Vuoden 2017 sukupuutot

Twitter-syötteestä löytää välillä mielenkiintoisia juttuja. Äskettäin törmäsin Live Alongside Wildlife -blogiin, jota pitää luonnonsuojelubiologi ja tutkija David Steen. Steenin perinteenä on ollut listata vuoden aikana sukupuuttoon kuolleet lajit. Ei mitenkään mieltä ylentävä listaus, mutta muistutus siitä että ihmisen aiheuttama massasukupuutto etenee.

Vuonna 2017 kuolleita lajeja listataan ”vain” kuusi kappaletta, joten vuosi ei tässä suhteessa ollut pahin mahdollinen; esim. vuonna 2016 sukupuuttoon todettiin hävinneen liki 20 lajia (toisaalta 2015 ei ollut yhtään sukupuuttoa). Tänä vuonna viimeinen tuomio kohdistui ennen kaikkea Intian valtamerellä sijaitsevalle Joulusaarelle, josta todettiin sukupuuttoja peräti neljä kappaletta: yksi lepakko- sekä neljä liskolajia. Lepakon ja yhden liskolajin sukupuutto on lopullinen, mutta kahdesta lajista on vielä vankeudessa eläviä yksilöitä, joten lajien paluu on teoriassa mahdollinen. Joulusaaren lisäksi sukupuutot kohdistuivat Skotlannin rannikolla eläneeseen loiseliöön ja Yhdysvaltoihin, missä Georgiassa elänyt etanalaji on lopullisesti hävinnyt.

Ylipäätään sukupuutot kohdistuvat suurelta osin trooppisten saarien lajistoon. Tropiikissa lajirunsaus on suurinta, ja varsinkin syrjäisillä saarilla elää runsaasti kotoperäisiä lajeja – eli lajeja, joita ei ole esiinny missään muualla. Näin ollen saarella olevan eläinpopulaation häviäminen tarkoittaa samalla koko lajin häviämistä. Sukupuuttoriskiä saarilla lisää myös se, että saarilla populaatiot ovat väistämättä pieniä, eivätkä lajit ole sopeutuneet esim. uusiin petoeläimiin. Saarilla sukupuuton syy on nykyisin pääosin vierasperäiset lajit (voivat olla esim. käärmeitä, rottia tai muita nisäkäspetoja) ja elinympäristöjen tuhoutuminen; aiemmin myös metsästys hävitti lukuisia lajeja syrjäisiltä saarilta. Saarten lajit ovatkin selvästi yliedustettuina uhanalaisten tai hävinneiden lajien listalla.

Lajin luokitteleminen sukupuuttoon on aina pitkä prosessi, eikä yksikään vuoden 2017 lajeista varsinaisesti kuollut tänä vuonna. Laji luokitellaan sukupuuttoon vasta sitten, kun yhtään yksilöä ei ole havaittu vuosiin, tutkijat ovat yrittäneet lajeja etsiä, eikä ole oletettavaa että elinkykyistä populaatiota enää mistään löytyisi. Tänä vuonna sukupuuttoon luokiteltujen lajien viimeinen yksilö on tosiasiassa hävinnyt jo vuosia sitten, mutta vasta nyt tuomio on saanut lopullisen sinetin. Ne lajit, joiden viimeinen yksilö kuoli tänä vuonna, todetaan vasta vuosien päästä.

Toisinaan uutisoidaan myös päinvastaisista tapahtumista, kun jokin sukupuuttoon kuolleeksi luultu laji löydetään uudelleen. Näitä kutsutaan lazarus-lajeiksi. Vaikka sukupuuton peruuntuminen on tietenkin hyvä uutinen, niin ilo on monesti lyhytaikainen: tosiasaissa muutama yksilö ei riitä muodostamaan elinkykyistä populaatiota, ja sukupuuton peruuntuminen on vain ajan kysymys. Sellaisia tapauksia ei taida olla, missä sukupuuttoon luultu laji löytyisikin jostain yleisenä ja elinvoimaisena.

Ikävä fakta on myös se, että suurin osa sukupuutoista jää todennäköisesti toteamatta, sillä Maapallon lajistosta tunnetaan vain pieni osa. Maapallon lajimäärää on nykyisin mahdotonta arvioida, tunnettuja lajeja on ehkä vain 10-20 %. Tai vieläkin vähemmän. Valtaosa tuntemattomista lajeista on hyönteisiä, hämähäkkejä ja muita ötököitä, mutta myös uusia nisäkäslajeja kuvataan säännöllisesti. Tuntematon lajisto painottuu ennen kaikkea tropiikkiin, osittain samoille seuduille mihin sukupuutot keskittyvät.

Toisinaan kuulee mielipiteitä, että sukupuutot eivät ole niin paha juttu: lajeja on aina kuollut sukupuuttoon, ja evoluution myötä uusia lajeja syntyy tilalle. Tavallaan ajatus on toki lohdullinen; luonto korjaa ihmisen tekemät virheet. Mutta aikaa siihen menee miljoonia vuosia. Evoluutiobiologi Jerry Coyne kirjoitti sukupuutoista ja lajisuojelun perusteista vähän aikaa sitten blogissaan, eikä minulle ole siihen lisättävää. Vaikka analogioista en erityisesti pidäkään, niin lajien sukupuutot ovat vähän samaa kuin tuhoaisimme arvokkaita taideteoksia tai historiallisia rakennuksia — ainahan voi tehdä uusia. Se ei taida kuitenkaan olla ihan sama asia?

Kaikesta huolimatta, hyvää uutta vuotta 2018!

Mainokset

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): Maailmalta, Yleinen Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s