Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on arvioinut jo pitkään lajien uhanalaisuutta. Listaa uhanalaisista lajeista kutsutaan Punaiseksi listaksi, ja se on yksi luonnonsuojelun keskeisistä työvälineistä. IUCN lista on globaali, mutta periaatteessa samoilla kriteereillä voidaan arvioida myös paikallista uhanalaisuutta. Suomessa uhanalaisarvio laaditaan IUCN:n ohjeiden mukaan, ja lopputulosta kutsutaan Punaiseksi kirjaksi. Seuraava Suomen uhanalaisarvio on työn alla, ja valmistuu vuonna 2019. Uhanalaisuusarviota ja siihen liittyviä harhaluuloja on pyritty selventämään blogin aiemmassa kirjoituksessa.

Punainen lista on tärkeä työkalu mm. suojelupanoksia kohdennettaessa, mutta siitä kieltämättä jää negatiivinen kuva: punaiselle listalle päätyvät vain lajit, joilla menee huonosti. Punaisen listan lajit ovat lähes kaikki sellaisia, että niiden suojelutyössä on epäonnistuttu. Sen sijaan vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten mitataan onnistumista. Äskettäin julkaistussa artikkelissa tutkijat esittävätkin Vihreän listan perustamista: vihreälle listalle pääsisivät lajit, joiden suojelutyössä on onnistuttu ja lajien populaatiot ovat elpyneet. Vihreä lista ei sinällään ole uusi ajatus, mutta Vihreän listaa ei ole voitu julkaista, koska yhteneväisiä kriteerejä ei ole ollut olemassa. Julkaistussa artikkelissa tutkijat ovat nyt ensimmäistä kertaa esittäneet kriteeristöä Vihreän listan lajien arvioimiseksi. Tarkemmin perusteista voi lukea esim. artikkelin käsikirjoituksesta (pdf-tiedosto).

Vihreän listan virallinen lanseeraaminen on vielä kaukana, ja ajatuksen kehittäminen vaatii vielä paljon työtä ja testaamista. Artikkeli onkin julkaistu nimenomaan keskustelua herättämään, työ on selvästi keskeneräinen. Työn lopullisena tavoitteena on saada Vihreä lista IUCN:n Punaisen listan rinnalle. Vihreän listan olisi selvästi tarpeellinen: ensinnäkin se kertoisi suojelutyön onnistumisista maailmassa, jossa biodiversiteetin tila on suurelta osin heikkenevä; esim. WWF:n elävän planeetan indeksi (Living planet Index) on laskemassa pahannäköistä mahalaskua. Positiivisia uutisia kaivataan kaiken negatiivisen rinnalle. Toisaalta Punaiseen listaan liittyy myös yksi merkittävä ongelma: nykyään lajit jotka suojelutoimien ansiosta elpyvät ja poistuvat Punaiselta listalta, tuntuvat jäävän oman onnensa nojaan. Vihreä lista voisi olla apuväline tähän epäkohtaan. Se kertoisi että elpyminen on tapahtunut suojelutoimien ansiosta, eikä Vihreän listan lajeja tule siinä suhteessa unohtaa.

Valitettavasti edelleen yksi ongelma on ratkaisematta. Jos lajeja aletaan suojella vasta kun ne ovat muuttuneet uhanalaisiksi, ollaan jo liian myöhässä. Tulevaisuudessa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota vielä yleisiin mutta taantuviin lajeihin, ennen kuin ne ajautuvat varsinaisesti uhanalaisiksi. Yksi esimerkki tällaisesta omituisesta tapauksesta on kotoinen liito-orava, joka vuonna 2015 poistui uhanalaisten lajien listalta vaikka on edelleen voimakkaasti taantuva.

Mutta vieläkin hullumpia asioita on nähty: Suomessa erittäin uhanalaiset punasotka, tukkasotka ja jouhisorsa ovat edelleen metsästettäviä lajeja. Lajien rauhoittamista vaadittiin viimeksi alkuvuonna, mutta maa- ja metsätalousministeriö vastasi tylysti ei. Tämä tapaus ansaitsisi ehkä peräti oman kirjoituksen.