Blogin edellisessä päivityksessä muistutin, että myös avoimilla alueilla on arvoa, eikä metsittämisen tule olla Euroopassa ainut keino ennallistaa ihmisen muuttamia ympäristöjä; uuden tutkimuksen mukaan Euroopassa on aina ollut avoimia tai puoliavoimia ruohomaita ja näiden lajistoa. Euroopan lajistoon ovat kuuluneet mm. euraasianvillihevonen eli tarpaani sekä euroopanvilliaasi (Equus hydruntinus). Jälkimmäisestä lajista löytyy melko vähän tietoa, mutta tarpaanista on vuosien mittaan kirjoitettu paljon; tosin kukaan ei tunnu tietävän, mikä tapraani ihan tarkalleen oikeasti on.

Historiallisesti tarpaaniksi on kutsuttu Euraasian länsiosissa ja jopa Euroopassa elänyttä villihevosta, erotuksena mongolianvillihevosesta eli przewalskinhevosesta. Tarpaanin alkuperä on kuitenkin pieni mysteeri, ja hevosen sukupuu on muutenkin vähän sekava. Kukaan ei oikeasti tietä, kuinka monta hevoslajia tai -alalajia Euraasiassa eli pleistoseenikauden lopulla. Nykyään kesytettyjä hevosia on lukuisia rotuja, joista osa pienikokoisia ja osa suurikokoisia. Hevosten ulkonäkö vaihtelee muutenkin. Rotujen vaihtelua selitettiin aikanaan sillä, että ne on kesytetty eri alalajeista. Nykyisin tiedetään, että hevonen on kesytetty käytännössä vain kerran, ehkä joskus 5000-6000 vuotta sitten. Kesytysprosessi ei kuitenkaan ollut aivan yksioikoinen: ensimmäinen kesytetty hevospopulaatio käsitti vain muutaman orin, ja kesyhevosten laumoihin on sittemmin lisätty lukuisia kertoja villejä tammoja useista eri hevospopulaatioista. Tämän seurauksena nykyisten hevosten mitokondrio-DNA (joka siirtyy jälkeläisille vain naaraalta) on hyvin monimuotoinen, mutta Y-kromosomi (joka perityy vain urokselta) on peräisin vain muutamasta yksilöstä. Hevosrotujen monimuotoisuus selittyy vain osittain eri alkuperää olevilla tammoilla. Suurelta osin rodut ovat syntyneet kesytyksen jälkeen tapahtuneella jalostuksella ja luonnonvalinnalla, kun hevoset ovat ihmisten mukana joutunee erilaisiin olosuhteisiin.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: kesytetyt hevoset eivät ole peräisin przewalskinhevosista. Kyseessä on kaksi eri hevospopulaatiota, jotka ovat eriytyneet yli 100.000 vuotta sitten. Ero näkyy jopa hevosten kromosomimäärässä: przewalskinhevosella kromosomeja on 66, kun taas kesytyillä hevosilla 64. Tämä on itse asiassa hämmentävää, sillä saman lajin yksilöillä pitäisi myös olla sama määrä kromosomeja. Kyseessä ei missään tapauksessa ole eri lajit, koska kesytetyt hevoset ja przewalskinhevoset lisääntyvät keskenään ongelmitta. Przewalskinhevonen vaikuttaa olevan aito villihevonen (vaikka on mahdollista, että nykyisillä przewalskinhevosilla on kesytetty menneisyys).

Euroopassa hevoset olivat yleisiä viimeisen jääkauden aikana, ja hevonen yleisesti luolamaalauksissa kuvattu eläin. Hevonen on arojen tai ainakin avointen ruohomaiden eläin. Jääkauden aikaan Eurooppa oli valtaosin aroa tai arotundraa, eli olosuhteet hevosille olivat ihanteelliset (hevoset sietävät hyvin kylmää, kunhan lumipeite ei ole liian paksu ja ne löytävät ruokaa). Hevosia – tarpaaneja – eli Euroopassa myös historiallisella ajalla, tästä on useita kirjallisia todisteita niin antiikin ajalta kuin keskiajalta. Tarpaanin alkuperä on kuitenkin kiistanalainen: tarpaanit saattavat olla pleistoseenikauden hevosten suoria jälkeläisiä, jotka säilyivät Euroopassa läpi koko holoseenin lämpökauden; tämä tarkoittaa, että Euroopassa säilyi hevoselle sopivaa elinympäristöä myös metsien levittäytyessä. Ainakin Iberian niemimaalla hevosia lienee elänyt koko holoseenikauden. Toisaalta on yhtä mahdollista, että tarpaanit ovat villiintyneitä kesyhevosia, jotka ovat levinneet Eurooppaan ihmisten mukana jo tuhansia vuosia takaperin. Minun tietääkseni ei tällä hetkellä ole vankkoja todisteita suuntaan tai toiseen.

Kirjallisissa lähteissä tarpaaneja kuvataan harmansävyisiksi (hiirakko), eli väritys poikkeaa mm. przewalskinhevosesta, joka on enemmän kellertävänruskea (ruunihallakko). Väri ei sinällään todista mitään, mutta yleisesti harmaan ja kellertävänruskean sävyjä pidetään hevosten primitiivisinä värimuotoina. Värivaihtelut olivat jokseenkin yleisiä jo villihevosilla, ja niistä todisteet ovat jääneet sekä luolamaalauksiin että muinais-DNA:han. On myös pohdittu, että tarpaanin tummempi väri olisi sopeuma Euroopan olosuhteisiin: metsien ja ruohomaiden mosaiikkiin, jossa harmaa väri tarjoaa kellanruskeaa enemmän suojaa. Ilmeisesti tarpaani oli myös hieman przewalskinhevosta kookkaampi. Monet nykyiset hevosrodut — varsinkin ratsastus- ja työhevoset — ovat selvästi alkuperäisiä villihevosia kookkaampia.

Tarpaanin alamäki alkoi jo vuosituhansia sitten. Villihevosia metsästettiin ruuaksi, ja myöhemmin niitä pidettiin viljelyksillä haittaeläiminä. Tarpaani hävisi ensin Etelä-Euroopasta, ja myöhemmin Keski- ja Itä-Euroopasta. Viimeiset tarpaanit elivät Ukrainan aroilla 1800-luvulla, tosin nämäkin saattoivat jo olla kesyhevosten kanssa risteytyneitä. Tarpaani kuoli sukupuuttoon luonnosta 1800-luvun lopulla; viimeinen tarpaaniksi väitetty eläin säilyi tarhassa vielä 1900-luvun alkuvuosiin. Sittemmin tarpaania on pyritti palauttamaan takaisinristeyttämällä niin Puolassa, Saksassa kuin Yhdysvalloissa. Lopputuloksena on syntynyt primitiivisen näköisiä hevosrotuja kuten saksalainen Heckin hevonen tai puolalainen konik. Molemmat ovat toki harmaasävyisiä ja pienikokoisia hevosia, mutta geneettisesti ne eivät välttämättä ole lähellä alkuperäistä villihevosta. Niitä tuskin on syytä kutsua tarpaaniksi. Kesyhevosen alkuperäinen muoto on kuollut sukupuuttoon.

Entäpä sitten euroopanvilliaasi? Villiaasien fossiileja on löytynyt laajalta alueelta Etelä- ja Itä-Euroopasta sekä Lähi-Idän alueelta, ja pleistoseenikaudella laji oli mitä ilmeisimmin yleinen ja laajalle levinnyt. Lajin taksonominen asema on edelleen vähän epäselvä, mutta euroopanvilliaasi näyttäisi olevan läheisintä sukua aasianvilliaasille. Ilmeisesti euroopanvilliaasi ulkonäkö muistutti eniten aasianvilliaasia, hampaistoa lukuun ottamatta.

Holoseenikaudelle tultaessa euroopanvilliaasin levinneisyys kutistui ja pirstoutui. Euroopanvilliaasi näyttäisi sinnitelleen aina pronssikaudelle saakka Kaukasuksen ja Iranin alueella, ja mahdollisesti myös Espanjassa. Joka tapauksessa laji näyttää kuolleen sukupuuttoon jo ennen ajanlaskun alkua; näin ollen espanjalaisessa historiankirjoituksessa esiintyvä ”iberianseepra” ei ole voinut olla euroopanvilliaasi, vaikka tälläkin vaihtoehdolla on spekuloitu. Iberianseepra lienee ollut alueella elänyt villihevonen.

Euroopanvilliaasin kohtaloksi koitui mitä todennäköisimmin ihmisen ja ilmaston yhteisvaikutus. Holoseenikauden ilmasto suosi metsiä, joten aasille sopivat avoimet alueet kutistuivat. Samalla populaatiot pienenivät, eivätkä kestäneet ihmisen aiheuttamaa metsästystä. Ihmisen vaikutus lienee kuitenkin merkittävämpi, sillä villiaasit olivat selvinneet jo parista aiemmasta lämpökaudesta.

Euroopanvilliaasi oli taatusti Euroopan alkuperäistä lajistoa; tarpaanista ei ole varmuutta. Ihmisten tietoisuudessa hevoset ovat jyränneet aasit. Se ei ehkä ole yllätys, sillä hevonen on yksi ihmiskunnan merkittävimmistä kotieläimistä, joka mahdollisti nopean liikkumisen ja tehokkaan maanviljelyn. Aasit ansaitsevat kuitenkin oman arvostuksensa. Useampi aasilaji on sinnitellyt villinä nykypäiviin saakka, vaikka afrikanvilliaasi onkin sukupuuton partaalla. Ei ihan aaseja otuksia!