Pari vuotta sitten ennustin, että biotalous on kupla, joka tulee väistämättä puhkeamaan. Tuo hetki näyttää olevan jatkuvasti yhä lähempänä. Varsinkin biomassan (eli käytännössä) puun energiakäyttöä kyseenalaistetaan päivä päivältä enemmän. Puun energiakäytöä on ilmaston kannalta pidetty hiilineutraalina, sillä perusteella että kasvava metsä sitoo hiilidioksidin takaisin. Viimeisin naula tämän oletuksen arkkuun tulee kansainväliseltä tutkijaryhmältä: aikaskaalan ollessa 2050-luvulla, puun poltto on ilmastolle haitallista. Metsät eivät ehdi sitoa poltosta syntynyttä hiilidioksidia. Bioenergiasta ei ole fossiilisten polttoaineiden korvaajaksi (tämäkin on ollut tiedossa jo vuosia). Suomessa tutkijoiden viestistä on nyt raportoinut mm. Kauppalehti.

Uutinen on huono Suomelle, sillä täällä lasketaan paljon puun energiakäytön varaan. Suomi on suurten hakkuiden ja puun polton luvattu maa: täällä hakatusta puusta yli puolet menee lähes suoraan polttoon tai energiaksi. Energianpuun lisäksi polttoon päätyy iso osa selluteollisuuteen menevästä puusta, sekä sahateollisuuden sivuvirrat. Suomi on päättänyt lopettaa kivihiilen käytön vuoteen 2030 mennessä. Tämän seurauksena vaaditaan jo lähivuosina valtavia investointeja uuteen energiantuotantoon – tai poltetaan kivihiilen sijasta puuta. Puun poltto on lyhytnäköistä, mutta toisaalta nopeita energiainvestointeja ei ehkä vuosikymmenessä saada aikaiseksi, ainakaan jos haluttaisiin panostaa vaihtoehtoisiin tuotantomuotoihin.

Poliittinen realismi seuraa viiveellä – joskus pitkälläkin viiveellä – todellisuutta. Suomen tukeutuminen puun polttoon tulee väistämättä osoittautumaan vikatikiksi.

Toinen bioenergiaan liittyvä kysymys on tietenkin luonnon monimuotoisuus. Metsien lisähakkuut heikentävät väistämättä biodiversiteettiä, niin meillä kuin myös tropiikissa. Luonnon monimuotoisuus on vaihtelua, mitä esiintyy niin abioottisissa olosuhteissa (ravinteisuus, kosteusolot, pinnanmuodot, leveysaste jne.) kuin bioottisissa olosuhteissa: puulajien moninaisuus, laidunnus, maankäytön historia, sattuma jne. Luonnossa ei ole resurssia, johon jokin laji ei olisi sopeutunut.

Yksi esimerkki monimuotoisuudesta on kelot, eli pystyyn kuolleet ja kuivuneet puut. Keloja esiintyy kaikkialla Suomessa, mutta leimallisimmin ehkä pohjoisessa. Pohjoisen hidaskasvuiset ja vanhat männyt, luontaisesti harvemmat metsät ja ilmasto suosivat kelojen muodostumista. Kelot saattavat säilyä pohjoisessa yli sata vuotta, ja etelämpänäkin kymmeniä vuosia; olen mm. yli 60 vuotta vanhoja valokuvia Pyhä-Häkin kansallispuistosta, ja kuvissa näkyviä keloja on pystyssä edelleen tänä päivänä. Koska yksittäiset kelorungot voivat säilyä hyvin pitkään, ovat ne erinomainen kasvupaikka mm. hidaskasvuisille jäkälille ja monille sienilajeille.

Syksyllä mm. Twitterissä kiersi kuvia Pohjois-Lapista, jossa valtionyhtiö Vapo on kerännyt ikivanhoja keloja energiapuuksi. Kelojen polttaminen on järjetöntä, sillä niihin varastoitunut hiili on ollut poissa kierrosta hyvin pitkään. Vapo kommentoi Twitterissä, että hakkuut on tehty kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti. Tässä onkin nimenomaan se ongelma: kestävän metsätalouden periaatteet ja metsäenergian nollapäästöt ovat selvästi virheellisiä, jos niiden perusteella satoja vuosia vanhoja puita voidaan polttaa hetkessä tuhkaksi taivaalle. Nimittäin nykyisessä metsätaloudessa satoja vuosia vanhoja puita ei synny, eikä myöskään vastaavia hiilivarastoja. Satoja vuosia vanhan hiilivaraston uudelleen muodostumiseen menee satoja vuosia, ja sen ajan hiilidioksidi kiertää ilmakehässä.

Puhumattakaan luonnon monimuotoisuudesta: kelojen hävittäminen poistaa metsästä todennäköisesti sadoiksi vuosiksi harvinaisille ja vaateliaille jäkälille ja sienille soveliaan resurssin. Kelojen korjaaminen energiapuuksi on Etelä-Suomessakin aivan tavallista, tosin täällä Lapin keloja vastaavia puita ei täällä ole päässyt juuri syntymään pitkiin aikoihin, ja pystyyn kuolleet männyt tuskin säilyvät sataa vuotta.

Välillä tuntuu, että elämme hölmöläisten maassa: samalla hakkuulla saatetaan tehdä ”tekopökkelöitä” järeistä haavoista (jotka ovat metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimpiä puuyksilöitä), ja korjata olemassa olevat lahopuut polttopuupinoon. Ja kaikki tämä tapahtuu kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti.

JK.

Kelojen muodostumisesta kiinnostuneet voivat lukea tämän vuonna 1969 julkaistun artikkelin.