Viime vuosina on uutisoitu, että punkkien eli puutiaisten määrä on jatkuvasti kasvanut. Kyseessä näyttäisi olevan yleismaailmallinen ilmiö, sillä samaa on raportoitu niin Euroopasta kuin Pohjois-Amerikasta. Punkit ovat paitsi inhottavia, niin myös potentiaalisesti vaarallisia: punkit mm. levittävät borrelioosia eli Lymen tautia sekä puutiaisaivokuumetta. Molemmat ovat hoitamattomana vakavia tauteja, ja ilmeisesti niiden esiintymisalue Suomessa on laajenemassa puutiaisten runsastuessa. Lisäksi uusia puutiaisten levittämiä tauteja on saapumassa myös Manner-Suomeen. Puutiaisaivokuumetta vastaan on rokote, mutta borrelioosi on hankalasti hoidettava bakteeritauti.

Puutiaisten runsastumiseen on useita syitä. Ilmeisesti ilmaston lämpeneminen ja lauhtuvat talvet helpottavat punkkien selviämistä talvesta. Myös hirvieläinten runsastumisesta on ollut selvästi hyötyä punkeille. Mahdollisesti punkkeja avittavat myös ihmisten matkassa kulkevat lemmikkieläimet. Ehkä punkkien suhteen viime vuosikymmenet on kuitenkin eletty epänormaalin hyvää aikaa; voi olla että punkkien määrä oli viime vuosisadan alkupuolella huomattavasti isompi kun karja laidunsi yleisesti metsissä. On pohdittu, että Aleksis Kiven kuolema vain 38 vuotiaana saattoi olla borrelioosin aiheuttama (se lienee todennäköisempi kuin ”loukattu kirjailijakunnia”).

Punkkien elinkierto on jossain määrin monimutkainen. Punkki tarvitsee kaksi veriateriaa aikuistuakseen ja naaras kolmannen lisääntymiseen. Ensimmäisen kesän punkki viettää pienenä, vain millin kokoisena toukkana, joka useimmiten tarttuu jyrsijöihin. Veriaterian saatuaan toukka kasvaa parin millin kokoiseksi nymfiksi, joka tarvitsee jälleen verta kasvaakseen aikuiseksi punkiksi. Nymfi uhriksi valikoituu useimmiten pienet nisäkkäät kuten jänikset, mutta nymfi voi tulla myös ihmisen iholle. Punkeille on kärsivällisyyttä odottaa tilaisuuttaan: ne saattavat elää kaksikin kesää ilman veriateriaa. Useimmiten ihmiseen tarttuvat aikuiset punkit, jotka kiipeävät ruohoihin ja varvikkoon odottamaan ohi kulkevaa nisäkästä.

Punkkien määrää saattaa olla hankalaa rajoittaa. Luonnollisesti hirvieläinten väheneminen voi olla ratkaisu, mutta monilla alueilla niin Suomessa kuin etelämpänä Euroopassa eri kokoisia, punkkien isännäksi sopiviä nisäkkäitä on hyvin runsaasti. Tosin tutkimuksissa on ristiriitaisia tuloksia: välttämättä punkkien määrä ei korreloi hirvieläinten määrän kanssa. Lisäksi punkkeja näyttää esiintyvän myös alueilla missä isoja nisäkkäitä on vähän, kuten kaupungeissa (kukapa ei olisi nyppinyt punkkeja kaupunkikissoista- ja koirista).

Hollantilaistutkijoiden mukaan pedot saattaisivat olla ratkaisu punkkien levittämien tautien torjunnassa. Ensimmäisen veriateriansa punkkien esiasteet saavat yleensä jyrsijöistä. Pienpedot — kuten ketut ja näätäeläimet — rajoittavat jonkin verran jyrsijöiden määrää, mutta tutkijoiden mukaan petojen vaikutus punkkeihin oli selvästi merkittävämpi. Tutkijat arvelevat, että petojen läsnäolo tekee jyrsijöistä varovaisempia ja muuttaa niiden käyttäytymistä: ne liikkuvat vähemmän ja törmäävät punkkien toukkiin harvemmin. On myös mahdollisesti että pedot saalistavat todennäköisimmin eniten liikkuvia jyrsijöitä, ja sitä kautta vähentävät punkkien määrää. Tutkijoiden mukaan heidän työnsä on tiettävästi ensimmäinen, jossa petojen yhteys punkkien torjuntaan osoitetaan kokeellisesti.

Niin pienet kuin suuret pedot, lentävät ja nelijalkaiset, ovat olleet vihan kohteena jo pitkään, ja varsinkin suurpetojen määrä maailmassa on ollut rajussa laskussa. Petojen merkittävä rooli ekosysteemeissä aletaan kuitenkin tunnustaa yhä laajemmin. Susien palauttaminen Yellowstonen kansallispuistoon lienee kuuluisin tarina suurpetojen positiivisesta roolista, mutta samankaltaisia esimerkkejä löytyy paljon muitakin (niistä voi lukea esim. tästä Science-lehden pdf-artikkelista).

Ja jos pedoista saattaa olla hyötyä myös ihmisten terveydelle, alkaa petoviha näyttää yhä typerämmältä; junttimaiselta. Ilmeisesti petovihaan tarvitaan täydellistä ymmärtämättömyys luonnon kiertokulusta ja lainalaisuuksista.