Indonesiassa Jaavan ja Sumatran välillä sijaitseva Krakatau on yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista. Joulukuun 22. päivä voimakas purkaus romahdutti nykyisen purkauskohdan (Anak Krakatau) ja aiheutti voimakkaan tsunamin, joka iski sekä Jaavan länsirannikolle että Sumatran eteläkärkeen. Tsunami tuhosi satoja taloja, ja aiheutti yli 400 ihmisen kuoleman. Alueella on edelleen uusia purkauksia, ja paikallisia ihmisiä on kehotettu välttämään rannikkoa. Uusi tsunami on edelleen mahdollinen.

Krakatau purkautui tuhoisasti myös vuonna 1883. Tuolloin Krakataun tulivuorisaari tuhoutui massiivisessa purkauksessa. Purkaus ja sitä seuranneet tsunamit aiheutti valtavaa tuhoa lähialueilla, ja tappoivat kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tulivuorenpurkauksen vaikutukset ulottuivat läpi maapallon, sillä tulivuoren syöksemä tuhka viilensi ilmastoa useiksi vuosiksi, ja rikkioksidin määrä ilmakehässä sai aikaan näyttäviä auringonlaskuja.

Krakataun purkaus oli Sundansalmen ihmisille katastrofi, mutta siitä seurasi jotain hyvääkin: Ujung Kulonin niemimaa Jaavan länsikärjessä autioitui ihmisasukkaista, ja siitä tuli Jaavan yksi viimeisistä turvapaikoista saaren eläimistölle. Saamme kiittää Krakataun purkausta, että maailmassa vielä esiintyy jaavansarvikuonoja. Nykyisin niemimaa on Unescon maailmanperintökohde ja kansallispuisto, ja jaavansarvikuonojen vihonviimeinen elinalue.

Jaavansarvikuono on ehkä maailman harvinaisin iso nisäkäs, sillä lajin yksilöitä arvellaan olevan jäljellä vain noin 60. Laji onkin äärimmäisen uhanalainen. Viime vuosina lajin osalta on kuitenkin saatu joitain positiivisia uutisia: kattavan kameraseurannan ansiosta yksilömäärää saatiin tarkennettua, ja kamerat ikuistivat myös poikasia. Jaavansarvikuono on sukupuuton partaalla, mutta lajilla saattaa vielä olla toivoa.

Joulukuun tsunami oli kuitenkin ikävä muistutus Ujung Kulonin haavoittuvuudesta. Tsunami iski myös kansallispuiston rannoille, mutta yhtään sarvikuonoa ei tiettävästi menetetty. Mukana saattoi olla hyvää tuuria, mutta Krakataun lähellä ei ole turvallista myöskään sarvikuonoilla. Vuoden 1883 kaltainen massiivinen purkaus saattaisi tappaa viimeisetkin jaavansarvikuonot. Lajin suojelu ei voi onnistua, ellei lajille löydy toista elinpiiriä; ilman Krakataun uhkaakin Ujung Kulon on käymässä ahtaaksi jaavansarvikuonoille, ja lajin yksilömäärän kasvattaminen vaatii uusia elinalueita.

Suojelujärjestöt ovat työskennelleet ongelman parissa pitkään, mutta tiheästi asutusta Indonesiasta näyttää olevan vaikea löytää sarvikuonoille soveliasta, riittävän laajaa, ennen kaikkea elinaluetta; Aasiassa sarvikuonojen suurin uhka on salametsästys. Ujung Kulon on tältä vitsaukselta viime vuosina säästynyt, mutta esim. sumatransarvikuonojen määrä on romahtanut nopeasti sekä Sumatralla että Borneossa salametsästyksen (ja elinympäristön tuhoutumisen) takia.

Uhanalaisia lajeja siirretään käytännössä vain niiden luontaisen levinneisyysalueen sisällä. Yleensä tämä menettely onkin perusteltua, mutta jaavansarvikuonon tapauksessa uutta elinpiiriä pitäisi hakea huomattavasti laajemmalta. Pelkästään satelliittikuvaa tarkastelemalla käy nopeasti selville, että Indonesiasta (tai ylipäätään Kaakkois-Aasiasta) on vaikea löytää laajoja, yhtenäisiä metsäalueita. Ja salametsästys on kyseisellä alueella massiivinen ongelma.

Lajin pelastaminen tulisi olla ykkösprioriteetti, ja unohtaa puhdasoppisuus edes tämän kerran. Suomalaisen sananlaskun mukaan kaikkia munia ei pidä panna samaan koriin — eikä kaikkia sarvikuonoja samaan kansallispuistoon.