

Ankerias on aina ollut erittäin haluttu kala niin Euroopassa kuin Aasiassa, ja ankeriasta on pyydetty runsaasti. Laji oli pitkään yleinen, mutta 1980-luvulla tapahtui nopea romahdus: nykyisin Euroopan jokiin nousevien ankeriaiden määrä on pudonnut ehkä 98 %. Ankerias onkin luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Koska ankeriaan elinkierto on monimutkainen, romahduksen syy on jäänyt jossain määrin arvoitukseksi. Todennäköisesti vaikuttavia tekijöitä on kuitenkin useita: ainakin ylikalastus, ympäristön muutokset, jokien patoaminen ja ankeriaspopulaatioihin levinnyt Anguillicoloides crassus -loiseliö ovat ankeriaiden uhkana. Lisäksi ankeriaat saattavat kärsiä ympäristömyrkyistä, jotka heikentävät tai peräti estävät lajin lisääntymisen. Mahdollisesti myös merivirroissa on saattanut tapahtua muutoksia ilmaston lämmetessä. Myös lähilaji amerikanankerias (Anguilla rostrata) vähenee ja on uhanalainen, mutta toistaiseksi Amerikan serkku on selviytynyt eurooppalaisia ankeriaita vähemmällä.

Nykyisin ankeriasta viljellään suuria määriä, mutta luonnosta ankeriaat näyttävät olevan matkalla sukupuuttoon. Kummallista kyllä, edes välittömän sukupuuton uhka ei ole riittävä peruste lopettaa ankeriaiden kalastusta. EU on yrittänyt tehostaa ankeriaan suojelua. Komissio esitti ankeriaan kaupallisen pyynnin täyskieltoa, mutta muutama päivä sitten kalastusministerit äänestivät esityksen kumoon. Täyskiellon sijasta päätettiin vain kolmen kuukauden kosmeettisesta rauhoituksesta.

Eräs kunnallispolitiikassa mukana oleva kollegani sanoi kerran, että politiikkaa on vaikea ottaa vakavasti. Politiikassa faktoilla ja järjellä on harvoin mitään sijaa päätöksenteossa, ja välillä päätökset ovat yksinkertaisesti järjen vastaisia. Ankeriaat ovat tästä hyvä esimerkki: kalastajien raivo ja muutaman euron menetykset ovat riittävä peruste jatkaa äärimmäisen uhanalaisen lajin pyyntiä, vaikka sitten sukupuuttoon saakka.

Herää tietenkin kysymys, että jos ankeriaat häviävät, niin mitä kalastajat sitten pyytävät? Luulisi että jo kalastuselinkeinon oman edun kannalta olisi järkevää suojella kalakantoja. Mutta se ehkä on monille liian pitkälle menevä ajatus