Viikko sitten maanantaina IPCC julkaisi Global Warming of 1.5 ºC -erikoisraportin, joka löi maapallolle madonluvut: ilmasto lämpenee nopeasti, ja päästöjä on pakko vähentää voimakkaasti jo lähivuosina, jos maapallon lämpeneminen aiotaan rajoittaa 1,5 asteeseen. Vuoteen 2050-luvulla maapallon pitäisi olla päästöneutraali, eli kasvihuonekaasupäätöjen ja hiilinielujen eli negatiivisten päästöjen pitäisi olla samalla tasolla. Aikaa on siis noin 30 vuotta. Tällä hetkellä suunta on aivan jotain muuta.

Suomessa julkaisupäivänä poliitikot innostuivat torjumaan ilmastomuutosta, mutta hallituksessa jo tiistaina oli palattu normaaliin päiväjärjestykseen edistämään mm. autoveron laskua. Hallitus ei ole myöskään perääntymässä aikeista lisätä hakkuita, kertoivat meille niin pääministeri, elinkeinoministeri kuin ympäristöministeri. Metsät ovat kuitenkin tehokas ja ilmainen keino poistaa hiiltä ilmakehästä, ja varastoida sitä pois kierrosta. Monille tämä tuntuu kuitenkin olevan vaikea pala nieltäväksi; mm. ympäristöministeri vetoaa siihen, että lisähakkuilla korvataan fossiilisia tuotteita, ja jos Suomessa ei hakata siirtyvät hakkuut muualle. Loogisesti Suomalainen puu ei tietenkään voi korvata sekä muualla hakattavaa puuta että uusiutumattomia tuotteita…

Yleisimmin kuultu väite lienee se, että juuri Suomen ei kannata tehdä mitään, koska Suomen päästöt ovat niin pienet verrattuna Kiinaan, Intiaan, globaaleihin päästöihin jne. Tämä väite on suorastaan väsyttävä; ensinnäkin Suomen vertaaminen Kiinaan on puhdasta idiotismia, sillä Kiinassa asukkaita on yli miljardi ja Suomessa 5,5 miljoonaa. Eikä maailman ympäristöongelmat ratkea sillä, että maapallon väestö jaetaan 5 miljoonan joukkoihin ja todetaan ettei juuri tämä joukko vaikuta mihinkään. Suomen on tehtävä osansa niin kuin muidenkin maiden – ja itse asiassa vielä enemmän, sillä ilmasto-ongelma on länsimaiden aikaansaannos kun asiaa tarkastellaan 100 vuoden perspektiivillä; esim. Aasian maissa päästöt alkoivat kasvaa vasta 1970- tai 80-luvuilla, kun Eurooppa ja Yhdysvallat olivat ehtineet turputella hiiltä ilmaan jo vuosikymmeniä.

Törmäsin ”meidän ei kannata tehdä mitään” -argumenttiin myös toisessa yhteydessä menneellä viikolla. Töissä eräs lintuharrastaja kauhisteli kuhankeittäjien pyyntiä Lähi-idän maissa. Kuhankeittäjä talvehtii Afrikassa, ja lajia pyydetään laittomasti muuttoreitin varrella valtavia määriä. Suomessa kuhankeittäjä on suuresti harvinaistunut ja uhanalainen, kannan kooksi arvoidaan 2000-3000 paria. Yksi lähi-idän kuhankeittäjiä pyydystävä porukka saattaa tappaa parissa päivässä satoja lintuja, suhteessa jopa viidesosan Suomen pesimäkannasta.

”Luonnonsuojelun voisi kuulemma Suomessa lopettaa kokonaan”, oli kommentti kuhankeittäjien pyyntiin. Kuhankeittäjä on kuitenkin laajalle levinnyt laji ja parimäärä lasketaan kymmenissä miljoonissa, joten kuhankeittäjällä ei ole välitöntä uhkaa (tosin pitää muistaa tapaus kultasirkku). Suomessa kuhankeittäjän levinneisyysaluetta on ollut Järvi-Suomen alue, missä laji perii vanhoissa rantakoivikoissa. Suomessa laji on levinneisyysalueensa pohjoisreunalla, ja on toki mahdollista että massapyynti Lähi-idässä on johtanut lajin harvinaistumiseen Suomessa; populaation taantuminen näkyy usein ensimmäisenä levinneisyysalueen reunoilla.

Suomessa kuhankeittäjän uhanalaistumisen syyksi onkin arveltu tekijöitä Suomen ulkopuolella. Toisaalta kuhankeittäjän elinympäristö Suomessa on romahtanut. Kuinka moni on nähnyt viime vuosina laajoja vanhoja koivikoita esim. Saimaan alueella? En ole nähnyt minäkään. Itse kuulin kuhankeittäjän huiluttelevan viimeksi vuonna 2006.

Suomessa kuhankeittäjä on uhanalainen ja syy saattaa olla tekijöissä maamme rajojen ulkopuolella – toisaalta syy voi hyvin olla vanhojen koivikoiden katoamisessa. Hoidetaan ensin oma osuutemme, niin ilmaston kuin kuhankeittäjän suhteen.