Metsäpurojen turva on heikentynyt, ja se meinasi jäädä huomaamatta

Maanantaina pidettiin vuosittainen Metso-ohjelman tutkimusseminaari. Siellä käsiteltiin mm. viimeaikaisia tutkimuksia puronvarsille tarvittavasta metsäisestä suojavyöhykkeestä. Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan purot tarvitsevat suojakseen vähintään 30 metriä leveän suojavyöhykkeen sekä pienilmaston että lajiston turvaamiseksi. Tutkimusten tulos ei sinällään sisällä mitään uutta tai mullistavaa, sillä samaa on tutkittu muualla maailmassa jo vuosia sitten, mm. Ruotsissa. Suomessa asiat pitää kuitenkin selvittää itse, ennen kuin päättäjät niitä uskovat – jos uskovat.

Metsälain 10§:n mukaan luonnontilaiset purot ovat tärkeitä elinympäristöjä, ja niiden varsille pitää jättää suojavyöhyke turvaamaan puroluonnon ominaispiirteitä. Aiemmin suojavyöhykkeeksi on riittänyt 10-20 metrin levyinen kaistale. Uuden tulkintaohjeen mukaan suojavyöhykkeen pitäisi kuitenkin olla leveämpi, puun pituuden verran, eli useimmiten 20-25 metriä. Sinällään muutos olisi oikean suuntainen, mutta sillä on eräs ikävä seuraus: koska aiemmin hakkuissa puron varsille on jätetty kapeampi kaistele, ne eivät enää (metsäkeskuksen ohjeen mukaan) täytä metsälain 10 §:n määritelmää. Metsäkeskus onkin (kuulemma) alkanut poistaa urakalla metsävaratiedosta metsälakikohteita, joissa uuden määritelmän mukainen suojavyöhyke ei täyty. Tämä tuli esiin maanantaisessa tutkimusseminaarissa, ja asia on nyt noussut tietoisuuteen mm. tutkijoiden Metsä-lehden kirjoituksessa ja siihen liittyvissä lisätiedoissa.

Uusi tulkinta on hyvin ongelmallinen sekä maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun sekä luontoarvojen turvaamisen takia. Tulkinnasta ja kohteiden poistamisesta seuraa, että yhä harvenmpi puronvarsimetsä täyttää metsälain määritelmän, ja yhä useampi puronvarsi on vapaata riistaa hakkuille. Ilmeisesti poistoista ei myöskään jää mitään merkintää rekisteriin, ja niiden jäljille pääsee vain vanhojen paikkatietoaineistojen avulla, jos sellaisia sattuu olla jossain tallessa. Todennäköisesti uusi tulkinta vaikuttaa myös muihin metsälain 10 §:n luontotyyppeihin.

Metsälaki ylipäätään on ongelmallinen säilyttämään luontokohteita, sillä lakiin sisältyy vaatimus säästettävien kohteiden pienialaisuudesta: yleensä pienialainen kohde on metsälain mukaan alle 2 hehtaarin laajuinen. Luonnontieteellisesti pienialaisuutta ei voi perustella mitenkään: tokihan esim. 3 hehtaarin lehto tai ruohokorpi on arvokkaampi kuin 0,3 hehtaarin lehto tai ruohokorpi; kuitenkin vain pienempi näistä voi olla metsälain turvaama kohde. Pienialaisuuden määritelmä on erityisen hankala purokohteilla; purot ovat usein pitkiä ja 2 hehtaaria tulee äkkiä täyteen, kun lasketaan puron molemmille puolille esim. 20 metrin suojavyöhyke. Luontotyyppien uhanalaisarvion perusteella purot ja muut virtavedet ovat nykyisin erittäin uhanalaisia luontotyyppejä erityisesti Etelä-Suomessa. Niitä pitäisi turvata entistä enemmän, ei vähemmän. Myöskään suokohteilla metsälaki ei toimi: rehevää korpilaikkua ympäröivä karumpi suo saatetaan hakata ja ojittaa, mistä väistämättä seuraa myös korven muuttuminen.

 

Metsälain toimivuuden selvittäminen on alkamassa, lohduttaa Maa- ja metsätalousministeriö. Selvitykset ja mahdollinen lain uudistaminen kestää kuitenkin useamman vuoden, ja sinä aikana moni kohde on ehditty menettää. Nykymaailmassa merkittävät laintulkinnan muutokset ja niistä aiheutuvat seuraukset vaatisivat julkista keskustelua, mutta metsälain kohdalla asia tuli ilmi aivan sattumalta. Uusi tulkintaohje on kuitenkin tullut jo yli vuosi sitten. Joko seuraukset olivat odottamattomat, tai sitten tarkoituksella asiaa ei haluttu tuoda ilmi. Jostainhan ne kaavaillut lisähakkuukuutiot on tarkoitus ottaa, ehkä osin sitten vähentämällä säästettävien kohteiden määrää.

Käytännön luonnonsuojelutyö on juuri tällaista, turhauttavaa pään seinään lyömistä. Yksi näennäisesti vähäinen laintulkinnan muutos saattaa tehdä tyhjäksi vuosien työn. Selkeätkään tutkimustulokset eivät päädy toimintatapoihin, esim. purojen 30 metrin suojavyöhykkeen vaatimus on ollut tiedossa kansainvälisten tutkimusten perusteella jo pari vuosikymmentä. Samaan aikaan kun soita halutaan suojella lisää ja ennallistaa ojitettuja, avohakkuiden jälkeen kaivinkoneet kauhovat uusia ojia tauotta jokaiseen vähänkään kosteampaan juottiin. Ja niin edelleen.

Luonnonsuojelussa tanssiaskelet menevät näin: yksi eteen, kaksi taakse – ja taustalla soi kuoro, joka vakuuttelee että kaikki on hyvin.

Tietoja Markus Puhis

Luonnonsuojelija, jolla on paljon ajatuksia, ja unelma maailmasta, joka olisi parempi sekä ihmiselle että muille eläville.
Kategoria(t): Suomesta, Yleinen Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s