Hampaistaan norsu tunnetaan – Pohjois-Amerikasta löytyi uusi norsueläinlaji

Nykyisin norsuja elää vain Afrikassa ja Aasiassa, mutta vielä pleistoseenikauden lopulla norsueläimiä esiintyi kaikilla mantereilla Australiaa (ja Etelämannerta) lukuun ottamatta. Itse asiassa Amerikka oli norsujen manner, ja useita lajeja eli niin Amerikan pohjois- kuin eteläosassa. Nyt näyttää siltä, että Amerikan norsueläinten lajimäärä on kasvanut yhdellä.

Mastodontti oli Pohjois-Amerikassa elänyt nykyisten norsujen kaukainen sukulainen. Mastodontti viihtyi metsäisessä ympäristössä, kun taas mammutit elivät enemmän avoimilla alueilla. Mastodonttien jäänteitä on löytynyt paljon varsinkin Pohjois-Amerikan itäosista, mutta myös Kalliovuorten toiselta puolen, varsinkin Kalifornian alueelta. Kalifornian mastodontteja on aiemmin tutkittu melko vähän, ja niiden oletettiin olevan samaa Mammut americanum -lajia; tosin jo aiemmin oli havaittu, että Kalifornian mastodontit olivat jonkin verran itäisiä serkkujaan pienempiä. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana uusia mastodonttien jäänteitä on löytynyt runsaasti mm. Diamond Valleyn tekojärvien alueelta, ja tutkittava aineisto on kasvanut huomattavasti.

 

Vasta nyt tutkijat perehtyivät kunnolla Kalifornian alueelta löytyneisiin mastodontin jäänteisiin. Hämmästyksekseen he joutuivat toteamaan, että kyseessä onkin eri laji kuin Pohjois-Amerikan itäosassa elänyt mastodontti. Erot eivät ole kovin suuria (mikä on lähilajeille tyypillistä), mutta kuitenkin selviä: läntisten mastodonttien poskihampaat ovat kapeammat ja hampaiden kuviointi hieman erilainen, ja eroja löytyy myös muusta luustosta.

Uuden lajin määrittäminen fossiileista on monesti yhtä paljon päätös kuin varsinainen löytö. Lähilajien erottaminen elävistäkin eläimistä voi olla haastavaa ja tulkinnanvaraista, ja huomattavasti hankalampaa se on sukupuuttoon kuolleiden lajien kanssa. Yhtä lailla kyse saattaisi olla kahdesta mastodontin alalajista. Tutkijat päätyivät kuitenkin nimeämään uuden lajin, Mammut pacificus. Päätös saattaa heijastella amerikkalaista tapaa nimetä uusia lajeja helpommin kuin esim. Euroopassa. Toisaalta tutkijat perehtyivät mastodonttien jäänteisiin perusteellisesti, ja toistaiseksi kaikki Kaliforniasta löytyneet jäänteen näyttävät kuuluneet tyynenmeren mastodontille. Voi olla, että Kalliovuoret ovat erottaneet kaksi mastodonttilajia toisistaan, sillä pacificus näyttää eläneen Kalifornian lisäksi myös ainakin Idahossa. Ajallisesti molemmat lajit elivät yhtä aikaa, sillä radiohiiliajoitusten mukaan pacificus oli pleistoseenikauden lopun eläimistöä.

Uuden lajin – varsinkin norsueläimen – löytyminen on aina merkittävä uutinen. Pleistoseenikauden eläimistöä on tutkittu valtavasti, mutta nähtävästi sieltä voi edelleen löytyä yllätyksiä. Tutkijat itsekin hämmästyivät löydöstään, eivätkä he tahtoneen uskoa tuloksiaan; heillä ei varsinaisesti ollut aikomusta etsiä uutta lajia. Mutta jos tulokset siltä näyttävät, niin pakkohan siihen on uskoa.

Toistaiseksi Mammut pacificus on suurelta osin tuntematon. Koska laji vasta löytyi nyt, ei toistaiseksi osata sanoa paljoa muuta. Oletettavasti pacificus oli itäisen serkkunsa tapaan metsissä viihtynyt norsueläin, joka hävisi pleistoseenikauden lopussa muun megafaunan tavoin. Todennäköisesti seuraavaksi tutkijat tulevat käymään läpi museoiden fossiiliaineistoja selvittääkseen kummasta lajista on todellisuudessa kyse, ja samalla lajien levinneisyysalueet tarkentuvat. Ehkä saamme myös DNA:n perusteella rakennetun sukupuun, jos vain laadukasta DNA:ta on vielä eristettävissä.

Yksi asia on kuitenkin selvä: tieto pleistoseenikauden eläimistöstä on kaikkea muuta kuin valmis. Pleistoseenikauden lopun maailma oli kiehtova, ja jokaisen uuden löydön ja uutisen jälkeen tulee jollain tavalla tyhjä olo: kaiken tämän me olemme menettäneet.

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): kadonnut maailma, Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s