Vuonna 2008 Suomessa polkaistiin liikkeelle vapaaehtoinen METSO-ohjelma metsien suojelutilanteen parantamiseksi. Suojeluohjelmassa pääpaino on kangasmetsissä, mutta suojeluun kelpaavat myös muut puustoiset luontotyypit, kuten lehdot, harjumetsät ja suot. Metso-ohjelmaan on sisältynyt myös tutkimushankkeita sekä luonnonhoitoa. Metson kautta on tavoitteena saada pysyvään suojeluun 96.000 hehtaaria vuoteen 2025 mennessä. Yhdentoista vuoden aikana tavoitteesta on toteutunut noin kaksi kolmasosaa. Maanomistajat saavat suojelusta korvauksen, mikäli tietyt luonnontieteelliset valintaperusteet täyttyvät.

Eilen julkaistiin Jyväskylän yliopiston tutkijavetoinen Metso-ohjelman väliarvio. Arvio on valtaosin mukavaa luettavaa: Metso-ohjelma on maanomistajien ja toimijoiden keskuudessa otettu vastaan hyvin, ja suojelu on kiinnostanut. Paikkatietotarkastelujen perusteella suojeluun saadut kohteet ovat myös pääosin olleet laadukkaita, osassa maakuntia suorastaan erinomaisia. Valintaperusteet ovat siis olleet onnistuneita.

Vapaaehtoisuuteen perustuvassa suojeluohjelmassa on toki rajoitteensa. Suojeluun saadaan vain niitä kohteita, joiden omistajat ovat suojelumyönteisiä. Näin ollen suojelu ei välttämättä tavoita parhaita kohteita tai kohdistu suojelualueverkon kannalta parhaille alueille. Lisäksi tilarakenteen takia valtaosin yksityiset suojelualueet ovat olleet melko pieniä, keskikoko on noin 10 hehtaaria. Valtiolle hankitut alueet ovat olleet jonkin verran suurempia. Metso-ohjelmaan on kuulunut myös kaksi valtion metsätalousmaiden suojelupakettia, yhteensä 23.000 hehtaaria. Valtionmaiden suojelukohteiden keskikoko on ollut liki 100 hehtaaria.

Väliarvio antaa Metso-ohjelmalle (tai sen toteutukselle) hieman risuja. Ohjelman puitteissa maanomistajat voivat suojella metsiään myös määräaikaisesti, joko 20 vuodeksi (ELY-keskusten kautta) tai 10 vuodeksi (Metsäkeskuksen kautta). Määräaikainen suojelu nähdään ongelmana, sillä sopimuskauden päätyttyä määräaikaisten kohteiden tulevaisuudesta ei ole varmuutta. Pahimmillaan kohteet saattavat mennä hakkuuseen, joten määräaikainen suojelu ei ole rajallisten resurssien näkökulmasta välttämättä mielekästä. Monien metsäluonnon arvokkaiden rakennepiirteiden (mm. lahopuujatkumo, vanhat puuyksilöt ja kelot) kehittyminen vie aikaa, eikä tällaisia arvoja pystytä turvaamaan määräaikaisilla sopimuksilla.

Rajalliset resurssit ovat myös huolenaihe. Metso-ohjelman toteutuksesta on puuttunut sekä rahaa että henkilöitä, ja välttämättä nykymallilla ei saavuteta ohjelman hehtaaritavoitteita. Resurssivajetta lisää puun parantunut kysyntä ja hinnan nousu, sekä tavoite kohdistaa Metso-ohjelman toteutusta enemmän Etelä-Suomeen, missä suojelukohteiden hehtaarihinta on korkein. Väliarviossa esitetäänkin lisäresursseja ohjelman toteutukseen. Lisäksi huomautetaan, että samalla kun valtio pyrkii edistämään luonnonsuojelu, se jakaa kymmeniä kertoja enemmän tukia taloudelliseen toimeliaisuuteen. Valiarviossa esitetäänkin ekologisen kompensaation käyttöönottoa, ja rahojen osoittamista Metso-ohjelmaan.

Puutteistaan huolimatta Metsosta on kehittynyt vahva brändi, josta tuskin kenelläkään on pahaa sanottavaa. Väliarviossa esitetään Metso-ohjelman laajentamista myös muihin elinympäristöihin, kuten kosteikoille ja soille. Esitys on erittäin kannatettava. Varsinkin soiden tilanne on huono ja edelleen heikkenevä, kun soidensuojelun täydennysohjelman valmistelu ajettiin alas viitisen vuotta sitten. Soiden osalta vapaaehtoisuuteen perustuva suojeluohjelma ei välttämättä toimi kovin hyvin tai ole kustannustehokas, sillä suot pitäisi suojella kokonaisuuksina eikä palasina.

Metso-ohjelman toimintatavasta olisi saatava pysyvä, sillä uusien luonnonsuojelualueiden perustaminen ei voi päättyä vuoteen 2025. Metso-ohjelman 96.000 hehtaarin tavoite saattaa vaikuttaa suurelta, mutta hehtaarimäärän toteutuminen vastaa alle prosenttia Etelä-Suomen metsäpinta-alasta. Ja vertailun vuoksi, pelkästään vuonna 2017 Suomessa avohakattiin 144.000 hehtaaria metsää. Suojelutavoitteet ovatkin varsin vaatimattomia hakkuisiin verrattuna.

Ja monimuotoisuuskadon pysäyttäminen vaatisi todennäköisesti vähintään miljoonaa suojeltua lisähehtaaria ja noin 15 % pinta-alasta. Sinne on vielä matkaa.