Vuosi vaihtui räntä- ja lumisateessa, ja valitettavasti edelleen raketit paukkuen. On taas aika vetää yhteen blogin vuosi 2018. Blogissa kävijämäärä (tai ainakin klikkausten määrä) jatkoi kasvuaan: vuoden aikana vierailijoita oli yli 2800 ja näyttökertoja noin tuplamäärä. Kesä oli jälleen hiljaisempaa, mutta marras- ja joulukuu olivat toistaiseksi vilkkaimmat. Pieniähän nämä kävijämäärät edelleen ovat.

Blogin 24 edellisen kuukauden kävijämäärät. Hienoista kasvua on nähtävissä.
Vuonna 2018 puhutti mm. metsät ja metsänhakkuut usean kirjoituksen verran, ja ilmastonmuutos iski (ainakin hetkeksi) ihmisten tietoisuuteet hellekesän ja IPCC:n ilmastoraportin mukana. Metsät ja ilmastonmuutos ovat kytkeytyneet toisiinsa, sillä metsät ovat merkittävä hiilivarasto, ja tehokas keino poistaa ilmakehästä hiilidioksidia. Valitettavasti Suomessa kuvitellaan edelleen, että ilmastonmuutosta torjutaan lisäämällä hakkuita.
Blogissa tuli kirjoitettua mm. kahden artikkelin verran Uuden Seelannin erikoisesta lajistosta ja sen tuhosta, Amerikan mantereen jättiläislaiskiaisista, horrostavista hiiristä ja kotoisesta hirvestä. Kaikkiaan kirjoituksia syntyi 27 kappaletta. Tavoitteeseen päästiin, mutta välillä kirjoittaminen oli jo vaikeaa. Suosituin artikkeli blogissa oli edelleen vuonna 2016 kirjoitettu ”Mitä uhanalaisuus tarkoittaa”. Toivottavasti se on ollut lukijalle hyödyllinen.
Vuosi sitten tuli tehtyä uudenvuodenlupaus blogiin liittyen, mutta nyt en lupaile mitään. Neljä vuotta blogin kirjoittamista tuntuu jo hieman raskaalta; varsinkin pitempi kirjoitus vaatii aikaa ja perehtymistä. En aio blogia missään tapauksessa hylätä, mutta tänä vuonna kirjoitan enää kun siltä tuntuu, ilman tavoitetta kirjoitusten määrästä. Katsotaan mitä syntyy. Ajankohtaisia aiheita ilmenee varmasti myös tänä vuonna, ja moni pleistoseenikauden eläin on vielä itselleni tutkimatta.
Toivotan kaikille hyvää loppuvuotta 2019! Olkoon tämä vuosi parempi kuin edellinen. Ainakin joissain asioissa toivo elää; esim. keväällä on eduskuntavaalit, ja uskon vahvasti että Sipilän epäonnistunut hallitus jää surulliseksi esimerkiksi historiaan. Olemme isojen päätösten äärellä. Ilmastonmuutos tulee vääjäämättä muuttamaan maailmaa, toivottavasti se tapahtuu hallitusti eikä katastrofien kautta.
Hei, sun blogeja on ollut mahtava lukea, paljon hienoa yhteenvetoa ja päätelmiä useista ympäristöasioista. terv. Riku Cajander.
TykkääTykkää
Paluuviite: Blogin viides vuosi | Kuudes massasukupuutto ja muuta maailman menoa