Viime päivien tärkein mediatapahtuma on ollut kahden isopandan saapuminen Suomeen. Pyry ja Lumi -nimisten pandojen lopullinen määränpää oli Ähtärin eläinpuisto, mihin pandat kotiutuivat eilen. Aluksi kaksikko on eristyksissä kuukauden, kunnes pääsevät vastavalmistuneeseen pandataloon. Pandojen muuttovalmistelut alkoivat jo kuukausia sitten, kun niitä alettiin toteuttaa suomenkieleen ja suomalaisiin hoitajiin. Pandojen mukana Suomeen saapui mm. niiden kiinalainen lääkäri.

Poliitikot, mm. maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, ovat kiitelleet Kiinan Suomelle antamaa lahjaa. Pandat ovat Suomessa vain 15 vuotta lainassa, tosiasiassa ne ovat Kiinan valtion omaisuutta. Vaikuttaa myös siltä, että lahja ei ole kovin pyyteetön: pandoista pitää maksaa Kiinalle miltei miljoona euroa vuodessa. Kiina on lainannut pandoja ulkomaille vain harvoin; vain maihin jotka tekevät Kiinan kanssa kauppaa, eivätkä turhaan puhu Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Tätä kutsutaan pandadiplomatiaksi, ja toiminnalla on jo pitkä historia. Kiinan toiminta ei siis ole pyyteetöntä, mutta onko siirrosta kuitenkin hyötyä pandoille? Kysymys vaatii selvittämistä.

Hellyttävän näköinen, mustavalkea isopanda on varmaankin kaikille tuttu eläin. Laji on eräänlainen luonnonsuojelun mannekiini, ja on päätynyt mm. Maailman luonnonsäätiön (WWF:n) tunnuseläimeksi. Isopanda on melko pienikokoinen karhu. Laji on uhanalainen, ja pandoja elää nykyisin vain Kiinan keskiosien vuoristoseuduilla. Harva tietää, että isopandoja on itse asiassa kaksi alalajia: Shaanxin vuoristossa elävä qinlinginpanda on pienikokoisempi ja väritykseltään ”likaisempi”: mustavalkoisen turkin sijasta qinlinginpanda on harmaanruskea.

Isopandat olivat aikoinaan laajalle levinneitä, mutta viimeisen vuosisadan aikana niiden määrä romahti. Pandat ovat riippuvaisia bambumetsiköistä, ja bambut ovatkin niiden pääasiallista ravintoa. Ihmisten määrän lisääntymistä ja maanviljelyksen leviämistä seurasi metsien katoaminen, jonka seurauksena pandoille soveliasta elinympäristöä säilyi enää vuoristoisilla seuduilla. Pandojen populaatiot pirstoutuivat ja laji oli ajautua sukupuuttoon. Pandat kokivat aallonpohjan 1980-luvulla, jolloin niiden määräksi arvioitiin vain 1200 yksilöä. Sittemmin pandojen määrä on kasvanut, ja viimeisin laskenta tuotti tarkan arvion 1864 yksilöä. Laji on edelleen luokiteltu vaarantuneeksi.

On ehkä jonkinlainen ihme, että pandat ylipäätään selviytyivät tiheästi asutussa ja kommunistisessa Kiinassa. Siinä missä muut karhut ovat Kiinassa joutuneet paikallisen lääketieteen uhreiksi, kiinalaiset eivät näytä koskaan keksineen pandojen ruumiinosille lääketieteellistä käyttöä. Pandoja on kyllä metsästetty mm. turkin takia, mutta ei siinä määrin että pyynti olisi ollut lajin romahtamisen pääasiallinen syy.

Kiinassa isopandojen suojelu alkoi jo vuosikymmeniä sitten, ja suojeluun on panostettu suuresti. Pelkästään säännöllisiin kannanarvioihin osallistuu tuhansia ihmisiä, ja Kiina on perustanut kymmeniä pandojen suojelualueita. Lisäksi Kiinassa on useita isopandojen suojeluun tarkoitettuja keskuksia, missä on erittäin korkeatasoiset puitteet eläinlääkäreineen ja leikkaussaleineen. Suojelukeskusten tavoitteena on kasvattaa pandoja palautettavaksi luontoon, mutta myös hoitaa loukkaantuneita luonnoneläimiä. Vuonna 2013 tarhattuna oli 375 pandaa, joista Kiinan ulkopuolella eli joitakin kymmeniä.

Pandojen tarhausta perustellaan lajin suojelulla. Isopanda on hidas lisääntymään niin tarhoissa kuin luonnossa. Tarhattujen eläinten määrä on kuitenkin kasvanut samaa tahtia kuin pandat ovat lisääntyneet luonnossa. Pandojen tulevaisuus näyttää siis turvatulta.

Mutta onko tarhaamisella saatu eläimiä palautettua luontoon? Vastaus on yksinkertainen, ei ole. Tähän mennessä Kiinassa on vapautettu vain kymmenkunta isopandaa; esim. vuonna 2016 vapautettiin vasta 6. ja 7. panda. Jatkossa Kiinassa on tarkoitus vapauttaa yksi tai kaksi yksilöä vuodessa! Muutama vapautetuista yksilöistä on jo kuollut, eikä yksikään ole toistaiseksi lisääntynyt. Kun luonnonkannan koko on lähes 2000 yksilöä, niin yksittäisten pandojen vapauttamisella ei ole mitään käytännön merkitystä lajin suojelun kannalta, ei ainakaan nykyisillä määrillä. Pandojen tarhaamista onkin kritisoitu ankarasti: nykyisen kaltaisena se syö valtavasti resursseja, ja tulokset ovat toistaiseksi vaatimattomia. Pandoille perustetut suojelualueet sen sijaan ovat tärkeitä myös muiden lajien suojelulle.

Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että pandojen tarhaamisen pääasiallinen tavoite ei ole lajin suojelu. Samoin kahden pandayksilön siirtäminen Suomeen ei ole mitenkään lajin suojelun kannalta perusteltua. Pandoihin pätee sama kuin lähes kaikkiin muihin eläimiin: luonnollinen ympäristö on niille paras paikka. Isopandat näyttävät myös pärjäävän luonnossa hyvin, kunhan niille annetaan siihen mahdollisuus.

Valitettavasti johtopäätös on, että pandojen siirto on pelkkää Kiinan ja Suomen valtion välistä teatteria. Ei pandadiplomatiaa tehdä pandojen parhaaksi. Sääli että Suomikin on tässä mukana.